Ohjaus: Jörgen Bergmark
★★★☆☆
Jörgen Bergmarkin esikoiselokuva Ruotsalainen avioliitto (2009) on sikäläisiin olosuhteisiin sovitettu vastine amerikkalaista lähiöunelmaa kuoriville satiireille Onni (1998) ja American Beauty (1999), joissa rikkeettömän ulkokuoren alla jylläävät intohimot ja hiljainen hysteria alkavat purkautua odottamattomilla tavoilla.
Elokuvan asetelmissa on viistoa huumoria ja särmikästä surua vähän vastaavalla tavalla kuin Roy Anderssonin vinjettimäisissä huomioissa lintukodon ihmisten epätoivosta. Yhtäläisyyttä korostaa filmin rusehtava sävytys, jossa kansallinen sinikeltainen vilahtaa – piru asuu – merkitsevissä yksityiskohdissa.
Seurakunnan tiloissa suhdeterapiaa pitävän avioparin syleileviä oppeja saapuu kuuntelemaan masennuksesta toipuva ystävämies vaimonsa kanssa, mutta välit kiristyvät nopeasti neliödraamaksi, kun yhden mies heittäytyy päätä pahkaa suttuiseen suhteeseen toisen vaimon kanssa.
Salailua ei kuitenkaan kestä kauan, vaan tilanteen tunnustettuaan pariskunnat yllättäen päättävät laittaa kaikkien kimpsut ja kampsut yhteen saman katon alle. Seurue liittoneuvojansa johdolla järkeilee, että vapaassa suhteessa kielletyn hedelmän maku väljähtyy nopeasti, ja elämä voi jatkua taas ennallaan.
Psyykkinen puolustusmekanismi johtaa ansaan, koska henkilöt eivät voi välttää häiritseviä tunnetiloja ratkaisemalla ongelmiaan vain käsitteellisen ajattelun keinoin.
Alakuloinen komedia ei pelkää näyttää henkilöjensä haavoittuvuutta tuokioissa, joissa he teennäistä kypsyyttään korostaen sahaavat oksaa altaan. Apaattisen näennäisparatiisin laina-asuiset ihmiset asuvat täydellisyytensä alla kirpaisevaa elämänvalhetta, joka kasautuu liian suureksi kuoreensa käpertyneen tehdasyhteisön syyshyisessä ilmapiirissä.
Jens Jonssonin skenaario ivaa petkuttajien kaksinaamaisuutta ja pelkuruutta, joten kritiikin soisi ulottuvan yhteiskunnallisiin instituutioihin saakka, esimerkiksi laumasieluisuutta henkivään kirkkoon. Vapauttava riuhtaisu ilman sitä tuntuu lievältä petokselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti