Rahalla saa (2010)

Ohjaus: Daniel Espinosa

★★★☆☆

Näillä elokuvasivuilla on moukaroitu ruotsalaista nykyelokuvaa sielunsa myymisestä säälittävän jenkkiroskan kopiokoneelle jo niin monta kertaa, että kun nyt tämän Daniel Espinosan kirkkaan valonpilkahduksen nähtyään aloittaa kritiikin ulkoelokuvallisella moitteella, tuntuu se arvostelijastakin vähän kohtuuttomalta.

Rahalla saa (2010) on luotaantyöntävä nimi myös elokuvalle, joka siis perustuu ruotsalaisen rikoskirjallisuuden uuden kansikuvaidolin Jens Lapiduksen samannimiseen kirjaan. Se kertoo Tukholman alamaailmassa pyörivästä huumekaupasta, johon ovat sotkeutuneet niin talouslaman kurjistamat pankit, keskenään kilpailevat maahanmuuttajavähemmistöt kuin äkkirikastumista tavoittelevat keskiluokan himmeät nousukkaatkin.

Nuorisoa ja muita vauhtiveikkoja kosiskelevasta tittelistään ja mainosjulisteistaan huolimatta kyse on kaiken vakavan tarkastelun ansaitsevasta ohjaustyöstä, jolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi sellaisten vastenmielisten mässäilyjen kuin Stieg Larsson -filmatisointien kanssa.

Kolmannessa kokopitkässä teoksessaan nuori ohjaaja (s. 1977) osoittaa valmiuttaan seurata Lukas Moodyssonia maailmalle, jos hän trilogiaksi kaavaillun sarjan jälkeen niin vain tahtoo.

Piireistä pökertynyt keikari

Kauppakorkeakoulussa päivisin puurtava puolivaraton JW liimautuu iltaisin kultalusikka suussaan syntyneiden opiskelijatovereidensa kylkeen suihkuseurapiihin maistelemaan makeaa elämää, vaikka venyttää muutoin penniä koulukopperossaan. Rahoittaakseen huolettoman hummailunsa tavallisen perheen poika tehtailee koulutöitä kavereilleen ja ajaa pimeää taksia alamaailman hämärämiesten laskuun.

Hintavaan ulkokuoreen valheellisen minänsä pukeva pyrkyri tarttuu korkeissa kuvitelmissaan vielä paremmalta tuntuvaan tarjoukseen alkaen ammattirikollisten apulaisena järjestellä miljoonien arvoista kokaiinilastia kansankodin sydämeen.

Stureplanin piireistä pökertynyt keikari saakin enemmän kuin tilasi, kun alkaa näyttää siltä, että hänelle on varattu pelkkä höynäytettävän rooli rajussa kuviossa.

Meksikolaismestarin jalanjäljissä

Visuaalisen ilmaisunsa Espinosa rakentaa lavastamattomalle naturalismille, jossa raaka valo heijastuu ikkunoiden raoista ja kiiltävistä pinnoista polttavana varoituksena henkilöiden tekemisistä. Ääniraitaa myöten ohjaaja tunnustaa velkansa Alejandro González Iñárritun teoksille Amores Perros (2001) ja 21 grammaa (2003).

Keskustan välkehtivästä vauraudesta syrkäkujien synkkyyteen risteilevä kerronta tuntee maailmansa paljastaen kummankin henkisen köyhyyden. Ahneus sokaisee silmät luokkaa, etnistä perimää tai kansallisuutta katsomatta, kun kaikki luulevat voittavansa mitään menettämättä ja itseään uhraamatta.

Kova katsomiskulma kylmään pohjoiseen lonkeronsa ulottaneen ammattirikollisuuden arkipäivään vakuuttaa pitkään autenttisuudellaan. Käsikirjoitus vain haukkaa kirjasta hivenen liian suuren palan hahmotellessaan kuplan puhkeamiseen myös vaisua romanssia, jonka merkitys ainakin toistaiseksi on mitätön.

Tyly selviytymiskamppailu pohjan pettämisen lähestyessä selittää vain osan lojaliteettien keikahduksista ja tulitaisteluihin päätyvistä petoksista.