Ohjaus: Milos Forman
★☆☆☆☆
Emigroiduttuaan Yhdysvaltoihin tshekkoslovakialainen Milos Forman siirtyi runollisista tapainkuvauksista räiskyviin ajankuviin, joiden ulottuvuuksia heijastavat ympäristöään koettelevat suorasuut ja systeemiä vastustavat terveet hullut.
Mielisairaalapotilaan joutsenlaulu Yksi lensi yli käenpesän (1975), pyörätuoliin päätyneen pornokeisarin häijy muotokuva Larry Flynt - minulla on oikeus (1996) ja koomikko Andy Kaufmanista kertova Man on the Moon (1999) lukeutuvat ohjaajan amerikkalaistuotannon keskeisiin teoksiin.
Entisessä kotimaassaan Forman lukeutui itse järjestelmän silmätikuiksi joutuneisiin taiteilijoihin, joten hänen toistuvan palaamisensa aihepiiriin ymmärtää hyvin. Kun vielä ottaa huomioon, kuinka tärkeästä sivistyksellisestä seikasta on kyse siinä, että myös Woody Allenin, Clint Eastwoodin ja Milos Formanin ikään ehättäneet voivat vielä jakaa kokemuksiaan katsojille, ottaa ilolla vastaan jokaisen tuotteen, jossa vielä kumarretaan muillekin arvoille kuin rahalle.
Ikävä kyllä heti seuraavaksi joutuu kummastelemaan, minkälaisen torson veteraaniohjaaja on suostunut päästämään käsistään. Tässä yhteydessä kannattaneekin muistaa, että hänen viimeisimmästä laatuteoksestaan - Larry Flyntistä - on jo vuosikymmen aikaa, eikä ajanlasku suostu yleensä antamaan armoa luovassa työssä.
Lopputuloksen epämääräisyys vihjaa toki vakavista tuotantoon liittyvistä ongelmista, aivan kuin teattereihin olisi lopulta päästetty versio, johon kukaan osallisista ei ole tyytyväinen. Tästä kielii erityisesti teoksen yleisen ja yksityisen tason onnahteleva liitos.
Taidemaalari ja kuohuva aika
Goyan aaveet (2006) pyrkii yhdistämään kaksi kerrontalinjaa, joista ensimmäisessä kuvataan taidemaalari Francisco Goyan asemaa julman ja julkean inkvisition aikana 1700-luvun lopun Espanjassa. Hänen leipätyökseen tekemät muotokuvat kuninkaallisista hallitsijoista auttavat kirkkoa suvaitsemaan taiteilijan synkkiä peilikuvia ajan raaemmista ilmiöistä, joiden kynsiin hänen nuori muusansa joutuu valvovan silmän tiukentaessa katsettaan.
Entisessä kotimaassaan Forman lukeutui itse järjestelmän silmätikuiksi joutuneisiin taiteilijoihin, joten hänen toistuvan palaamisensa aihepiiriin ymmärtää hyvin. Kun vielä ottaa huomioon, kuinka tärkeästä sivistyksellisestä seikasta on kyse siinä, että myös Woody Allenin, Clint Eastwoodin ja Milos Formanin ikään ehättäneet voivat vielä jakaa kokemuksiaan katsojille, ottaa ilolla vastaan jokaisen tuotteen, jossa vielä kumarretaan muillekin arvoille kuin rahalle.
Ikävä kyllä heti seuraavaksi joutuu kummastelemaan, minkälaisen torson veteraaniohjaaja on suostunut päästämään käsistään. Tässä yhteydessä kannattaneekin muistaa, että hänen viimeisimmästä laatuteoksestaan - Larry Flyntistä - on jo vuosikymmen aikaa, eikä ajanlasku suostu yleensä antamaan armoa luovassa työssä.
Lopputuloksen epämääräisyys vihjaa toki vakavista tuotantoon liittyvistä ongelmista, aivan kuin teattereihin olisi lopulta päästetty versio, johon kukaan osallisista ei ole tyytyväinen. Tästä kielii erityisesti teoksen yleisen ja yksityisen tason onnahteleva liitos.
Taidemaalari ja kuohuva aika
Goyan aaveet (2006) pyrkii yhdistämään kaksi kerrontalinjaa, joista ensimmäisessä kuvataan taidemaalari Francisco Goyan asemaa julman ja julkean inkvisition aikana 1700-luvun lopun Espanjassa. Hänen leipätyökseen tekemät muotokuvat kuninkaallisista hallitsijoista auttavat kirkkoa suvaitsemaan taiteilijan synkkiä peilikuvia ajan raaemmista ilmiöistä, joiden kynsiin hänen nuori muusansa joutuu valvovan silmän tiukentaessa katsettaan.
Vaikka maalari myöhemmin menettää kuulonsa ja Espanja tulee Ranskan vallankumouksen puhdistamaksi, säilyttää systeemissä luoviva Goya arvostetun asemansa.
Filmin toisessa juonilinjassa, joka sitten yhdistyy edellä mainitsemaani, katolisen kirkon munkki hallinnoi tyrannimaisesti alaisiaan, mutta joutuu itse maanpakoon saatuaan tyrmään heitetyn tytön isältä kirkon harjoittaman väkivaltaisen kohtelun, jossa "totuus" kirjaimellisesti vedetään ihmisestä. Sittemmin hän kuitenkin palaa Espanjaan valitusajan tärkeänä esikuvana ja kohtaa kaltoin kohtelemansa tytön.
Toisin kuin teoksen nimeke antaa ymmärtää, Goyan aaveet ei millään merkityksellisellä tasolla käsittele sen paremmin Francisco Goyaa kuin hänen ajan henkeä heijastavia maalaustöitäänkään. Itse asiassa Goya tuotantoineen jää historiallisten tapahtumien vyöryssä täysin toissijaiseksi henkilöksi, joka ennemminkin vikisee kuin vie tarinaa eteenpäin.
Mikäli painotus jatkaisi Milos Formanille ominaista ironiaa vallanpitäjiä hännystelevistä nousukkaista, kyse olisi rohkeasta linjauksesta, mutta tällainen tulkinta vaatii katsojalta liikaa mielikuvitusta.
Äkillisiä siirtymiä ajassa
Goyan aaveiden vaikeimmin hyväksyttävä piirre on teoksen äkillinen siirtyminen 15 vuotta ajassa eteenpäin, juuri kun laimeasti käynnistynyt juoni on viimein saamassa jännitettä sisältöönsä. Henkilöt palaavat fyysisesti ja henkisesti muuttuneina ilman selityksiä ja yhteiskunta heidän ympärillään on kokenut perusteellisen mullistuksen.
Tätä kuperkeikkojen sarjaa Forman jatkaa vielä kertaalleen halutessaan kaiketi osoittaa kaikenlaisen vallankäytön tilapäisyyden ja sen pitäjien moraalittomuuden.
On ilman muuta selvää, että ohjaaja Forman on tarttunut elokuvassa liian suureen haasteeseen nykyiseen luomisvireeseensä suhteutettuna. Hänen kolkko naurunsa tukahtuu typeriin maskeihin ja teennäisiin näyttelijäsuorituksiin ja kiero kyynisyytensä kehnosti motivoituihin ja taustoitettuihin juonenkäänteisiin.
1800-luvun vaihteen Euroopassa kytenyttä kapinaa ja kansanvallan nousun ensimmäistä vuosisataa elokuva käsittelee hajanaisesti ja piittaamattomasti. Filmin epookki kärsii monista yksityiskohtien epätarkkuuksista, joihin vahvemman ajatussisällön ja vetävämmän ilmaisun kokonaisuudessa ei katsoisi tarpeelliseksi kiinnittää vähäisintäkään huomiota.
Nyt espanjalaisen näyttelijän Javier Bardemin mumiseva englantikin on liikaa siedättäväksi.
Filmin toisessa juonilinjassa, joka sitten yhdistyy edellä mainitsemaani, katolisen kirkon munkki hallinnoi tyrannimaisesti alaisiaan, mutta joutuu itse maanpakoon saatuaan tyrmään heitetyn tytön isältä kirkon harjoittaman väkivaltaisen kohtelun, jossa "totuus" kirjaimellisesti vedetään ihmisestä. Sittemmin hän kuitenkin palaa Espanjaan valitusajan tärkeänä esikuvana ja kohtaa kaltoin kohtelemansa tytön.
Toisin kuin teoksen nimeke antaa ymmärtää, Goyan aaveet ei millään merkityksellisellä tasolla käsittele sen paremmin Francisco Goyaa kuin hänen ajan henkeä heijastavia maalaustöitäänkään. Itse asiassa Goya tuotantoineen jää historiallisten tapahtumien vyöryssä täysin toissijaiseksi henkilöksi, joka ennemminkin vikisee kuin vie tarinaa eteenpäin.
Mikäli painotus jatkaisi Milos Formanille ominaista ironiaa vallanpitäjiä hännystelevistä nousukkaista, kyse olisi rohkeasta linjauksesta, mutta tällainen tulkinta vaatii katsojalta liikaa mielikuvitusta.
Äkillisiä siirtymiä ajassa
Goyan aaveiden vaikeimmin hyväksyttävä piirre on teoksen äkillinen siirtyminen 15 vuotta ajassa eteenpäin, juuri kun laimeasti käynnistynyt juoni on viimein saamassa jännitettä sisältöönsä. Henkilöt palaavat fyysisesti ja henkisesti muuttuneina ilman selityksiä ja yhteiskunta heidän ympärillään on kokenut perusteellisen mullistuksen.
Tätä kuperkeikkojen sarjaa Forman jatkaa vielä kertaalleen halutessaan kaiketi osoittaa kaikenlaisen vallankäytön tilapäisyyden ja sen pitäjien moraalittomuuden.
On ilman muuta selvää, että ohjaaja Forman on tarttunut elokuvassa liian suureen haasteeseen nykyiseen luomisvireeseensä suhteutettuna. Hänen kolkko naurunsa tukahtuu typeriin maskeihin ja teennäisiin näyttelijäsuorituksiin ja kiero kyynisyytensä kehnosti motivoituihin ja taustoitettuihin juonenkäänteisiin.
1800-luvun vaihteen Euroopassa kytenyttä kapinaa ja kansanvallan nousun ensimmäistä vuosisataa elokuva käsittelee hajanaisesti ja piittaamattomasti. Filmin epookki kärsii monista yksityiskohtien epätarkkuuksista, joihin vahvemman ajatussisällön ja vetävämmän ilmaisun kokonaisuudessa ei katsoisi tarpeelliseksi kiinnittää vähäisintäkään huomiota.
Nyt espanjalaisen näyttelijän Javier Bardemin mumiseva englantikin on liikaa siedättäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti