In the Valley of Elah (2007)

Ohjaus: Paul Haggis

★★★☆☆

Amerikkalaisia elokuvia on tapana syyttää niiden myöhäisestä reagoinnista ajankohtaisiin poliittisiin ja sotilaallisiin kriiseihin sekä yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Edellisiin fiktiivinen elokuva ei hitaana välineenä tarjoa tulevaisuudessakaan suuria ratkaisuja, mutta jälkimmäisiin sen luulisi pystyvän paneutumaan nykyistä paremmin, jos vain tahtoa löytyy.

Meillä suomalaisilla ei ole silti varaa rinnan röyhistelyyn, kun muistaa kuinka suuren osan toista maailmansotaa käsittelevät teokset muodostavat yhä tarjonnastamme, aivan kuin kollektiivinen identiteettimme ei vieläkään sisältäisi kuin jatkosodan torjuntataisteluissa hävittyjä ja voitettuja palasia. Vietnamin traumoja pitkään purkaneet amerikkalaiset peittoavat meidät tässä vertailussa usealla vuosikymmenellä.

Jälkijunassa kommentointia

Vaikka Paul Haggisin toinen ohjaustyö kertookin nykypäivästä, matkaa sekin jälkijunassa. Yhdysvaltojen yhä pysyvämmältä vaikuttava operaatio Irakissa on toki kesken, mutta vasta usean vuoden sotimisen jälkeen Hollywoodista on alkanut ilmestyä taistelujen epäisänmaallistakin puolta valottavaa aineistoa.

Kaukana kotoa käytävän sodan sinänsä aiheellinen arvostelu tuntuukin nyt asiattomilta, koska sen oikea hetki oli aika päiviä sitten, kun maan johto pimitti tietoa instituutioiltaan ja kansalaisiltaan. Kriittistäkin analyysiä katsoo tänään apeana, koska Hollywoodin kostoa puoltava kiihko muutama vuosi sitten on vielä hyvässä muistissa.

Syy ei ole niinkään tämän elokuvan ohjaajassa, vaan arvostelun tukahduttavassa järjestelmässä. Tuotantopäätöksen saaminen vei aikaa ja vaati itsensä Clint Eastwoodin arvovaltaa.

Kotirintamateoksena Haggisin ohjaustyön tavoite on haastava myös siitä syystä, että sen on keskityttävä fyysisten raakuuksien sijasta väkivallan henkisiin seurauksiin. Ainakin sikäläistä yleisöä on vaikeampi puhutella psyykkisillä kauhuilla kuin ihmiskunnan julmuutta mekaanisesti esittelevillä tappamisjaksoilla.

Teos vertautuu helposti Robert Redfordin äskettäin ilmestyneeseen elokuvaanLions for Lambs (2007), sillä molemmissa halutaan nostaa keskiöön demokratiaa aseenpiipuilla julistavan sodan yhteiskuntapoliittiset ulottuvuudet ja sen yksilötragediat. Redfordin puisevaan koululuentoon verrattuna Haggisin ohjaustyö on asiasisällöltään selvästi kapeampi, mutta toteutukseltaan monta luokkaa kiinnostavampi.

Kadonneen pojan metsästys

Vertauskuvallisesti nimetty In the Valley of Elah (2007) muistuttaa muodoltaan ohjaajana aliarvostetun Paul Schraderin teosta Hardcore - alaston yö (1979). Niissä matkataan hiljaisten miesten mukana takamaiden apatiasta kaupunkien kurjuuteen kohtaamaan heidän lapsilleen tehdyt synnit.

Alastomassa yössä George C. Scottin esittämä liikemies etsii tytärtään yömaailman seksikapakoista ja saa sulateltavakseen iljettävän siivun amerikkalaista unelmaa. Daavidin ja Goljatin taisteluun viittaavassa uutuudessa puolestaan uurteikkaan Tommy Lee Jonesin näyttelemä upseeri jäljittää Irakista kotiin saapunutta sotilaspoikaansa, joka on kadonnut kuin maan nielemänä. Aluksi hänen kohtalostaan ei ole mitään tietoa, kunnes tien poskesta löytyvä pilkottu ruumis tunnistetaan.

Periaatteessa, ja myös käytännössä, juonen ytimenä on isän suorittama etsiväntyö. Se hakee vastausta, kuinka armeijatovereidensa ylistämä veteraani on päätynyt autiomaahan eläinten syötäväksi. Tunteitaan patoavan eläkeläisen varastamat tallenteet poikansa parakista sisältävät vihjeitä tapahtuneesta, mutta pahasti naarmuuntuneina niiden tiedot pysyvät pitkään tuntemattomina.

Salaisuuksia ja valheita

Crashiin (2005) verrattuna Paul Haggisin uutuus välttelee melodramaattista mahtailua ja katteetonta hurskastelua. Kokonaisuuden arkisuus korostuu ohjaajan suosimissa haaleissa, meikkaamattomien roolihenkilöiden lähikuvissa.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei teos ole juoneltaan tavanomaisena jännärinä erityisen jäntevä tai toisaalta poliittisena elokuvana tarpeeksi kuuluva. Sitä raskauttavat lukuisat epäloogisuudet ja varoen puhumiset.

Niinpä Yhdysvaltain tähtilipun kohotessa taivaanrantaan viimeisessä kohtauksessa, tuntuu kuin kaikki menetykset olisivat sittenkin siedettäviä uhreja kuvitellun vapautemme hintana.