Ohjaus: Mikael Marcimain
★★☆☆☆
Elokuvien tyrkyttämät vääristyneet asenteet muokkaavat maaperää muutenkin kuin stimuloimalla mieleltään heikkojen yliherkkyyttä. Yhä harvemmin ammattikatsojatkaan elokuvia arvostellessaan enää puolustavat moraalia tai hyvää makua palvoessaan teknistä taituruutta sisällön kustannuksella. Esimerkiksi Ben Affleckin perusvireeltään rasistinen jännitysdraama Argo (2012) juhlii kriitikkolistojen kärjessä vaikka esittää Iranin ja sen kansalaiset möykkäävänä katumafiana, kuulustelevana poliisivaltana ja oppineen eliitin julmana teokratiana.
Elokuvantekijän vapautta ja vastuuta joutuu taas pohtimaan perusteellisesti katsoessaan ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaa 1970-luvulla ravistelleesta prostituutioskandaalista pyöräytettyä suurilinjaista fiktioelokuvaa. Sen taustalla on nimellä Bordellhärvan tunnettu tapaus kansankodin silmäätekeville seksiseuraa hankkineesta paritusringistä, jonka nuorimmat jäsenet olivat hädin tuskin teini-ikään ehtineitä tyttöjä.
Seksin ostaminen tai myyminen ei ollut maassa kiellettyä, mutta julkisuudessa päättäjiltä odotettiin tuolloinkin nuhteettomuutta. Juttu paljastuu elokuvassa juuri vaalien alla, joissa maan suurin puolue sosialidemokraatit kärsii tappion.
Vaikutteet poliittisista trillereistä
Teoksen muotoon on haettu yhtäläisyyttä saman vuosikymmenen poliittisista amerikkalaiselokuvista. Ennen tätä lähinnä televisiosarjoja ja mainoksia ohjanneen Mikael Marcimainin esikoispitkässä rankkasade piiskaa öisiä katuja, hämärämiehet pitkissä takeissaan vaihtavat salaisia tietoja ja tupakansavu täyttää huoneita.
Tyyliseikkojen taakse jää kriittinen luento järjestelmän kollektiivisesta syyllisyydestä, sillä skandaaliin liitetään nimiä hallintoa, poliisin johtoa ja poliitikkoja myöten. Suomessa teoksen ensi-ilta ajoittuu vain pari viikkoa Olof Palmesta kertovan dokumenttielokuvan ilmestymisen jälkeen, mutta niitten näkökulmat eivät juuri voisi olla kauempana toisistaan. Siinä missä edellinen julistaa pääministerin kaksinaamaiseksi naistensortajaksi, jälkimmäinen loiventaa arvostelun hänen julkikuvansa muutokseen.
Marcimain ei epäröi syyllistää, mutta kätkee leimakirveensä taiteelliseen naamiointiin. Kansalle televisiossa ja toreilla yhdenvertaisuutta julistava työväenliikkeen johtaja ei saakaan elokuvassa nimeä tai hyväksikäytössä edes kasvoja, mutta häneen liitetään suoria viittauksia Palmen oikeasta henkilöhistoriasta ja lausunnoista. Ohjaaja vetoaa sananvapauteen ja Palmen perikunta sen vastuuseen, mutta onko härskisti vihjaileva taide yhtään moitittavampaa kuin kohteelleen myötämielinen historian valikoiva kertauskurssi.
Veljien verkostot
Oli moraalisesti arveluttavien ratkaisujen takana sitten pelätty oikeusjuttu tai kyynisempi kaupallinen motiivi kiinnostuksen herättämiseksi, jää "Palmen" osuus elokuvassa sittenkin pieneksi. Paljon tärkeämmäksi piirtyy miesten maailman salamyhkäinen vehkeily kiusallisten totuuksien peittelemiseksi. Tässä kokonaisuudessa hyvien veljien verkostot pitävät huolen omistaan selustansa turvaamiseksi, joten onko juuri mikään vieläkään muuttunut.
Mosaiikinomaisen muodon pirstaleisen rakenteen ohjaaja hallitsee konkarin tavoin ja täyttää ajankuvan sen tunnusmerkeillä täyteläisesti. Koulukodista kauppatavaraksi päätyvien nuorten perspektiivistä avautuvassa tarinassa heidän houkuttelunsa koukkuun onnistuu, koska se on heidän aluksi kaipaamaansa vapautta, joka vasta myöhemmin paljastuu valheelliseksi. Siksi alastomuuden näyttämisellekin löytyy perustelunsa muustakin kuin miesten tirkistelynhalusta, sillä viattomuus menetään monella tasolla.
Call Girl on Argoa hyväksyttävämpi elokuva myös syystä, ettei se lietso pelkoa ihmisryhmiä vastaan epäluulossaan vallankäytöstä. Lopputulos tietää sen ohjaajalle lähes pomminvarmaa kutsua länteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti