Ohjaus: Stanley Kramer
★★★☆☆
Ohjaaja Stanley Kramerin ja näyttelijä Spencer Tracyn yhteistyö kesti seitsemän vuotta ja neljä elokuvaa. Niistä ensimmäinen on nyt esitettävä oikeussalidraama Joka tuuleen kylvää (1960). Viimeiseksi jäi vain pari viikkoa ennen Tracyn kuolemaa ilmestynyt rotuennakkoluuloja käsittelevä Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967).
Kramer oli lakitupaan sijoittuvien sekä yhteiskuntapoliittisia ja -moraalisia kysymyksiä tarkastelevien ohjausten tekijä, mutta jo 1970-luvulla hän ajautui televisioelokuvien pariin. Hän ehti työskennellä uransa huipulla miltei kaikkien aikansa keskeisten miestähtien kanssa, tässä Tracyn rinnalla sanansäilää lyövät Fredric March ja Gene Kelly.
Joka tuuleen kylvää kertoo oikeastaan useasta aikakaudesta. Vuonna 1925 Tennesseen osavaltiossa ratkaistiin kuuluisa ”apinaoikeudenkäynti”, jossa opettajaa syytettiin luomisopin, erityisesti kreationismin vastaisen evoluutioteorian käsittelystä tunneillaan. Jerome Lawrence kirjoitti jutusta kommunistivainojen Amerikkaa vertauksellisesti kuvaavan näytelmän vuonna 1955.
Siitä vasta McCarthyn kaatumisen jälkeen työstetty elokuva hengittää edelleen ”isänmaallisten” komiteoiden jälkihöyryjä, mutta ottaa ajattomamman näkökulman alleviivaamalla, ettei kyse ole niinkään uskonnon ja tieteen ristiriidasta, vaan kansalaisten oikeudesta ajatella.
Pikkukaupungin asukkaiden teatraalista tapaa ilmaista itseään voi halutessaan perustella aiheella ja oikeistouskonnollisen siiven hurmoksellisella kääntymyksellä. Todempaa silti lienee, että aikakauden yleinen näyttelemistyyli katsotaan nykyisin vanhentuneeksi. On kuitenkin huomioitava edistyksellistä puolustusasianajajaa tulkitsevan Tracyn eleettömämpi suoritus.
Kramerin elämänkatsomus ja näkemys kansalaisoikeuksista tulee selväksi, mutta elokuva ei halveksu kenenkään henkilökohtaista uskoa. Fanaattisuudessa hän ei kuitenkaan näe kuin kaaosta ja sokeaa vihaa, jonka uhreja fundamentalistit ovat lopulta myös itse.
Kramer oli lakitupaan sijoittuvien sekä yhteiskuntapoliittisia ja -moraalisia kysymyksiä tarkastelevien ohjausten tekijä, mutta jo 1970-luvulla hän ajautui televisioelokuvien pariin. Hän ehti työskennellä uransa huipulla miltei kaikkien aikansa keskeisten miestähtien kanssa, tässä Tracyn rinnalla sanansäilää lyövät Fredric March ja Gene Kelly.
Joka tuuleen kylvää kertoo oikeastaan useasta aikakaudesta. Vuonna 1925 Tennesseen osavaltiossa ratkaistiin kuuluisa ”apinaoikeudenkäynti”, jossa opettajaa syytettiin luomisopin, erityisesti kreationismin vastaisen evoluutioteorian käsittelystä tunneillaan. Jerome Lawrence kirjoitti jutusta kommunistivainojen Amerikkaa vertauksellisesti kuvaavan näytelmän vuonna 1955.
Siitä vasta McCarthyn kaatumisen jälkeen työstetty elokuva hengittää edelleen ”isänmaallisten” komiteoiden jälkihöyryjä, mutta ottaa ajattomamman näkökulman alleviivaamalla, ettei kyse ole niinkään uskonnon ja tieteen ristiriidasta, vaan kansalaisten oikeudesta ajatella.
Pikkukaupungin asukkaiden teatraalista tapaa ilmaista itseään voi halutessaan perustella aiheella ja oikeistouskonnollisen siiven hurmoksellisella kääntymyksellä. Todempaa silti lienee, että aikakauden yleinen näyttelemistyyli katsotaan nykyisin vanhentuneeksi. On kuitenkin huomioitava edistyksellistä puolustusasianajajaa tulkitsevan Tracyn eleettömämpi suoritus.
Kramerin elämänkatsomus ja näkemys kansalaisoikeuksista tulee selväksi, mutta elokuva ei halveksu kenenkään henkilökohtaista uskoa. Fanaattisuudessa hän ei kuitenkaan näe kuin kaaosta ja sokeaa vihaa, jonka uhreja fundamentalistit ovat lopulta myös itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti