Midnight in Paris (2011)

Ohjaus: Woody Allen

★★★☆☆ 

Tuotantovauhdillaan nuorempansa häpäisevän Woody Allenin 41. elokuva on fantasiakomedia luovuudentuskaa ja rakkaudennälkää potevasta käsikirjoittajasta, joka haluaisi jättää Hollywoodin taakseen ja ryhtyä vakavasti otettavaksi kirjailijaksi Pariisissa esikuviensa Ernest Hemingwayn ja Scott Fitzgeraldin hengessä.

Aihevalinta ei siis tälläkään kertaa petä Allenin vankkumattomia ihailijoita, joiden uteliaisuutta ohjaajan ja päähenkilön oletetut samankaltaisuudet ruokkivat. Ehkä jonkinlaisesta nuoruudenkaipuusta ja kuolemanpelosta kertoo puolestaan se, kuinka Allenin alter egona elämänvalintojen hetteikössä hapuilee tällä kertaa Los Angelesin aurinkorantojen päivettämä Owen Wilson, toki yksityisistä ongelmistaankin viime vuosina otsikoita nostanut näyttelijä.

Esikoisromaaniaan työstävä heppu on lomamatkalla kauniin vaimonsa kanssa, muttei jaksaisi viettää aikaa tämän harrastuksissa, tärkeilevien ystävien ja vanhempien seurassa tai turistinähtävyyksien liepeillä. Miehen jäätyä eräänä yönä yksin katukivetykselle vieras auto pysähtyy hänen kohdallaan, kyydissä istuvat juhlijat huutavat hänet mukaansa ja kirjailija huomaa liittyneensä idoliensa seuraan kuin taikaiskusta.

Kohta hänen vastaansa kävelevät ilmielävinä 1920-luvun Pariisissa eläneistä myös Salvador Dali, Gertrude Stein, Cole Porter, Pablo Picasso ja Luis Bunuel, joka ei tahdo ymmärtää hänelle esitettyä surrealistisen elokuvan ideaa!

Allen ei ole yhdistellyt toden ja sadun kerrostumia toisiinsa yhtä nautittavasti ja svengaavasti sitten Kairon purppuraruusun (1985), jossa perimmäiseksi kysymykseksi nousee niinikään illuusioiden kestämättömyys. Menneiden haikailussa olemme kaikki samanlaisia, joten hiukan naiiviksi muistutukseksi riittää, että vain nykyisyydessä voimme elää.

Midnight in Paris (2011) nousee lämmöllään ja romanttisuudellaan ohjaajan hienoimmaksi komediaksi tällä vuosituhannella.