Ohjaus: Neil LaBute
★★★☆☆
Hampaatonta amerikkalaista nykykomediaa laistaen muutamissa Neil LaButen 2000-luvun taitteen molemmin puolin ohjaamissa elokuvissa esiintyy hätkähdyttävän rajuja teesejä. Teosten arvoa ei mitenkään vähennä se, että ohjaaja on sittemmin sulautunut liukuhihnaviihteen valtavirtaan.
Hänen terävimmistä filmeistään esikoinen Miesten kesken (1997) ja Muotojen merkitys (2003) toistavat ideaa ihmissuhteista petollisten pelien temmellyskenttänä, jossa ei ole lainkaan sijaa vilpittömille tunteille tai rehelliselle vuorovaikutukselle.
Elokuvista jälkimmäinen kertoo nuhjuisen museovirkailijan muodonmuutoksesta sen jälkeen, kun on hän erään työpäivän päätteeksi tutustunut kauniiseen taideopiskelijanaiseen ja alkanut tapailla tätä läheisimpien ystäviensä hämmästykseksi.
Suorasukaisen tytön vaikutuksesta ennen niin mitättömästä miekkosesta kuoriutuu seuraavien kuukausien aikana televisiokanavien ja lehtimainosten tähtien kaltainen hurmuripoika. Välit parhaaseen ystävään ja tämän sulhaseen ovat kuitenkin koetuksella alati enemmän vaativan suhteen seurauksena.
Pitkille puheliaille kohtauksille rakentuvaa vakavaa komediaa voi ja tuleekin tarkastella useasta tulokulmasta. Yhtäältä se lukee madonluvut romanttiseen rakkauteen verhoutuvalle kontrolloinnnintarpeelle ja toisaalta siinä osoitetaan kuinka pinnallisista asioista ajanhenki ja myös minuutemme rakentuu. Lopulta Neil LaBute kääntää katseensa jopa taiteen luomiseen itsekkäisiin motiiveihin, joiden mukaan vain lopputulos on merkitsevää.
Sisällön kannalta ohjaajan puhtaassa ilmaisukielessä ja lavasteiden yksityiskohdissa (esim. gallerian seinällä roikkuvaan tauluun maalattu ase osoittaa yhteen päähenkilöön) on siis hyvin kieroa pointtia. Tavanomaisilta tuntuvien ihmissuhdesotkujen taustalta paljastuu hirvittävää tunnekylmyyttä, jota ohjaaja erittelee välillä turhan osoittelevasti.
Hänen terävimmistä filmeistään esikoinen Miesten kesken (1997) ja Muotojen merkitys (2003) toistavat ideaa ihmissuhteista petollisten pelien temmellyskenttänä, jossa ei ole lainkaan sijaa vilpittömille tunteille tai rehelliselle vuorovaikutukselle.
Elokuvista jälkimmäinen kertoo nuhjuisen museovirkailijan muodonmuutoksesta sen jälkeen, kun on hän erään työpäivän päätteeksi tutustunut kauniiseen taideopiskelijanaiseen ja alkanut tapailla tätä läheisimpien ystäviensä hämmästykseksi.
Suorasukaisen tytön vaikutuksesta ennen niin mitättömästä miekkosesta kuoriutuu seuraavien kuukausien aikana televisiokanavien ja lehtimainosten tähtien kaltainen hurmuripoika. Välit parhaaseen ystävään ja tämän sulhaseen ovat kuitenkin koetuksella alati enemmän vaativan suhteen seurauksena.
Pitkille puheliaille kohtauksille rakentuvaa vakavaa komediaa voi ja tuleekin tarkastella useasta tulokulmasta. Yhtäältä se lukee madonluvut romanttiseen rakkauteen verhoutuvalle kontrolloinnnintarpeelle ja toisaalta siinä osoitetaan kuinka pinnallisista asioista ajanhenki ja myös minuutemme rakentuu. Lopulta Neil LaBute kääntää katseensa jopa taiteen luomiseen itsekkäisiin motiiveihin, joiden mukaan vain lopputulos on merkitsevää.
Sisällön kannalta ohjaajan puhtaassa ilmaisukielessä ja lavasteiden yksityiskohdissa (esim. gallerian seinällä roikkuvaan tauluun maalattu ase osoittaa yhteen päähenkilöön) on siis hyvin kieroa pointtia. Tavanomaisilta tuntuvien ihmissuhdesotkujen taustalta paljastuu hirvittävää tunnekylmyyttä, jota ohjaaja erittelee välillä turhan osoittelevasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti