Ohjaus: Mikko Kuparinen
★☆☆☆☆
Kahden vaisusti myyneen jännitysfilmin jälkeen maan vaikutusvaltaisimpiin tuottajiin lukeutuvien Ilkka Matilan ja Marko Röhrin yhtiö palaa höttöisemmän viihteen tielle Mikko Kuparisen ohjattavaksi annetussa Rakkauden rasvaprosentissa (2012), jonka puistattavaa nimeä en halua ajatella enempää. Elokuvan tekijöiden keskinäinen marssijärjestys paljastuu myös loppukrediiteissä, joissa tuottajan nimi mainitaan ensimmäisenä.
Kuparinen tunnetaan parhaiten Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan televisioversion ohjauksesta, mutta romanttisen komedian taajuudelle asemoidusta esikoispitkästä on turha etsiä kapinallista nuottia.
Siinä kolmikymppiset kaupunkilaiset käyttäytyvät ikänsä ja asemansa vastaisella tavalla sen verran epäuskottavasti, ettei katsoja kykene antautumaan mukaan tapahtumien kulkuun. Ne kertovat mainostoimiston ykkössuunnittelijan Stigun ja omasta yrityksestä haaveilevan Ellan seksi- ja työsuhteesta.
Ensin mainittu syntyy suorapuheisen naisen ennakkoluulottomasta ehdotuksesta, toinen työvoimapoliittisesta pakkoraosta. Väestöliitolle tehtävä mainos parisuhteesta merkitsee kaksikolle paradoksia, sillä heistä kumpikaan ei usko rakkauteen.
Säilyttävän konservatiivinen
Käsikirjoitus rakentuu tilanteille, jotka ratkeaisivat heti ja helposti, jos ihmiset puhuisivat toisilleen. Juonessa ei haittaa eniten arvattavuus vaan umpisolmujen teennäisyys. Katsojan vieteri on mennä jengoiltaan valittaessa, ovatko tyhmät esimiehet vai vilpilliset palkolliset puisevampia.
Komedia vertailee vapaan ja sitovan parisuhteen vaatimuksia ja helpotuksia rennosti, mutta filmin pääasiallinen viesti on sen näennäisestä rohkeudesta huolimatta säilyttävän konservatiivinen.
Sääli, ettei jutun ainoalle hauskaa pitävälle, Jarkko Niemen velmulle kollegalle anneta enempää tilaa panna ranttaliksi oikein kunnolla. Lopputulos vaikuttaa amatöörien puuhastelulta väärässä levityskanavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti