The Way Back (2011)

Ohjaus: Peter Weir ★★☆☆☆  Nykyään vain harvakseltaan ohjaava Peter Weir piti pitkään tärkeänä kuvata, kuinka yhteiskunnallisten instituutioiden kahlitseviin muotteihin sidotut henkilöt alkavat vaistonvaraisesti oireilla vapaudenkaipuuta vankiloistaan. Weirin vertauksellisissa elokuvissa koneiston koulimat ihmiset eivät kuitenkaan ole uhreja, sillä heidän voimakkaat viettinsä tekevät heistä toimijoita. Irtautumiskamppailussa kaikki eivät voi tietystikään lukeutua voittajiin, mutta teokset kysyvät viisaasti, mikä on sellaisen elämän merkitys ja tarkoitus, missä ei ole omaan tahtoon ja itsenäisyyteen rakentuvaa pohjaa. Silloin kyse on aina pakottamiseen tai vaivihkaisempaan manipulointiin perustuvasta ihmisarvon riistosta, jonka viemistä Weir on kritisoinut varhaisesta mestariteoksestaan Huviretki hirttopaikalle (1976) aina Amerikan vuosiensa tähtihetkeen Truman Showhun (1998) asti. Koomikko Jim Carreyn tähdittämästä synkästä mediasatiirista tuli ylistävän vastaanoton ohessa lippuluukuillakin menestynyt komedia kaikkien yllätykseksi, minkä jälkeen australialaisohjaajan tuotanto on ottanut kiistatta suoraviivaisemman suunnan. Merisotaseikkailu Kuninkaan mies - maailman laidalla (2003) ja historialliseen tositapaukseen löyhästi perustuva The Way Back(2011) ovat karskiin miehiseen ympäristöön sijoittuvia epookkeja. En kuitenkaan luokittelisi niitä puhtaiksi genre-filmeiksi, koska viekas Weir yhdistää voimakkaan sankarin kontrapunktiksi henkisillä avuilla loistavan haastajan. Kuninkaan miehen kapteenia kyseenalaistavan laivavälskärin kaltaiseksi moraaliseksi hahmoksi nousee tälläkin kertaa ulkoisesti heikonoloinen, mutta tahdoltaan voimakas ja käsityksiltään kirkasmielinen idealisti. Helvetistä Siperiaan Pakkovallasta poistumisen tarve on tämänkin elokuvan ydinmehua. Kertomus Siperiaan työleirille passitettujen seitsemän sotavangin pakomatkasta tuhansien kilometrien tyhjyyteen ja siellä jossakin häämöttävään vapauteen alkaa ja päättyy sanalliseen selostukseen toisen maailmansodan asetelmista ja kommunismin eri vaiheista viime vuosisadalla. Yllättäen Weir paljastaa jo ensimmäisissä lauseissa, kuinka moni miehistä selvisi yli-inhimillisestä urakasta taivaltaa läpi hyisen Siperian, halki kuivan Gobin autiomaan ja yli Himalajan. Näin painopiste siirtyy dokumentaarisesta tositarinasta arvausleikkiin pitkän patikoinnin putoajista. Vasta pakollisesta, olosuhteiltaan karmeasta vankileirijaksosta ja sen kliseisten karikatyyrien suosta selvittyään epäilyttävän laajalla sanavarastolla englantia murahtaviin henkilöihin alkaa iskostua edes vähän persoonallisuutta. Heistä keskeisimpiin lukeutuvat (ihmis-)luonnon kovuutta alleviivaava darwinistinen leskimies Mr. Smith (äkseeraava Ed Harris) sekä vaimonsa pakotetusta tunnustuksesta leirille lähetetty, mutta maailmankatsomuksensa luottavaiselle optimismille vieläkin valava puolalaissotilas Januzs (britti Jim Sturgess). Kuinka tärkeää on ja kuinka kauan yksilö voi pitää kiinni inhimillisyydestään oloissa, joissa sitä ei ole? Eläimellisiin vaistoihinsa havahtuvan ihmisen ja sivistyksen reunaehdoista piittaamattoman luonnon vastakkainasettelussa Weir miettii eloonjäämisvietin voimakkuutta ja sen oikeutusta. Perustana on sinänsä uskottava näkemys, ettemme tietyn pisteen ohitettuamme ole susia kummempia, mutta näennäinen rohkeus ei tahdo kantaa edes mainintaan kannibalismista. Henkilöissä karrikoinnin ääripäät venyvät silti laskelmoiduiksi ja osoitteleviksi etenkin irlantilaistenColin FarrellinSaoirse Ronanin teinitytössä, jonka mysteeri vie turhaan huomiota sinnikkäiden yksilöiden urheudelta. neuvostomurhaajassa ja Mutta jos lopputulosta haluaa verrata vastikään ensi-iltansa saaneeseen Danny Boylen mainosmaiseen 127 tuntiin (2010), vuorikiipeilijän selviytysmiskamppailuun, on elokuva sentään varmakätisen veteraaniohjaajan hyppysissä. Mitä pidemmälle matka taittuu sitä kernaammin Weir tarjoaa visuaalista loistoa kaipaaville ihailtavaksi armottoman maan kääntöpuolta, silmiähivelevän horisontin kauneutta.