Ohjaus: Wim Wenders
★★☆☆☆
Viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjaan valikoitui kaksi ohjaustyötä, joissa kummassakin harmaantunut hurmuri tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Vaikka teosten tyylit vaihtelevatkin pysähtyneestä minimalismista kaihoisaan melankoliaan, sitoo molempia itsepetoksen koomisia katsauksia yhteen elämänmyönteinen lempeä ironia.
Jim Jarmuschin Broken Flowersissa (2005) Bill Murrayn esittämä väsynyt vetelehtijä saa tietää tähän asti tuntemattomana säilyneestä pojastaan, jota hän lähtee etsimään Amerikan halki kulkevalla automatkallaan. Saksalaisen Wim Wendersin ohjaustyössä Don´t Come Knocking (2005) Sam Shepardin näyttelemä nuupahtanut lännenelokuvien eilinen tähti karkaa kuvauspaikalta lapsuuden kotiinsa, vaikkei viinaan menevä renttu ole tavannut äitiään kolmeenkymmeneen vuoteen. Siellä mies kuulee tulleensa vuosia sitten isäksi ja näin alkaa matka taakse jätettyjen ihmisten elämään.
Yhtä lailla Don´t Come Knocking on sukulaisteos ja eräänlainen jatkokertomus Shepardin kirjoittamalle ja Wendersin ohjaamalle vaiteliaalle runoelmalle Paris, Texas(1984), jossa kadoksissa ollut perheenpää tekee selkoa unohtamistaan erheistä. Lopputulos on siis korostuneesti sekä ohjaajansa että käsikirjoittajansa näkemys elämän mittaisiin valheisiin.
Ihmisiä muutosten edessä
Wendersin epätasainen, kirjaimellisesti maailmaan ääriin tähyilevä tuotanto pohtii kernaasti muutosta kavahtavia ihmisiä, joiden on halvaantuneen itsetunnon, pettymysten tai tekemiensä virheiden vuoksi vaikea kohdata itseään.
Ohjaaja viihtyy suurkaupunkien kohti taivasta kurkottavien rakennusten katveikoissa, mutta myös kesyttämättömäksi jääneiden erämaiden lakeuksilla, missä maisemaan piirtyvät modernin maailman tunnusmerkkeinä neonväriset mainoskyltit lihan ja pelin lupauksineen.
Montanan osavaltion tunkkaisen pikkukaupungin arkeen saapuu kaiken nähnyt lännensankari, joka vieläkin kuvittelee viettelevänsä naisväen nuoruusvuosiensa charmilla. Kompuroidessaan maalaisihmisten joukossa entiseen tapaansa mies saa tietää toisestakin tietymättömissä olleesta perillisestään. Tytär on ripustautunut äitiinsä kantamalla tämän tuhkaa aina mukanaan.
Kaunistelevaa romanttisuutta
Digitaalisen rihkaman keskellä provinssielokuvan nurkkakuntainen atmosfääri viekottelee hätäisimmät antamaan ylistäviä luonnehdintoja elokuvasta, jossa todellisuuteen heräämisen välttämättömyys näkyy ikävuosien uuvuttamien kasvojen uurteissa. Valitettavasti sinänsä tärkeän sanoman ohjaaja kertoo vaisulla karheudella, yrittäen terävöittää onnahtelevia kohtauksiaan turhilla kameran kieputuksilla.
Moiset keinot vaikuttavat teennäisiltä skarveilta arvattavassa kokonaisuudessa, joka päästää pesunkestävän narsistin helposti ansastaan.
Jim Jarmuschin Broken Flowersissa (2005) Bill Murrayn esittämä väsynyt vetelehtijä saa tietää tähän asti tuntemattomana säilyneestä pojastaan, jota hän lähtee etsimään Amerikan halki kulkevalla automatkallaan. Saksalaisen Wim Wendersin ohjaustyössä Don´t Come Knocking (2005) Sam Shepardin näyttelemä nuupahtanut lännenelokuvien eilinen tähti karkaa kuvauspaikalta lapsuuden kotiinsa, vaikkei viinaan menevä renttu ole tavannut äitiään kolmeenkymmeneen vuoteen. Siellä mies kuulee tulleensa vuosia sitten isäksi ja näin alkaa matka taakse jätettyjen ihmisten elämään.
Yhtä lailla Don´t Come Knocking on sukulaisteos ja eräänlainen jatkokertomus Shepardin kirjoittamalle ja Wendersin ohjaamalle vaiteliaalle runoelmalle Paris, Texas(1984), jossa kadoksissa ollut perheenpää tekee selkoa unohtamistaan erheistä. Lopputulos on siis korostuneesti sekä ohjaajansa että käsikirjoittajansa näkemys elämän mittaisiin valheisiin.
Ihmisiä muutosten edessä
Wendersin epätasainen, kirjaimellisesti maailmaan ääriin tähyilevä tuotanto pohtii kernaasti muutosta kavahtavia ihmisiä, joiden on halvaantuneen itsetunnon, pettymysten tai tekemiensä virheiden vuoksi vaikea kohdata itseään.
Ohjaaja viihtyy suurkaupunkien kohti taivasta kurkottavien rakennusten katveikoissa, mutta myös kesyttämättömäksi jääneiden erämaiden lakeuksilla, missä maisemaan piirtyvät modernin maailman tunnusmerkkeinä neonväriset mainoskyltit lihan ja pelin lupauksineen.
Montanan osavaltion tunkkaisen pikkukaupungin arkeen saapuu kaiken nähnyt lännensankari, joka vieläkin kuvittelee viettelevänsä naisväen nuoruusvuosiensa charmilla. Kompuroidessaan maalaisihmisten joukossa entiseen tapaansa mies saa tietää toisestakin tietymättömissä olleesta perillisestään. Tytär on ripustautunut äitiinsä kantamalla tämän tuhkaa aina mukanaan.
Kaunistelevaa romanttisuutta
Digitaalisen rihkaman keskellä provinssielokuvan nurkkakuntainen atmosfääri viekottelee hätäisimmät antamaan ylistäviä luonnehdintoja elokuvasta, jossa todellisuuteen heräämisen välttämättömyys näkyy ikävuosien uuvuttamien kasvojen uurteissa. Valitettavasti sinänsä tärkeän sanoman ohjaaja kertoo vaisulla karheudella, yrittäen terävöittää onnahtelevia kohtauksiaan turhilla kameran kieputuksilla.
Moiset keinot vaikuttavat teennäisiltä skarveilta arvattavassa kokonaisuudessa, joka päästää pesunkestävän narsistin helposti ansastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti