torstai 9. tammikuuta 2014

Fast Food Nation (2006)

Ohjaus: Richard Linklater
★★★☆☆ 
Lähellä Meksikon rajaa sijaitsevan pikkukaupungin teurastamoon kärrätään laittomia maahanmuuttajia työskentelemään kuvottavissa oloissa, ja saastunut liha päätyy haluttomia nuoria taskurahoilla työllistävän hampurilaisketjun tuotteisiin, joiden epäpuhtauksia saapuu tutkimaan yrityksen keskijohtoon kuuluva mies.
Richard Linklaterin avoimen poliittinen kannanotto ja eettinen luento tutkii toisiinsa vain aihepiirillään nivoutuvissa episodeissa kiihkulutukseen kannustavan kapitalismin vaikeammin markkinoitavia varjopuolia, kuten kieltä osaamattomien siirtolaisten julmaa riistoa, eläinten oikeuksien poljentaa, taloudellisen hyötyajattelun kaikenkattavuutta ja hyvin toimeentulevan keskiluokan apatiaa henkilökohtaisten etujen lamaannuttamina.
Fast Food Nation (2006) perustuu Eric Schlosserin suomeksikin käännettyyn best seller -opukseen, josta Linklater on muokannut itsensä näköisen puheliaan elokuvaversion.
Jälkimmäinen on lisännyt teokseen hieman ontoksi jäävän sivuhaaran sosiaalisesti tiedostavista nuorista, jotka pyrkivät suoralla toiminnalla vaikuttamaan elinympäristöönsä. Episodi edustaa toki ajatussisällöltään ja sanomaltaan kokonaisuuden ironista kyynisyyttä, koska pelkkä hyvä tarkoitus ei vielä tiedä parempaa tulevaisuutta.
Hajanaisessa filmissä silmiinpistävintä on nimekäs näyttelikaarti, joka tietysti mielellään pistäytyy patsastelemassa poliittisesti tärkeässä elokuvassa. Esimerkiksi Ethan Hawken osuus jää luvattoman laimeaksi.
Moniulotteista lopputulosta turhat rönsytkään eivät silti kokonaan kaada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti