Ohjaus: Phillip Noyce
★★★★☆
Graham Greenen tunnettu romaani on filmattu aiemmin kertaalleen (1958), jolloin ohjaajana toimi Hollywoodin studiokauden maineikkaimpiin lukeutunut Joseph L. Mankiewicz.
Uudesta tulkinnasta vastaa australialainen Phillip Noyce, joka onnistuu tehtävässään yllättävänkin hienosti. Hän rakentaa Vietnamin sodan ensimmäisiin vaiheisiin sijoittuvasta jännäristä poliittisen allegorian maasta ja sen hallitsemisesta kamppailevista ulkovalloista.
Juonen tasolla tapahtumat saattavat aueta ja henkilöt käyttäytyä aavistuksen alleviivaavalla tavalla, mutta Noycen hienovireinen ohjaus pitää huolen siitä, ettei osoittelevuus käy liian raskaaksi. Avainkohtaus, jossa pommi räjähtää, olisi kuitenkin pitänyt kuvata yhdellä otolla.
Elokuva käynnistyy upeasti. Liikkumaton kamera taltioi Saigonin merellistä maisemaa ja kertoja kuvailee kaksinaisia ajatuksiaan maasta, jonka kauneudella on aina kääntöpuolensa; vatsallaan makaava eloton mies poimitaan ruutuun.
Ääni kuuluu englantilaiselle lehtimiehelle, jolla on itseään puolta nuorempi vietnamilainen rakastajatar. Heidän elämäänsä astuu avustustyötä tekevä lääkärimies, hiljainen amerikkalainen.
Henkilöasetelmassa heijastuu maailmanpoliittinen tilanne. Vanha ja väsynyt brittijournalisti kuvastaa entisen, luhistumaisillaan olevan imperiumin romahdusta. Fyysisesti suurikokoisessa, yhä mahtailevammin käyttäytyvässä ja valkoiseen pelastajan pukuun puetussa lääkärissä näkyy Yhdysvaltojen uhmakkaan vaikutusvallan kasvu.
Mieheltä toiselle pompoteltava paikallinen nainen ruumiillistaa Vietnamin vaikeaa asemaa. Ranskalainen virkailija, horjuva siirtomaaisäntä, tutkii kuolleen miehen tapausta.
Hiljainen amerikkalainen (2002) vuorottelee vastakohtaisuuksilla läpi elokuvan, joten jokaista aitoa ja rehellistä elettä maustaa petoksen karvaus. Rikki revityn maan ajatus kertautuu kuvissa, joissa kauneus ja rappio kohtaavat.
Juonen tasolla tapahtumat saattavat aueta ja henkilöt käyttäytyä aavistuksen alleviivaavalla tavalla, mutta Noycen hienovireinen ohjaus pitää huolen siitä, ettei osoittelevuus käy liian raskaaksi. Avainkohtaus, jossa pommi räjähtää, olisi kuitenkin pitänyt kuvata yhdellä otolla.
Elokuva käynnistyy upeasti. Liikkumaton kamera taltioi Saigonin merellistä maisemaa ja kertoja kuvailee kaksinaisia ajatuksiaan maasta, jonka kauneudella on aina kääntöpuolensa; vatsallaan makaava eloton mies poimitaan ruutuun.
Ääni kuuluu englantilaiselle lehtimiehelle, jolla on itseään puolta nuorempi vietnamilainen rakastajatar. Heidän elämäänsä astuu avustustyötä tekevä lääkärimies, hiljainen amerikkalainen.
Henkilöasetelmassa heijastuu maailmanpoliittinen tilanne. Vanha ja väsynyt brittijournalisti kuvastaa entisen, luhistumaisillaan olevan imperiumin romahdusta. Fyysisesti suurikokoisessa, yhä mahtailevammin käyttäytyvässä ja valkoiseen pelastajan pukuun puetussa lääkärissä näkyy Yhdysvaltojen uhmakkaan vaikutusvallan kasvu.
Mieheltä toiselle pompoteltava paikallinen nainen ruumiillistaa Vietnamin vaikeaa asemaa. Ranskalainen virkailija, horjuva siirtomaaisäntä, tutkii kuolleen miehen tapausta.
Hiljainen amerikkalainen (2002) vuorottelee vastakohtaisuuksilla läpi elokuvan, joten jokaista aitoa ja rehellistä elettä maustaa petoksen karvaus. Rikki revityn maan ajatus kertautuu kuvissa, joissa kauneus ja rappio kohtaavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti