Ohjaus: M. Night Shyamalan
★★★☆☆
Olen jo vuosia sadatellut tämänkin julkaisun sivuilla, kuinka intialaistaustainen M. Night Shyamalan haaskaa poikkeuksellisia lahjojaan toinen toistaan lapsellisemmissa hämäyksissä.
Kotikaupunkiaan Philadelphiaa usein ohjaustöidensä taustalle maalaava visionääri ei ole kehittynyt alkuunkaan niin vauhdikkaasti kuin vielä vuosituhannen taitteessa näytti. Kuitenkin juuri hänen varaansa laskisin amerikkalaisen kauhufantasian nostamisen nykyisestä suosta, vaikka ohjaajan edellinen teos Lady in the Water(2006) upposikin syvälle nevaan.
37-vuotiaan Shyamalanin kiusallisin heikkous on hänen kypsymättömyytensä käsikirjoittajana, joten olen miettinyt, pitäisikö hänen luopua kokonaan vastaavan skenaristin tehtävästä. Voi kuitenkin olla, ettei Shyamalanin kaltainen auteur halua edes pohtia tällaista kokeilua, sillä takaiskuista piittaamatta hän jatkaa valitsemallaan linjalla myös uusimmassa teoksessaan.
Askel aikuisempaan suuntaan
Onneksi heti seuraavaksi pääsee ilahtuneena toteamaan, että The Happening(2008) on lupauksia antava askel aikuisempaan suuntaan.
Ohjaajan tavaramerkeiksi muodostuneet vihjaukset metafyysisen ulottuvuuden olemassaolosta arkisen todellisuuden rinnalla eivät enää huipennu ulkoavaruuden olentojen hyökkäykseen, kotijoukkojen rintamalinjojen vahvistamiseen tai kristillisen pelastussanoman julistamiseen.
Vaikka Shyamalanin kaikki teokset käsittelevät tavalla tai toisella uskoa ja elämän tarkoituksen perimmäisiä kysymyksiä, vasta nyt ohjaaja uskaltaa hylätä katteettomilla silmänkääntötempuilla keikaroinnin.
Sen minkä The Happening häviää Frank Darabontin tuntematonta uhkaa peilaavalle yhteisökuvaukselle The Mist - Usva (2008) rohkeudessa, se voittaa vertailukohteensa tyylitajussa. Edellisen ei tarvitse lainkaan turvautua fysiikan lait kumoaviin älyttömyyksiin saadakseen katsojan haukkomaan henkeään.
Päinvastoin, tavoilleen uskollisena taiturina Shyamalan esittää kysymyksiä antamatta selkeitä vastauksia, kehittelee piinaavia tunnelmia liukuvilla otoksillaan ja kuuntelee mieluummin hiljaisuutta kuin höristää korviaan metelille. Nämä kaikki ovat merkkejä tusinatavaran ylittävistä oivalluksista.
Hajoavan perheen pakomatka
Juonen tasolla Shyamalan suunnistaa entisillä maamerkeillä, sillä myös tällä kertaa hajoava ydinperhe kiinnitetään paniikinomaisen toiminnan keskusyksiköksi. On helppo havaita, että hän ihailee Hitchcockin lisäksi nimenomaan Spielbergiä.
Pakomatka käynnistyy Philadelphiasta, missä ihmiset ovat alkaneet käyttäytyä pelkoa ja hämmennystä herättävällä tavalla. Jostakin syystä jotkut kaupunkilaiset jähmettyvät paikoillensa eteensä tuijottaen ja lopulta surmaavat itsensä millä tahansa käytettävissä olevin välinein.
Niinpä arkiset esineet hiusneulasta köysiin ja rakennuksista kulkuneuvoihin muuttuvat kuoleman välikappaleiksi, ja televisiosta saadut tiedot maan koillisosiiin rajautuneesta ilmiöstä kutistavat ryntäilevien ihmisjoukkojen elintilan yhä pienemmäksi heidän hakiessaan turvaa syrjäseutujen viljavilta mailta.
Opettajamiehellä on näkemyksensä tapahtuman syistä, mutta viisaasti Shyamalan pysyttelee selittämättömyyttä lietsovassa sammakkoperspektiivissä antamatta liikaa mahdollisuuksia elokuvan logiikan kumoaville taustoituksille. Arvuutellessaan terrorihyökkäyksen ja luonnonmullistuksen vaihtoehdoilla sekä luottaessaan omiin aisteihinsa roolihenkilöt tukkivat tehokkaasti näennäisen lukuisat pakopaikkansa.
Teemaltaan ohut laatujännäri
Shyamalan olisi saanut vältellä vielä huolellisemmin rutiininomaisen väkivaltaisia välähdyksiä, sillä ne ovat enemmän inhottavia kuin kauhistuttavia, ja ne sotivat muutoinkin teoksen ilmapiirin salaperäistä pidättyvyyttä vastaan. Hänellä on paljon opittavaa esimerkiksi Michael Haneken taidosta kertoa karmaisevuuksista turvautumatta niiden yksityiskohtiin.
Teema ulkoisen uhan yhteen hitsaamasta ydinperheestä ja sen koettelemuksesta edustaa elokuvan ohuinta puolta, mutta pakollisen sentimentaalisuuden ohjaaja kieltämättä kuittaa turhia suurentelematta. Ohjaajan tähän asti tasokkaimmalle teokselle Unbreakable - särkymätön (2000) elokuva häviää arvoituksen kiehtovuudessa ja visuaalisessa näyttävyydessä.
Lajissaan ja kokonaisuutena The Happening on kuitenkin laadukas jännäri, joka värisyttää selkäpiitä vielä senkin jälkeen, kun lopputekstit jo pyörivät suurella kankaalla.
Kotikaupunkiaan Philadelphiaa usein ohjaustöidensä taustalle maalaava visionääri ei ole kehittynyt alkuunkaan niin vauhdikkaasti kuin vielä vuosituhannen taitteessa näytti. Kuitenkin juuri hänen varaansa laskisin amerikkalaisen kauhufantasian nostamisen nykyisestä suosta, vaikka ohjaajan edellinen teos Lady in the Water(2006) upposikin syvälle nevaan.
37-vuotiaan Shyamalanin kiusallisin heikkous on hänen kypsymättömyytensä käsikirjoittajana, joten olen miettinyt, pitäisikö hänen luopua kokonaan vastaavan skenaristin tehtävästä. Voi kuitenkin olla, ettei Shyamalanin kaltainen auteur halua edes pohtia tällaista kokeilua, sillä takaiskuista piittaamatta hän jatkaa valitsemallaan linjalla myös uusimmassa teoksessaan.
Askel aikuisempaan suuntaan
Onneksi heti seuraavaksi pääsee ilahtuneena toteamaan, että The Happening(2008) on lupauksia antava askel aikuisempaan suuntaan.
Ohjaajan tavaramerkeiksi muodostuneet vihjaukset metafyysisen ulottuvuuden olemassaolosta arkisen todellisuuden rinnalla eivät enää huipennu ulkoavaruuden olentojen hyökkäykseen, kotijoukkojen rintamalinjojen vahvistamiseen tai kristillisen pelastussanoman julistamiseen.
Vaikka Shyamalanin kaikki teokset käsittelevät tavalla tai toisella uskoa ja elämän tarkoituksen perimmäisiä kysymyksiä, vasta nyt ohjaaja uskaltaa hylätä katteettomilla silmänkääntötempuilla keikaroinnin.
Sen minkä The Happening häviää Frank Darabontin tuntematonta uhkaa peilaavalle yhteisökuvaukselle The Mist - Usva (2008) rohkeudessa, se voittaa vertailukohteensa tyylitajussa. Edellisen ei tarvitse lainkaan turvautua fysiikan lait kumoaviin älyttömyyksiin saadakseen katsojan haukkomaan henkeään.
Päinvastoin, tavoilleen uskollisena taiturina Shyamalan esittää kysymyksiä antamatta selkeitä vastauksia, kehittelee piinaavia tunnelmia liukuvilla otoksillaan ja kuuntelee mieluummin hiljaisuutta kuin höristää korviaan metelille. Nämä kaikki ovat merkkejä tusinatavaran ylittävistä oivalluksista.
Hajoavan perheen pakomatka
Juonen tasolla Shyamalan suunnistaa entisillä maamerkeillä, sillä myös tällä kertaa hajoava ydinperhe kiinnitetään paniikinomaisen toiminnan keskusyksiköksi. On helppo havaita, että hän ihailee Hitchcockin lisäksi nimenomaan Spielbergiä.
Pakomatka käynnistyy Philadelphiasta, missä ihmiset ovat alkaneet käyttäytyä pelkoa ja hämmennystä herättävällä tavalla. Jostakin syystä jotkut kaupunkilaiset jähmettyvät paikoillensa eteensä tuijottaen ja lopulta surmaavat itsensä millä tahansa käytettävissä olevin välinein.
Niinpä arkiset esineet hiusneulasta köysiin ja rakennuksista kulkuneuvoihin muuttuvat kuoleman välikappaleiksi, ja televisiosta saadut tiedot maan koillisosiiin rajautuneesta ilmiöstä kutistavat ryntäilevien ihmisjoukkojen elintilan yhä pienemmäksi heidän hakiessaan turvaa syrjäseutujen viljavilta mailta.
Opettajamiehellä on näkemyksensä tapahtuman syistä, mutta viisaasti Shyamalan pysyttelee selittämättömyyttä lietsovassa sammakkoperspektiivissä antamatta liikaa mahdollisuuksia elokuvan logiikan kumoaville taustoituksille. Arvuutellessaan terrorihyökkäyksen ja luonnonmullistuksen vaihtoehdoilla sekä luottaessaan omiin aisteihinsa roolihenkilöt tukkivat tehokkaasti näennäisen lukuisat pakopaikkansa.
Teemaltaan ohut laatujännäri
Shyamalan olisi saanut vältellä vielä huolellisemmin rutiininomaisen väkivaltaisia välähdyksiä, sillä ne ovat enemmän inhottavia kuin kauhistuttavia, ja ne sotivat muutoinkin teoksen ilmapiirin salaperäistä pidättyvyyttä vastaan. Hänellä on paljon opittavaa esimerkiksi Michael Haneken taidosta kertoa karmaisevuuksista turvautumatta niiden yksityiskohtiin.
Teema ulkoisen uhan yhteen hitsaamasta ydinperheestä ja sen koettelemuksesta edustaa elokuvan ohuinta puolta, mutta pakollisen sentimentaalisuuden ohjaaja kieltämättä kuittaa turhia suurentelematta. Ohjaajan tähän asti tasokkaimmalle teokselle Unbreakable - särkymätön (2000) elokuva häviää arvoituksen kiehtovuudessa ja visuaalisessa näyttävyydessä.
Lajissaan ja kokonaisuutena The Happening on kuitenkin laadukas jännäri, joka värisyttää selkäpiitä vielä senkin jälkeen, kun lopputekstit jo pyörivät suurella kankaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti