Ohjaus: Peter Lindholm
★★★☆☆
Kjell Westön monipolvisen romaanin elokuvasovitus ei saanut teatteri-kierroksellaan ansaitsemaansa arvostusta, ja joistakin näyttelijävalinnoista voisikin varmasti keskustella. Esteettisestikään se ei edusta asiallista televisionaturalismia kummempaa ponnistelua, mutta ansioitakin ehdottomasti on.
Peter Lindholmin ohjaama teos puristaa sukupolvien välisestä arvokuilusta kipeän teeman haaveiden haaksirikosta, joka tahraa kaikkien tulevaisuuden tavalla tai toisella. Yhteiskunnallisia murroksia läpivalaisevana elokuvana se tutkii kapitalistisia pyrkyreitä, lahjattomia nahjuksia ja liberaaleja uneksijoita yhtä traagiseen sävyyn, millä teos välttää kangistumisen pelkäksi suomenruotsalaisen yläluokan kapeaksi hahmotukseksi.
Tarinan alussa eliittiperheen aikuiseksi varttunut poika löytää ruumishuoneelta vanhemman veljensä ja kertaa muistoissaan synkkään kuolemaan johtaneita tapahtumia. Takautumissa kerrataan ankaran isän pyrkimyksiä kasvattaa kahdesta jälkeläisestään suuryrityksen jatkajia, joista toinen on rukkasena rattaissa heiteltävä sinisilmä ja toinen keinotekoisiin haavekuviin harhautuva oman tiensä kulkija.
1960-luvun hyvinvointiyhteiskunnan lintukodosta talouslaman ja pörssikuplan puhkeamiseen pari vuosikymmentä myöhemmin sukeltava kronikka on sosiaalipoliittista mullistusta henkisenä perhetragediana tarkastelevana suomalaisena tilintekona kuin Orson Wellesin Mahtavat Ambersonit (1942). Yhteiskunnallinen muutos tuottaa perhesiteitä haperruttavaa ajattelutavan vapautumista ja kapinamieltä.
Piintyneihin tottumuksiinsa jäykistyneen vanhemman polven sivistyneistö saa haastajansa omaa itsenäisyyttään etsivistä, panoksia nostavista nousukkaista, mutta yhteistä kieltä omaa napaansa tuijottavien laumasielujen on vieraalta maalta mahdoton löytää.
Peter Lindholmin ohjaama teos puristaa sukupolvien välisestä arvokuilusta kipeän teeman haaveiden haaksirikosta, joka tahraa kaikkien tulevaisuuden tavalla tai toisella. Yhteiskunnallisia murroksia läpivalaisevana elokuvana se tutkii kapitalistisia pyrkyreitä, lahjattomia nahjuksia ja liberaaleja uneksijoita yhtä traagiseen sävyyn, millä teos välttää kangistumisen pelkäksi suomenruotsalaisen yläluokan kapeaksi hahmotukseksi.
Tarinan alussa eliittiperheen aikuiseksi varttunut poika löytää ruumishuoneelta vanhemman veljensä ja kertaa muistoissaan synkkään kuolemaan johtaneita tapahtumia. Takautumissa kerrataan ankaran isän pyrkimyksiä kasvattaa kahdesta jälkeläisestään suuryrityksen jatkajia, joista toinen on rukkasena rattaissa heiteltävä sinisilmä ja toinen keinotekoisiin haavekuviin harhautuva oman tiensä kulkija.
1960-luvun hyvinvointiyhteiskunnan lintukodosta talouslaman ja pörssikuplan puhkeamiseen pari vuosikymmentä myöhemmin sukeltava kronikka on sosiaalipoliittista mullistusta henkisenä perhetragediana tarkastelevana suomalaisena tilintekona kuin Orson Wellesin Mahtavat Ambersonit (1942). Yhteiskunnallinen muutos tuottaa perhesiteitä haperruttavaa ajattelutavan vapautumista ja kapinamieltä.
Piintyneihin tottumuksiinsa jäykistyneen vanhemman polven sivistyneistö saa haastajansa omaa itsenäisyyttään etsivistä, panoksia nostavista nousukkaista, mutta yhteistä kieltä omaa napaansa tuijottavien laumasielujen on vieraalta maalta mahdoton löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti