Äideistä parhain (2003)

Ohjaus: Klaus Härö

★★★☆☆

Porvoolainen Klaus Härö on ottanut paikkansa maamme palvotuimpana uutena ohjaajana kolmella Ruotsin lähihistoriaa tarkastelevalla elokuvallaan. Monen muun kollegansa tavoin myös Härö kääntelee mieluummin kellojen viisareita taaksepäin kuin paneutuu suoraan meidän aikamme ilmiöihin.

Hänen onnenpotkukseen osoittautui yhteistyö länsinaapurimme elokuvantekijöiden ja rahoittajien kanssa, mikä tiesi suurempaa markkinointialuetta aivan luonnostaan. Kun hänen filmiensä aihepiireillä on vieläpä yhtymäkohtansa tämän päivän maahanmuutto-ongelmiin ja vähemmistöjen kohteluun, on Härö päässyt nauttimaan sekä arvostelijoiden että suuren yleisön kehuista.

Näkymätön Elina (2003), Äideistä parhain (2005) ja Uusi ihminen (2007) eivät silti ole mikään suunniteltu trilogia, vaikka ne kaikki tarkastelevatkin lasten ja nuorten kokemusmaailmaa kuoleman aiheuttamien tragedioiden jäljiltä, kun heillä itsellään ei ole sananvaltaa yhteiskunnan haltuun ottamaan tilanteeseensa.

Äideistä parhaimmassa kyse on 9-vuotiaasta Eerosta, jonka isä on kuollut sodassa. Hänen äitinsä ei tarkoita pahaa, mutta hänen on lähetettävä lapsensa vieraaseen maahan tuntemattoman perheen huollettavaksi, koska ei itse pysty enää Eerosta huolehtimaan elämänilonsa menettäneenä.

Perillä poikaa odottaa oman lapsensa kuoleman traumaa yhä sureva skoonelaisperhe, jota kieltä osaamaton ja kotiaan kaipaava juro suomalaispoika koettelee sopeutumattomuudellaan. Tilanteen hyväksyminen on pitkä prosessi, jossa molempien osapuolten on tingittävä uskomuksistaan.

Sydämellisessä sotalapsen tarinassa on vahva emotionaalinen lataus, jonka hiljainen myötätunto ei tarvitsisi lainkaan melodramaattisia alleviivauksia, joihin ohjaaja on mieltynyt. Härö ihailee myös Ingmar Bergmanin tyyliä, jossa elokuvallinen maailma aukeaa psykologisten jännitteiden kautta.

Vaikka Äideistä parhain on sisätiloissa hieman näytelmällinen, kipeä hahmotus menneen hyväksymisestä hengittää ja elää ulkokuvissaan. Härö asettelee ihmiset luontevasti osaksi maisemaa, minkä seurauksena sisällössä on aitoa koskettavuutta.