Ohjaus: Olli Saarela
★★☆☆☆
Olli Saarela hakee toistuvasti uusi avauksia, mutta tällä vuosituhannella ohjaajan varhaistöitä sävyttänyt voimakas henkilökohtainen palo on vaihtunut pätevän ammattityön laimeaan leimaan.
Lunastuksessa (1997) ja Rukajärven tiessä (1999) Saarela piirtää eteemme sisäistyneitä, eletystä elämästä ja itse koetusta kieliviä kohtauksia. Silti ohjaaja on aina horjunut kauniin ja kliseen ohuelle rajalla, mistä Bad Luck Loven (2000) pelastusvisiot ovat osuvia esimerkkejä.
Saarelan taidot pääsevätkin paremmin esiin laajalle levittäytyvissä historiallisissa kulisseissa. Niissä suurten mullistusten tuoma epävarmuus tulevasta tuo uskottavuutta henkilöiden intiimeille tunnustuksille, jotka jopa Bad Luck Loven urbaanissa rikosmaailmassa vaikuttavat päälleliimatuilta ja sympatiaa kalastelevilta.
Tämä saattaa tuntua omituiselta, sillä sijaitseehan ohjaajan oma kasvuympäristö nimenomaan kaupunkien betonilähiöissä, jotka Saarelan luulisi tuntevan perinpohjaisesti. Suuren maailman gansterifilmejä apinoivat keinot sopisivat Helsinkiä paremmin New Yorkin pahamaineiseen Bronxiin.
Tarinan painopisteet ovat katumuksessa ja vanhan taakse jättämisen vaikeudessa. Päähenkilö Ali on Carliton (1993) kaltainen kulmakunnan rikollislegenda, joka vapautuu tyrmästä vietettyään siellä neljä vuotta brutaalista surmatyöstä. Kaltereiden takaa päästyään hän vakuuttaa, ettei ajattele enää pahoja asioita, mutta uuden elämän aloittaminen puhtaalta pöydältä osoittautuu silti mahdottomaksi tehtäväksi.
Hidastettua kuvaa, marginaalimusiikkia ja suomalaiseen kulttuuriperimään sopimatonta machoilua viljelevä elokuva hyödyntää myös ohjaajalleen tyypillisiä raamatullisia vertauskuvia sovituksesta ja uhrautumisesta, mutta toimintaa sävyttää ennen kaikkea lapsellinen ja rehvasteleva tyylittely.
Vaikutelmaksi jäisi hirtehinen parodia lajityypin kliseistä, ellei teos julistaisi sanomaansa niin haudanvakavana.
Turkan ja Halosen koulima rujo ja herkkä Jorma Tommila voisi olla suuri suomalainen elokuvanäyttelijä, jos joku vain osaisi käyttää häntä.
Saarelan taidot pääsevätkin paremmin esiin laajalle levittäytyvissä historiallisissa kulisseissa. Niissä suurten mullistusten tuoma epävarmuus tulevasta tuo uskottavuutta henkilöiden intiimeille tunnustuksille, jotka jopa Bad Luck Loven urbaanissa rikosmaailmassa vaikuttavat päälleliimatuilta ja sympatiaa kalastelevilta.
Tämä saattaa tuntua omituiselta, sillä sijaitseehan ohjaajan oma kasvuympäristö nimenomaan kaupunkien betonilähiöissä, jotka Saarelan luulisi tuntevan perinpohjaisesti. Suuren maailman gansterifilmejä apinoivat keinot sopisivat Helsinkiä paremmin New Yorkin pahamaineiseen Bronxiin.
Tarinan painopisteet ovat katumuksessa ja vanhan taakse jättämisen vaikeudessa. Päähenkilö Ali on Carliton (1993) kaltainen kulmakunnan rikollislegenda, joka vapautuu tyrmästä vietettyään siellä neljä vuotta brutaalista surmatyöstä. Kaltereiden takaa päästyään hän vakuuttaa, ettei ajattele enää pahoja asioita, mutta uuden elämän aloittaminen puhtaalta pöydältä osoittautuu silti mahdottomaksi tehtäväksi.
Hidastettua kuvaa, marginaalimusiikkia ja suomalaiseen kulttuuriperimään sopimatonta machoilua viljelevä elokuva hyödyntää myös ohjaajalleen tyypillisiä raamatullisia vertauskuvia sovituksesta ja uhrautumisesta, mutta toimintaa sävyttää ennen kaikkea lapsellinen ja rehvasteleva tyylittely.
Vaikutelmaksi jäisi hirtehinen parodia lajityypin kliseistä, ellei teos julistaisi sanomaansa niin haudanvakavana.
Turkan ja Halosen koulima rujo ja herkkä Jorma Tommila voisi olla suuri suomalainen elokuvanäyttelijä, jos joku vain osaisi käyttää häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti