Blackout (2008)

Ohjaus: Jukka-Pekka Siili

★☆☆☆☆

Ohjaaja Jukka-Pekka Siili ja tuottaja Aleksi Bardy ovat elokuvineen rakentaneet kilpailullista vastavoimaa Solar Filmsin parivaljakolle, ohjaaja Aleksi Mäkelälle ja tuottaja Markus Selinille. Yleisönkalastelussa edelliset ovat mieluummin vanhurskaudessaan harhautuneita moralisteja kuin sydämensä puuduttaneita rahastajia, kun taas jälkimmäisten kohdalla kuvaus on päinvastainen.

Hymypoika (2003) ja Ganes (2007) eivät vastaa kaikilta osin hyvää makua tai edusta mielekkäitä tavoitteita, mutta ovat sentään ponnisteluissaan mietteliäämpiä kuin eettisesti vastenmieliset Pahat pojat (2003) ja Matti (2006).

Lisäksi on syytä korostaa, että vertauksia mielellään hakevana ohjaajana Siili on osoittanut lahjakkuutta, joka toivottavasti jossakin vaiheessa jalostuu yksittäisistä oivalluksista eheäksi kokonaisuudeksi. Siinä ei voi kuitenkaan onnistua tekemättä jyrkkää pesäeroa kaupallisiin virityksiin.

Perimätiedon puute

Kahden mainosvetoisen tilaustyön ja palkittujen televisiosarjojen jälkeen Siili haluaa näyttää terävät kyntensä kolmannessa ohjaustyössään, johon hän tavoitteellisena elokuvantekijänä on laatinut myös käsikirjoituksen. Tehtävän vaikeusastetta lisää jännityselokuvan lajityyppi, josta kotimaisen elokuvan nykyvaikuttajilla ei ole juuri minkäänlaista perimätietoa saatika kokemusta.

Lähihistoriasta mieleeni tulee ja tuotiin ainoastaan kaksi Matti Kassilan elokuvaa,Jäähyväiset presidentille (1987) ja nimekkeelleen myös ulkoelokuvallisesti vastikkeellinen Kaikki pelissä (1994), sekä tuoreimpana Arto Lehkamon Yöjuna(1996).

Salakähmäisten potilaskuolemien ja terveydenhuollon resurssipulan ajankohtaisista aiheista jännitystä puristava Blackout (2008) hyödyntää pintatasollaan viime vuosina suosituksi tullutta muistinsa menettäneen miehen juonikaavaa, jollaChristopher Nolan muotoili sisällöllisesti ja esteettisesti vakuuttavan kostajan muotokuvansa Mementossa (2001). Rakenteellisesti sekä ajatuksellisesti paljon tavanomaisempi Blackout ei voi ilmeiselle esikuvalleen mitään tyytyessään sangen helppoon välähdystakautumien käyttöön ja kronologiseen kerrontaan.

Kirurgi herää koomasta

Tässä tapauksessa epäilyttävän nuorta sydänkirurgia on ammuttu naulapyssyllä lähes kuolettavasti päähän. Ministerivaimonsa yllätykseksi koomasta heräävällä miehellä ei ole muistikuvia lähimenneisyydestään, mutta jonkinlainen tuntuma kaukaisempiin ja vaistonvaraisempiin asioihin, kuten ammattitaitoon, riittää lääkärille hankkiakseen kertaalleen menettämänsä virka takaisin sairaalan teho-osastolta. Kannoilla väijyvän tappajan, nuoren rakastajattaren ja henkilökunnan ristipaineissa alkaa sumuverho hälvetä niistä tapahtumista, jotka ovat kiristäneet ihmissuhteet tiukkaan solmuun.

JP Siili on hyvä löytämään tarinoilleen visuaalisia tiloja, joita hän ei kuitenkaan pääse käsikirjoittajana kunnolla hyödyntämään. Sairaalan vitivalkoiset huoneet, lasikopit, ahtaat huoltokäytävät ja aavemaiset parkkihallit lupaavat enemmän kuin lopulta tarjoavat, vaikka Meilahden sairaala näyttää joissakin otoksissa Lars von Trierin Valtakunnan kaltaiselta pahuuden tyyssijalta.

On hieman vaikea uskoa, että ministerin puolisolla, lehtien kansistakin kuuluisalla tähtitohtorilla on tällaisia hankaluuksia saada poliisilta virka-apua koomasta toinnuttuaan. Myönteisesti tulkittuna Petteri Summasen hapuilun lääkärin roolissa ymmärtää muistin menetyksestä johtuvana ja hänen ympärillään pyörivien henkilöiden pinnallisuutta tarkastelee heidän varautuneen odotuksensa näkökulmasta, heistä useimmillahan on jotakin salattavaa. Silti luonnosmainen käsikirjoitus vaikuttaa vain huonosti kirjoitetulta, mekaaniselta ja henkilöhistoriattomalta.

Trendiviihteen haksahduksia

Blackout kuvaa epätoivottavaa kehitystä, jossa yksilöt joutuvat tahtomattaan kantamaan vastuun koneiston virheistä. Siinä kysytään, kuinka toimia oikein, kun byrokratian silmä on sokea ja korvat kuuroja? Kurja vastaus vaatisi syvällisempiä perusteluja, joita auttamattoman pintakoreasta elokuvasta ei ole kuitenkaan antamaan.

Siili aivan oikein koittaa kuitata skenaarionsa epäloogisuudet sattumina ja onton vuoropuhelun paniikkia lietsomalla, mutta jännityksen tasaisen latautumisen kannalta elokuva haksahtaa suomalaisen trendiviihteen sietämättömiin sudenkuoppiin.

Esimerkiksi täysin puhdittomat ja mitään tarkoittamattomat seksijaksot sekä niiden päälle mätkäistyt ärsyttävät kappalenäytteet kytkytuotteena arvattavasti myytävältä levyltä latistavat tunnelmaa enemmän kuin on valmis asialehdessä suoraan sanomaan. Tuotemainonta on edelleen yhtä tökeröä kuin Ganesissa, jonka virheistä tekijät eivät ole tältä osin oppineet yhtään mitään.

Ikävä kyllä aivan loppuun Siili säästää vielä yhden epämukavan sisältölinjauksen. Hänen kaikki elokuvansa päättyvät moraaliltaan mustavalkoisesti.