Ohjaus: Anders Thomas Jensen
★★★★☆
Vaikkei muutaman vastarannan kiisken dogma-villitys palauttanutkaan elokuvaa alkulähteilleen kaikesta rihkamasta riisuttuna, on Tanska ottanut taas paikkansa filmitaiteen huipulta.
Pienessä maassa resurssit ovat esimerkiksi Suomeen verrattuna moninkertaiset ja panostusten vaikutukset näkyvät laajalla rintamalla. Tällainen on mahdollista vain kansallisista ominaispiirteistään välittävässä elokuvamaassa, jollaiseksi Suomella on valitettavasti todella pitkä matka.
Espoo Cinessä parhaana eurooppalaisena fantasiafilminä palkittu Adamin omenat(2005) on yksi esimerkki sikäläisen laatutuotannon laveudesta.
Parantumattomasti sairas, mutta uskon ihmetekoihin ripustautuva pastori vastaanottaa ihmisiä mukiloivan uusnatsin seurakuntaansa yhdyskuntapalveluun. Siellä sekalainen sekopäiden joukko mittailee hurskaan miehen sietokykyä ja lähimmäisen rakkautta.
Äkkiväärä komedia uskosta ja uskomuksiin ripustautumisesta on käänteiltään täysin absurdi elokuva, jossa pastori pahoinpidellään useammin kuin kerran ja jossa ihmiset ampuvat kirkon pihalla lintuja omenapuun oksilta.
Anders Thomas Jensenin hävytön tölväisy hyökkää kaikkea pyhää vastaan. Jensen tunnetaan omien ohjaustensa lisäksi tuotteliaana käsikirjoittajana esimerkiksi Susanne Bierin filmeistä. Monien hänen skenaarioidensa tavoin myös tässä päätön huumori ja väkivalta yhtyvät tavalla, joka ei varmasti miellytä jokaisen makuhermoja, mutta tällä kertaa roisin menon päämäärä on ehdottoman hyväksyttävä.
Kun raiskaajien, rasistien, kehitysvammaisten ja henkisesti järkkyneiden ihmisten kansoittama musta komedia lopulta lipuu lakoniassaan päätepisteeseensä, huomaa ällistynyt katsoja tuijottavansa ihmiseen uskovaa, puhdistavaa elokuvaa.
Viime kädessä teos ruotii omaperäisesti ja raamatullisin viittauksin terroristiajan epäileviä tuntoja. Valheellisten päähänpinttymien takomiseen ulos tajunnasta tarvitaan toisinaan ronskin satiirin kovakouraisia keinoja.
Parantumattomasti sairas, mutta uskon ihmetekoihin ripustautuva pastori vastaanottaa ihmisiä mukiloivan uusnatsin seurakuntaansa yhdyskuntapalveluun. Siellä sekalainen sekopäiden joukko mittailee hurskaan miehen sietokykyä ja lähimmäisen rakkautta.
Äkkiväärä komedia uskosta ja uskomuksiin ripustautumisesta on käänteiltään täysin absurdi elokuva, jossa pastori pahoinpidellään useammin kuin kerran ja jossa ihmiset ampuvat kirkon pihalla lintuja omenapuun oksilta.
Anders Thomas Jensenin hävytön tölväisy hyökkää kaikkea pyhää vastaan. Jensen tunnetaan omien ohjaustensa lisäksi tuotteliaana käsikirjoittajana esimerkiksi Susanne Bierin filmeistä. Monien hänen skenaarioidensa tavoin myös tässä päätön huumori ja väkivalta yhtyvät tavalla, joka ei varmasti miellytä jokaisen makuhermoja, mutta tällä kertaa roisin menon päämäärä on ehdottoman hyväksyttävä.
Kun raiskaajien, rasistien, kehitysvammaisten ja henkisesti järkkyneiden ihmisten kansoittama musta komedia lopulta lipuu lakoniassaan päätepisteeseensä, huomaa ällistynyt katsoja tuijottavansa ihmiseen uskovaa, puhdistavaa elokuvaa.
Viime kädessä teos ruotii omaperäisesti ja raamatullisin viittauksin terroristiajan epäileviä tuntoja. Valheellisten päähänpinttymien takomiseen ulos tajunnasta tarvitaan toisinaan ronskin satiirin kovakouraisia keinoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti