Ohjaus: Stanley Kubrick
★★★★☆
Arthur Schnitzlerin uniromaaniin Traumnovelle vapaasti pohjautuva Eyes Wide Shut (1999) jäi Stanley Kubrickin viimeiseksi elokuvaksi. Sotaa, teknologiaa, aatteita, politiikkaa, rikoksia ja uskontoa aikaisemmissa töissään ruotinut tyyliniekka kääntää lopuksi vielä kerran katseensa seksuaalisen pakkomielteisyyden paiseisiin, joita hän puhkoo myös Vladimir Nabokov -sovituksessa Lolita (1962).
Itävaltalaiskirjailijan vuonna 1926 ilmestynyt romaani sijoittuu vuosisadan alun Wieniin, mutta elokuvassa oudot tapahtumat on siirretty New Yorkiin lähelle vuosituhannen vaihdetta. Samalla Kubrick nostaa lääkäriperheen yhteiskunnallista statusta hyvin toimeen tulevasta porvaristosta vauraaseen yläluokkaan.
Ratkaisu on perusteltu, sillä juuri rahan, maineen ja nousukkuuden ympärille on hyvä rakentaa fobioita, todellisuuspakoa ja maanista vieraantumista. Elokuvan omaäänisyyttäkin se lisää, joskin Kubrickin tapauksessa vaikutelma ennennäkemättömästä, uusin silmin koetusta syntyisi muutenkin.
Tarina virittyy tohtorin vaimon tunnustuksesta, jossa hän kuvailee miehelleen vapauttavaa fantasiaansa hylätä perheensä viettääkseen intohimoisen yön tuntemattoman laivastoupseerin kanssa. Mies järkyttyy, eksyy yöhön ja palaa vaimonsa luo todistettuaan vaikeasti selitettäviä sattumuksia kartanojuhlissa.
Eyes Wide Shut on sukupuoleensa pettyneen, pessimistisen ohjaajan odysseia henkisesti rikki repeytyvän miehen päähän, missä elokuvan ulkoinen todellisuus lomittuu sisäiseen. Vihjaamalla yhtä, tarkoittamalla toista ja selittämällä kolmatta Kubrick kiristää kauhunsekaisen epätoden tunnelman äärimmilleen antamatta lopullisia vastauksia kysymyksilleen.
En ole huomannut kenenkään aiemmin nostaneen esiin Matti Kassilan Tulipunaisen kyyhkysen (1961) yhtäläisyyttä Kubrickin joutsenlauluun. Mustasukkaisuus sekoittaa perimmältään heikkojen miesten järjen painajaismaisessa sukelluksessaan pohjalle. Paljolti kyse on omistamisen pakkomielteestä, tietoisen minän ja seksuaalisuudenkin tragediasta, siitä ettei itseään eikä varsinkaan toista voi hallita. Tämän Kubrick todistaa mutkikkaasti mutta luomassaan maailmassa loogisesti.
Itävaltalaiskirjailijan vuonna 1926 ilmestynyt romaani sijoittuu vuosisadan alun Wieniin, mutta elokuvassa oudot tapahtumat on siirretty New Yorkiin lähelle vuosituhannen vaihdetta. Samalla Kubrick nostaa lääkäriperheen yhteiskunnallista statusta hyvin toimeen tulevasta porvaristosta vauraaseen yläluokkaan.
Ratkaisu on perusteltu, sillä juuri rahan, maineen ja nousukkuuden ympärille on hyvä rakentaa fobioita, todellisuuspakoa ja maanista vieraantumista. Elokuvan omaäänisyyttäkin se lisää, joskin Kubrickin tapauksessa vaikutelma ennennäkemättömästä, uusin silmin koetusta syntyisi muutenkin.
Tarina virittyy tohtorin vaimon tunnustuksesta, jossa hän kuvailee miehelleen vapauttavaa fantasiaansa hylätä perheensä viettääkseen intohimoisen yön tuntemattoman laivastoupseerin kanssa. Mies järkyttyy, eksyy yöhön ja palaa vaimonsa luo todistettuaan vaikeasti selitettäviä sattumuksia kartanojuhlissa.
Eyes Wide Shut on sukupuoleensa pettyneen, pessimistisen ohjaajan odysseia henkisesti rikki repeytyvän miehen päähän, missä elokuvan ulkoinen todellisuus lomittuu sisäiseen. Vihjaamalla yhtä, tarkoittamalla toista ja selittämällä kolmatta Kubrick kiristää kauhunsekaisen epätoden tunnelman äärimmilleen antamatta lopullisia vastauksia kysymyksilleen.
En ole huomannut kenenkään aiemmin nostaneen esiin Matti Kassilan Tulipunaisen kyyhkysen (1961) yhtäläisyyttä Kubrickin joutsenlauluun. Mustasukkaisuus sekoittaa perimmältään heikkojen miesten järjen painajaismaisessa sukelluksessaan pohjalle. Paljolti kyse on omistamisen pakkomielteestä, tietoisen minän ja seksuaalisuudenkin tragediasta, siitä ettei itseään eikä varsinkaan toista voi hallita. Tämän Kubrick todistaa mutkikkaasti mutta luomassaan maailmassa loogisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti