Gravity (2013)

Ohjaus: Alfonso Cuarón

★★☆☆☆

Hollywoodissa läpilyöneistä meksikolaisohjaajista Alfonso Cuarón on osoittanut rahoittajille olevansa luotettava valinta alan bisneksessä, jossa liikkuvat summat ovat tähtitieteellisiä ja paineet ja tuotto-odotukset sen mukaisia. Sydney Pollackin flirttailusta Pohjois-Amerikkaan aikoinaan päätynyt Cuarón on päässyt tekemään sekä omia silmäteräprojekteja että mittavia tilaustuotantoja, joista kallein ja menestynein on Harry Potter ja Azkabanin vanki (2004).

Ohjaajaa ei voi kuitenkaan niputtaa ahneeksi opportunistiksi, sillä Ihmisen pojan (2006) kaltaisissa älykkäissä aikuisten elokuvissa hän on todistanut olevansa myös vakavasti otettava taiteilija.

Pitkä tauko pitkistä elokuvista

Seitsemäksi vuodeksi pitkistä elokuvista venyneen tauon jälkeen nyt ensi-iltaan saapuvassa Gravityssä (2013) Cuarónilla on käsissään hänen ja poikansa Jonaksen laatima tieteisskenaario kaukana kotoa tapahtuvasta katastrofista, jonka toteuttamiseksi silmiähiveleväksi 3D-elokuvaksi he saivat taakseen peräti sadan miljoonan dollarin budjetin. Tämä taatusti asetti reunaehtoja valinnoille, sillä kellään ei ollut varaa päästää teattereihin jättimäistä floppia. Yleisö onkin pitänyt näkemästään, sillä teos on kuluvan vuoden suuria kassamenestyksiä.

En lukeudu uusvanhan tekniikan ihailijoihin, mutta on myönnettävä että Gravity hyödyntää sitä taitavasti. Avaruudessa sinkoilevien kappaleiden törmäykset todella tuntuvat katsomossa asti ilkeän fyysisinä. Elokuvasta on kuitenkin turha yrittää tulkita sen älykkäämpää mihin sen simppeli tarina yltää.

Vakavasti otettavuuden tasolla Gravity sijoittuu jonnekin Ihmisen pojan ja Harry Potterin välimaastoon.

Toistensa varassa

Elokuvan kivirekenä on tuhannesti toistettu juoni yllättävästä onnettomuudesta, joka heittää sen tielle osuneet kamppailemaan eloonjäämisestään. Cuarónit tietävät kliseet, joten he voivat keskittyä hiomaan epätavallisesta ympäristöstä, avaruuden iäisyydestä, selviytymistaistelun hyytävää näyttämöä sen jälkeen, kun kahden astonautin rutiininomainen huolto-operaatio menee peruuttamattomasti pieleen sinkauttaen heidät tähtitarhan pimeään mereen.

Sukkulan tuhouduttua ja viestiyhteyksien katkettua lääkintäupseerinaisen (Sandra Bullock) ja konkarikollegamiehen (George Clooney) olisi kahdestaan ja vain toisiinsa tukeutuen löydettävä keino järjettömän ongelman ratkaisemiseksi ja itsensä pelastamiseksi.

Teoksen valtti on puolestaan se, etteivät Cuarónit lähde venyttämään materiaalia ainakaan liikaa suuntiin, joihin se ei näillä rajauksin luontevasti taivu. Taistelu hapen loppumista ja aikaa vastaan riittää mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja pitkälti perustelee myös ohuiksi jäävät pohdiskelut elämän pettymyksistä.

Vapautta yli äyräiden

Asetelma muistuttaa kymmeniä selviytymisjuttuja, mutta minulle se vertautuu eniten Chris Kentisin digihalpikseen Open Water (2003) aavalle merellä unohtuneista sukeltajista. Pelkistetyssä kuviossa on yllättävän filosofinen idea tilanteesta, jossa vapautta on periaatteessa rajattomasti, mutta todellisuudesta sitä ei ole ollenkaan.

Siinä missä taskurahoillaan kuvannut amerikkalainen saattoi kauhistuttaa ulapan agorafobisuudella johdonmukaisesti loppuun saakka, on megatuotannon tarjottava katsojalle myös puhdistavan pelastuksen mahdollisuutta.

Täpärät tilanteet ja niiden toistuminen eivät onneksi latista Gravityn hiljaisia tehoja ainakaan kaltaisteni fysiikan laeista ymmärtämättömien silmissä, mutta merkityssisältöä sen paremmin kuin luonnekuvia samastumiseen napakkaan puolentoista tunnin kestoon ei ole tarttunut ylen määrin. Toivon palauttamisen eräässä ontuvassa visiossa on myös hieman liikaa sellaista sentimentaalisuutta, joka muistuttaa valtavirtaelokuvan yleisön kosiskelusta.

Puhtaasti visuaalisena kokemuksena Gravity on silti varsin näyttävä elämys.

Kirjoitus on julkaistu ensin Demokraatissa.