Kalevala - uusi aika (2013)

Ohjaus: Jari Halonen

★★★☆☆ 

On kai jossain mielessä erikoista, että kaikista ohjaajistamme nimenomaan Jari Halonen nauttii kapinallisen mainetta, vaikka juuri hän on ohjannut elokuvia kansakuntamme suurista monumenteista, ensin muotokuvan Aleksis Kivestä ja nyt tulkinnan Kalevalasta.

Vaihtoehtoista historiaa kirjoittaessaan Halonen on tullut härnänneeksi kulttuurikonservatiiveja, joiden mielestä virallista totuutta vastaan puhuminen on suurin piirtein jumalanpilkasta seuraavaa rienaamista ja nimenomaan ylöspäin.

Taustalla tuomioissa välkehtivät Halosen aiemmat toimet Jumalan teatterin sonnanheittäjänä ja 1990-luvun pohjalla kyntäneen suomalaisen elokuvan yhtenä toisinnäkijänä. Julistavasta vihaiseen vaihtavilla julkisilla esiintymisillään ohjaaja on vankistanut asemaansa omalaatuisena profeettana, jota voi ihastella mestarina tai jolle voi nauraa narrina.

Kaksi aikaa, yksi päämäärä

Kymmenisen vuotta valmisteltu Kalevala - Uusi aika (2013) todistaa jälleen kerran myös sen, ettei taiteellisesti korkealentoisenkaan elokuvan tarvitse merkitä raskassoutuista jaarittelua tai vaikeaselkoista symbolisuutta vaan se voi olla lihaa, verta ja konkretiaa silloinkin, kun tapahtumat välttävät realistisen draaman lakeja ja odotuksia.

Jouko Turkan myllyn läpikäynyt Halonen on suomalaisen elokuvan auteur siinä kuin Aki Kaurismäki ja Pirjo Honkasalokin, mutta salonkikelpoisina hänen elokuviaan ei voi pitää, mikä lienee tarkoituskin.

Ohjaaja vyöryttää kaiken nielaisevan ahneuden kritiikkiään kahdessa aikatasossa, varhaisemmassa muinaisen ajan heimoyhteisössä, minne kulmikasta ruotsia äkseeräävät Pohjolan valloittajat lipuvat laivoineen meren horisontista valmiina hyötymään siellä taotusta ihmeidenkoneesta vain sadonkorjaajina.

Tarinan nykyisyydessä menneen maailman henkilöt elävät ehkä jälleensyntyneinä kansainväliseksi kasvaneen kylmän kaupankäynnin sekä yleisen henkisen itseriittoisuuden ja lähimmäisistä piittaamattomuuden pelinappuloina, kunnes suuryrityksen johtajan Sampo Väinölän (Tommi Eronen) usko systeemiin ja mielenterveys alkavat horjua vaatien lunastusta.

Pienellä budjetilla

Näyttää siltä, että ainakin toiminnallisemmista kohtauksista ja ulkokuvista on jouduttu tinkimään, eikä teoksen estetiikka kaikilta osin olekaan moderneinta mahdollista. Siinä keskeistä ei kuitenkaan ole kuvien kauneus vaan niistä välittyvä eetos, joka asiassaan itsevarmalla ohjaajalla ei ole näkymättömintä laatua.

Paavo Haavikon kirjoittaman ja Kalle Holmbergin ohjaaman Rauta-ajan (1982) tavoin Halosen tulkinta on omilla ehdoillaan ja viestillään katsojan moraalista koodia puhutteleva visio, jonka vakava sanoma maailman ja ihmisen tilasta sekä korkeamman totuuden päämäärästä on täysin universaali. Siinä vedotaan luopumaan materiasta ja antamaan hengelle tilaa.

Kerskakulutusta ihailevien kotimaisten ja ulkomaisten nykyfilmien joukossa uusi Kalevala on täydellinen outolintu, vaikka pitäisikin tekijää uskontoaan paasaavana huru-ukkona.

Epätoivoisena konsernin superegoa Kurtia (Konsta Mäkelä) vastaan käyvä Sampo huomaa joutuneensa vaaraan pyrkiessään irrottautumaan oravanpyörästä. Väinämöisen (Ari Vakkilainen) viisauden tuella kamppailussa on yliluonnollinen aspekti, jolle ei voi löytää selitystä tavanomaisen tarinallisen kerronnan tai rationaalisen järjen kaavamaisuuksista.

Lajityyppien hybridi

Jari Halosen elokuvissa näytellään kuola suupielessä, ääni möreänä ja railakkaasti yli. Lapsinäyttelijät lausuvat kuin koulunäytelmässä. Teatraalisuus on valinta, joka vieraannuttaa ainakin aluksi ja herättää huvittuneisuutta.

Ratkaisun luonnottomuutta arvosteleville on kuitenkin huomautettava ohjaajan naturalismille muutenkin selkänsä kääntävästä näkökulmasta, joka tukee ideaa humanismin kuolinkamppailusta ja nykyolevaisen nyrjähtäneisyydestä.

Lajityyppien hybridissä historiallisen fantasiaeepoksen mystiikka yhdistyy tieteiselokuvan lennokkuuteen välistä huikean villillä tavalla. Teoksen loppukuva alastomasta Väinämöisestä rämpimässä suolla on unohtumaton.

Kalevala - Uusi aika tarjoaa keinonsa tykö tuovan saarnamiehen herätyksen rinnakkaistodellisuudesta meidän kellonlyömäämme ja vaatii tunnistamaan härskien huiputtajien silmänkääntötemput. Se jakaa yleisönsä lujalla näkemyksellään. Ota tai jätä.

Kirjoitus on julkaistu ensin Demokraatissa.