Ohjaus: Brillante Mendoza
★☆☆☆☆
Ensin on onni. Nuori poliisioppilas ja tuore isä vie vihille morsiamensa. Päivä kylpee valossa, katu kuhisee elämää ja kaikkia hymyilyttää. Sitten rahaa tarvitseva sulhanen lupautuu rikollisen porukan mukaan keikalle, joka yllättää miehen täydellisesti. Autoon kaapattu nainen kuljetetaan kaupungin ulkopuolelle tyhjään taloon. Alkaa velkojen inhottava perintä, josta ei välttämättä selviä rahalla.
Filippiiniläinen Kinatay (2009) esitettiin keväällä Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Tunnettu amerikkalaiskriitikko Roger Ebert, 67, kutsui sitä festivaalihistorian huonoimmaksi elokuvaksi, mutta Quentin Tarantino, totta kai, innostui ilmaisutavasta. Lopulta Kinatay palkittiin parhaasta ohjauksesta.
Suttuisaa kotivideoestetiikkaa tapaileva filmi kulkee miltei kokonaan reaaliajassa. Muoto ja töhryinen ilmaisukieli tukevat tavallaan alamaailman pimeyteen sukeltavaa sisältöä, sillä henkilöt hukkuvat yöhön myös vertauksellisesti.
Mikäli Kinatayta haluaa katsoa inhorealistisena kauhuelokuvana, se ei ole niin pelottava kuin luulisi. Ohjaaja Brillante Mendozan haparoiva näkökulma ei ole heikoimman puolella, ei riittävän tehokkaasti edes paholaiselle pikkusormeaan tarjoavan kokelaan subjektiivisessa kokemuskentässä.
Lopputulos on lähinnä turhauttava, sillä kenellekään henkilöistä ei kehity persoonaa. Alamaailman jakamat tuomiot ovat kovia, mutta vieraannuttavia. Nihilismi puuduttaa aina, kun elokuvalla ei ole tarkoitusta eikä viestiä. Vertailut Gaspar Noén kriittisiin puheenvuoroihin ovatkin reippaasti yliampuvia.
Filippiiniläinen Kinatay (2009) esitettiin keväällä Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Tunnettu amerikkalaiskriitikko Roger Ebert, 67, kutsui sitä festivaalihistorian huonoimmaksi elokuvaksi, mutta Quentin Tarantino, totta kai, innostui ilmaisutavasta. Lopulta Kinatay palkittiin parhaasta ohjauksesta.
Suttuisaa kotivideoestetiikkaa tapaileva filmi kulkee miltei kokonaan reaaliajassa. Muoto ja töhryinen ilmaisukieli tukevat tavallaan alamaailman pimeyteen sukeltavaa sisältöä, sillä henkilöt hukkuvat yöhön myös vertauksellisesti.
Mikäli Kinatayta haluaa katsoa inhorealistisena kauhuelokuvana, se ei ole niin pelottava kuin luulisi. Ohjaaja Brillante Mendozan haparoiva näkökulma ei ole heikoimman puolella, ei riittävän tehokkaasti edes paholaiselle pikkusormeaan tarjoavan kokelaan subjektiivisessa kokemuskentässä.
Lopputulos on lähinnä turhauttava, sillä kenellekään henkilöistä ei kehity persoonaa. Alamaailman jakamat tuomiot ovat kovia, mutta vieraannuttavia. Nihilismi puuduttaa aina, kun elokuvalla ei ole tarkoitusta eikä viestiä. Vertailut Gaspar Noén kriittisiin puheenvuoroihin ovatkin reippaasti yliampuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti