Knucklebonehead (2013)

Ohjaus: Oskari Pastila

★☆☆☆☆

Amerikkalaiskoomikko Steve Martinin varhainen läpimurtotyö on suomalaiselta nimeltään Superhulttio (1979). Se kelpaisi titteliksi myös kotimaiseen rock-dokumenttiin Knucklebonehead (2013), joka tarkoittaa sanatarkasti rystysluupäätä, joka puolestaan viittaa teoksen nimihenkilöön.

Varsinaiseksi musiikkielokuvaksi tätä on hankala kutsua, sillä sävellystaide, lyriikka tai laulu eivät näyttele pääosaa.

Oskari Pastilan elokuva kertoo nelikymppisestä hepusta, jonka keikoilla soittimia lyödään säpäleiksi. Avauskohtauksessa tämä hiihtää ravintolaan ja mäiskii pianoa kirveellä tuusannuuskaksi. Myöhemmin sahallekin on kysyntää.

Miekkonen on, no, eksentrinen persoonallisuus, jota voisi luulla kylähulluksi, ellei tällä olisi myös perhettä tai työtä opettajana. Bändikaverit ihmettelevät joskus keulakuvan tuhoamista ja uhoamista, mutta tukevat toimintaa omalla panoksellaan. Elokuvan pääpaino on seurueen Kiinan-kiertueella, joka huipentuu maailmannäyttelyyn.

Ohjaaja Pastilan edellinen pitkä dokumentti oli taustajoukkojen sähläilyä seurakoripallossa kuvaava Täynnä tarmoa (2009), joka melkein jätti kertomatta, että itse joukkue menestyi varsin hyvin. Knuckleboneheadissa on jotain samaa, mutta siitä tuskin tehdään rikosilmoitusta.

Käsikirjoitettuja kohtauksia sisältävä, tahallisen räävitön ja mauton seurantadokumentti on toki visuaalisesti omanlaisensa. Kalansilmälinssiä, alaviistoja kuvakulmia ja heiluvaa kameraa hyödynnetään railakkaasti, enkä kiellä, etteivätkö musiikkivideoiden tyylikeinot sinänsä sopisi aihepiiriin.

Jutusta paistaa silti kauas, että lyhytelokuva on laajennettu teatterifilmin mittaan. Pikatuokiot tuoreehkon isän perheoloista ja käynneistä psykiatrilla vaikuttavat päälleliimatuilta, vaikka juuri niiden tulisi syventää muotokuvasta pitkän elokuvan arvoinen. Toisaalta häröilynkin kaavaan turtuu nopeasti, eikä lopun örvellys tunnu enää kuin puuduttavalta.

Lopputulos vaikuttaa enemmän kohteen heittäytymistä rock-myyttiin ihailevalta fanielokuvalta kuin laajempaa yleisöä puhuttelevalta potretilta vietin ja velvoitteen ristiriitaa elävästä mieslapsesta, jonka on kamppailtava ollakseen aikuinen.

Kirjoitus on julkaistu ensin Demokraatissa.