Ohjaus: Lukas Moodysson
★★★★☆
Sitä tiesi odottaa, vaikka Lukas Moodysson tuhlasikin monta vuotta shokeeraavan saastan tonkimiseen. Nuoren vimmansa uloshengittänyt ruotsalainen palaa normaalin näytelmäelokuvan muotoon uransa kypsimmällä ohjaustyöllä aikaisempaa vaiteliaampana ja tyyliltään seesteisempänä.
Berliinin elokuvajuhlilla teokselle vihellettiin ja sitä on moitittu naisvihamieliseksi.
Tahallista ymmärtämättömyyttä on nähdä sukupuoliasetelman porsastelevat miehet ja naisuhrit jälkimmäisiä loukkaavina. Syytteet ylettömyydestä, jaon mustavalkoisuudesta olisivat hieman perustellumpia. Moodyssonin synnyttämät inhoreaktiot muistuttavat Lars von Trierin herättämää halveksuntaa.
Tahallista ymmärtämättömyyttä on nähdä sukupuoliasetelman porsastelevat miehet ja naisuhrit jälkimmäisiä loukkaavina. Syytteet ylettömyydestä, jaon mustavalkoisuudesta olisivat hieman perustellumpia. Moodyssonin synnyttämät inhoreaktiot muistuttavat Lars von Trierin herättämää halveksuntaa.
Heitä yhdistää myös tuotantoyhtiö Memfis, jolle kuvatessaan he eivät edes kielen englantiin vaihtaessaan joudu tinkimään aihevalinnoissaan.
Moodysson jatkaa jo Kimpassa-elokuvassa (2000) käynnistynyttä riitasointuista yhteiskuntavalotusta, mutta enää ohjaaja ei etäännytä itseään koomikon virnuilijan naamioon naureskelemaan muiden radikalismille tai läntisen kulttuurin rappiota todistelevan moralistin kaapuun tuomitsemaan hairahtuneita.
Voidakseen puhutella muitakin kuin fundamentalistiseuraajiaan hän myöntää tarvitsevansa kylmän järjen ja ravistelevan aatteen lisäksi myös syvältä kouraisevaa tunnetta. En vielä pari viikkoa sitten aavistanut, kuinka oikeassa olinkaan, kun kirjoitin ruotsalaisen elokuvan tulevaisuuden henkilöityvän edelleen yhteen tuhlaajapoikaan.
Turhauttava työmatka
Ei varmastikaan ole sattumaa, että Mammutti (2009) lähestyy myös teemoiltaanAlejandro González Iñárritun maailmanelokuvaa Babel (2006), josta meksikolaisen näyttelijä Gael Garcia Bernalin läsnäolokin muistuttaa.
Teoksista edellinen osoittaa jälkimmäistä tehokkaammin, kuinka suuria yhteiskuntamoraalisia kysymyksiä voidaan käsitellä suppeassa kokemuskentässä. Irrallisiin ja vain teeman kautta kiinnittyviin episodeihin jaettuna tarinan jännitteen pitäminen vaikeutuu suuressa henkilömäärässä, ellei yksilöiden välisiksi juonen siteiksi löydetä kuin pinnisteltyjä epätodennäköisyyksiä. Tässä on monin tavoin erinomaisen Babelin perusheikkous.
Moodysson käy viisaasti toimeen yhdestä liikemiehen ja kirurginaisen muodostamasta avioparista. Ensimmäisen puoliskon aikana ei kuitenkaan selviä, millaista elokuvaa hän on tekemässä. Inarritun syväporauksen läpinäkyvä kohtalonomaisuus ei vaivaa Moodyssonin painavaa puheenvuoroa, joka käynnistyy perheenjäsenten arkea tutkailevana kartoituksena.
Menestyneen yrityksen tietokonepeleillä taikonut mies matkustaa New Yorkista Thaimaahan allekirjoittamaan miljoonien arvoista sopimusta. Hänen lääkärivaimonsa jää vastaamaan heidän yhteisestä tyttärestään, jonka kasvatuksesta varsinaisesti huolehtii filippiiniläinen taloudenhoitaja. Lastenkaitsijalla on kaksi kouluikäistä poikaa kotimaassaan, mutta vaurastumisen välttämättömyys on muuttanut hänet vieraalle mantereelle tuntematonta perhettä hoivaamaan.
Kahden perheen kohtaloihin nivoutuu kokonainen maailma.
Aviokriisi ja globaali eriarvoisuus
Tarinasta ei viitsi puhua juuri alkuasetelmaa enempää, sillä siitä saisi nopeasti väärän käsityksen. Todettakoon vain se, kuinka hienosti teos muotoilee sanottavansa ja säilyttää salaisuutensa. Juonesta sen paremmin kuin tunnelmastakaan ei ole helppo päätellä, valottaako elokuva aviokriisin puhkeamista, kansainväliseen kaupantekoon kytkeytyvää hermopeliä vai jotakin muuta.
Katsojan kärsivällisyyteen vedotaan vastaavalla hartaudella kuin Uudessa maailmassa (2005), lännen ja kaukomaiden kulttuurien kohtaamista niinikään tarkastelevassa Terrence Malickin ohjauksessa. Teosten aikana kumpikin sivilisaatioista paljastaa vahvuutensa ja heikkoutensa.
Globaali talousjärjestys muokkaa yhteiskunnallisen toimeliaisuuden perusyksikköä arvaamattoman ankeaan muotoon ja vaurauden uusjako palkitsee yhdet oikeudenmukaisemmin kuin toiset. Väärien päätösten jäljiltä tai kriisin yllättäessä rikkaan lännen kapitalisteilla on aina paremmat eväät jättää menneet taakseen. Elämisen jatkaminen kuin ollutta ei olisikaan on ylellisyyttä, johon köyhyysrajan alla kaikkensa likoon laittavilla ei ole varaa.
Sukupuuttoon kuollut muinaiseläin nousee keskeiseksi vertaukseksi kehityksestä, jossa omatuntonsa voi vielä vaientaa valuutalla. Elokuva kysyy, kuinka paljon tärkeästä voi uhrata menettämättä sitä kokonaan?
Hurskasteleva isä ravaa fantasiaansa ja kapitalistisen maailmanjärjestyksen perusvaivaa unettomuutta poteva äiti juoksumattoa kuin rotat kokeissaan. Heidän erilaiset kertomuksensa pallomme äärilaidoilta kirjaavat samaa tarinaa. Sähkö väreilee pinnassa, vaikka monimielinen onnellinen loppu saadaankin puristettua kynttilänvalon hehkussa.
Melodramaattisen aineiston arvo punnitaan tavassa, jolla se kerrotaan. Nahkansa luonut Lukas Moodysson esittää koskettavan kriitiikkinsä hiljentävällä, paikoin sakraalin sävyä saavalla naturalismilla. Hänen teesistyneistä henkilöistään välittyy vaihteeksi myös tekijänsä tuntema huoli, lämpö ja rakkaus.
Moodysson jatkaa jo Kimpassa-elokuvassa (2000) käynnistynyttä riitasointuista yhteiskuntavalotusta, mutta enää ohjaaja ei etäännytä itseään koomikon virnuilijan naamioon naureskelemaan muiden radikalismille tai läntisen kulttuurin rappiota todistelevan moralistin kaapuun tuomitsemaan hairahtuneita.
Voidakseen puhutella muitakin kuin fundamentalistiseuraajiaan hän myöntää tarvitsevansa kylmän järjen ja ravistelevan aatteen lisäksi myös syvältä kouraisevaa tunnetta. En vielä pari viikkoa sitten aavistanut, kuinka oikeassa olinkaan, kun kirjoitin ruotsalaisen elokuvan tulevaisuuden henkilöityvän edelleen yhteen tuhlaajapoikaan.
Turhauttava työmatka
Ei varmastikaan ole sattumaa, että Mammutti (2009) lähestyy myös teemoiltaanAlejandro González Iñárritun maailmanelokuvaa Babel (2006), josta meksikolaisen näyttelijä Gael Garcia Bernalin läsnäolokin muistuttaa.
Teoksista edellinen osoittaa jälkimmäistä tehokkaammin, kuinka suuria yhteiskuntamoraalisia kysymyksiä voidaan käsitellä suppeassa kokemuskentässä. Irrallisiin ja vain teeman kautta kiinnittyviin episodeihin jaettuna tarinan jännitteen pitäminen vaikeutuu suuressa henkilömäärässä, ellei yksilöiden välisiksi juonen siteiksi löydetä kuin pinnisteltyjä epätodennäköisyyksiä. Tässä on monin tavoin erinomaisen Babelin perusheikkous.
Moodysson käy viisaasti toimeen yhdestä liikemiehen ja kirurginaisen muodostamasta avioparista. Ensimmäisen puoliskon aikana ei kuitenkaan selviä, millaista elokuvaa hän on tekemässä. Inarritun syväporauksen läpinäkyvä kohtalonomaisuus ei vaivaa Moodyssonin painavaa puheenvuoroa, joka käynnistyy perheenjäsenten arkea tutkailevana kartoituksena.
Menestyneen yrityksen tietokonepeleillä taikonut mies matkustaa New Yorkista Thaimaahan allekirjoittamaan miljoonien arvoista sopimusta. Hänen lääkärivaimonsa jää vastaamaan heidän yhteisestä tyttärestään, jonka kasvatuksesta varsinaisesti huolehtii filippiiniläinen taloudenhoitaja. Lastenkaitsijalla on kaksi kouluikäistä poikaa kotimaassaan, mutta vaurastumisen välttämättömyys on muuttanut hänet vieraalle mantereelle tuntematonta perhettä hoivaamaan.
Kahden perheen kohtaloihin nivoutuu kokonainen maailma.
Aviokriisi ja globaali eriarvoisuus
Tarinasta ei viitsi puhua juuri alkuasetelmaa enempää, sillä siitä saisi nopeasti väärän käsityksen. Todettakoon vain se, kuinka hienosti teos muotoilee sanottavansa ja säilyttää salaisuutensa. Juonesta sen paremmin kuin tunnelmastakaan ei ole helppo päätellä, valottaako elokuva aviokriisin puhkeamista, kansainväliseen kaupantekoon kytkeytyvää hermopeliä vai jotakin muuta.
Katsojan kärsivällisyyteen vedotaan vastaavalla hartaudella kuin Uudessa maailmassa (2005), lännen ja kaukomaiden kulttuurien kohtaamista niinikään tarkastelevassa Terrence Malickin ohjauksessa. Teosten aikana kumpikin sivilisaatioista paljastaa vahvuutensa ja heikkoutensa.
Globaali talousjärjestys muokkaa yhteiskunnallisen toimeliaisuuden perusyksikköä arvaamattoman ankeaan muotoon ja vaurauden uusjako palkitsee yhdet oikeudenmukaisemmin kuin toiset. Väärien päätösten jäljiltä tai kriisin yllättäessä rikkaan lännen kapitalisteilla on aina paremmat eväät jättää menneet taakseen. Elämisen jatkaminen kuin ollutta ei olisikaan on ylellisyyttä, johon köyhyysrajan alla kaikkensa likoon laittavilla ei ole varaa.
Sukupuuttoon kuollut muinaiseläin nousee keskeiseksi vertaukseksi kehityksestä, jossa omatuntonsa voi vielä vaientaa valuutalla. Elokuva kysyy, kuinka paljon tärkeästä voi uhrata menettämättä sitä kokonaan?
Hurskasteleva isä ravaa fantasiaansa ja kapitalistisen maailmanjärjestyksen perusvaivaa unettomuutta poteva äiti juoksumattoa kuin rotat kokeissaan. Heidän erilaiset kertomuksensa pallomme äärilaidoilta kirjaavat samaa tarinaa. Sähkö väreilee pinnassa, vaikka monimielinen onnellinen loppu saadaankin puristettua kynttilänvalon hehkussa.
Melodramaattisen aineiston arvo punnitaan tavassa, jolla se kerrotaan. Nahkansa luonut Lukas Moodysson esittää koskettavan kriitiikkinsä hiljentävällä, paikoin sakraalin sävyä saavalla naturalismilla. Hänen teesistyneistä henkilöistään välittyy vaihteeksi myös tekijänsä tuntema huoli, lämpö ja rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti