Ohjaus: Jacques Rivette
★★☆☆☆
Uuden aallon ydinryhmään kuuluvista elokuvantekijöistä ja filmilehti Cahiers du Cineman liepeillä vaikuttaneista kirjoittajista Jacques Rivette sai odottaa maailmanlaajuista mainetta pisimpään.
Hänet tunnetaan katsojan istumalihaksia säälimättömistä teoksista, joista yhden kesto on peräti kaksitoista tuntia. Rivette onnistuu kuitenkin toisinaan tiivistämään työnsä muutamaan tuntiin. Ennen esikoiselokuvaansa Rivette oli jo toiminut Jean Renoirin ja Jacques Beckerin avustajana ja ohjannut kaksi lyhytelokuvaa.
Hän kuvasi pitkän debyyttinsä lainarahalla kesäisen Pariisin sykkeessä vuonna 1958 – ennen Francois Truffaut´n ja Jean-Luc Godardin avauksia – mutta teos pääsi levitykseen vasta 60-luvun alussa, läpimurtonsa tehneen Truffaut´n tuella.
Suomessa elokuvaa ei ole nähty kaupallisessa teatterilevityksessä eikä myöskään televisiossa. Tätä voidaan siis pitää teoksen suomalaisena ensi-iltana.
Pariisi kuuluu meille (1960) kasvattaa täkäläistä kiinnostusarvoaan myösBirgitta Juslinilla, elokuvassa lyhyesti vilahtavalla suomalaisella valokuvamallilla, joka tunnetaan nykyisin kuvanveistäjä Birgitta Arana.
Varsinaisesta sisällöstä täytyykin sitten sanoa, etten ihmettele lainkaan ohjaustyön sinnikästä säilymistä marginaalissa.
Ohut, mutta sirpaleisesti kerrottu tarina Shakespearen Perikleestä tulkintaa työstävästä taiteilijaväestä ja sen piirissä tapahtuneen itsemurhan (?) selvittelystä tavoittelee salapoliisi- ja jännityselokuvan sävyjä sortuen näennäisen intellektuaaliin jahkailuun ja täysin epäuskottaviin motiiveihin.
Tunnelmassa vain hetkittäin väreilevä varjojen runous kiristäisi varmaankin mysteerin solmuja tehokkaammin, mikäli elokuvan kesto (135 minuuttia) olisi lähempänä aineistonsa kantokykyä eli noin puoltatoista tuntia. Lopputulos painii sarjassa epäonnistuneet harvinaisuudet.
Hänet tunnetaan katsojan istumalihaksia säälimättömistä teoksista, joista yhden kesto on peräti kaksitoista tuntia. Rivette onnistuu kuitenkin toisinaan tiivistämään työnsä muutamaan tuntiin. Ennen esikoiselokuvaansa Rivette oli jo toiminut Jean Renoirin ja Jacques Beckerin avustajana ja ohjannut kaksi lyhytelokuvaa.
Hän kuvasi pitkän debyyttinsä lainarahalla kesäisen Pariisin sykkeessä vuonna 1958 – ennen Francois Truffaut´n ja Jean-Luc Godardin avauksia – mutta teos pääsi levitykseen vasta 60-luvun alussa, läpimurtonsa tehneen Truffaut´n tuella.
Suomessa elokuvaa ei ole nähty kaupallisessa teatterilevityksessä eikä myöskään televisiossa. Tätä voidaan siis pitää teoksen suomalaisena ensi-iltana.
Pariisi kuuluu meille (1960) kasvattaa täkäläistä kiinnostusarvoaan myösBirgitta Juslinilla, elokuvassa lyhyesti vilahtavalla suomalaisella valokuvamallilla, joka tunnetaan nykyisin kuvanveistäjä Birgitta Arana.
Varsinaisesta sisällöstä täytyykin sitten sanoa, etten ihmettele lainkaan ohjaustyön sinnikästä säilymistä marginaalissa.
Ohut, mutta sirpaleisesti kerrottu tarina Shakespearen Perikleestä tulkintaa työstävästä taiteilijaväestä ja sen piirissä tapahtuneen itsemurhan (?) selvittelystä tavoittelee salapoliisi- ja jännityselokuvan sävyjä sortuen näennäisen intellektuaaliin jahkailuun ja täysin epäuskottaviin motiiveihin.
Tunnelmassa vain hetkittäin väreilevä varjojen runous kiristäisi varmaankin mysteerin solmuja tehokkaammin, mikäli elokuvan kesto (135 minuuttia) olisi lähempänä aineistonsa kantokykyä eli noin puoltatoista tuntia. Lopputulos painii sarjassa epäonnistuneet harvinaisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti