maanantai 9. joulukuuta 2013

Raakalaiset (2012)

Ohjaus: Oliver Stone
★☆☆☆☆
Amerikan poliittista lähihistoriaa elokuvissaan neljännesvuosisadan ajan ruotinut Oliver Stone tunnetaan kriittisistä epäilyistään järjestelmän puliveivauksiin, jotka ulottuvat John F. Kennedyn murhasta Vietnamin hävittyyn sotaan ja nykyiseen talouskriisiin. Varmana esiintyvässä Stonessa on vimmaisen saarnamiehen julistavaa vikaa, mutta evankelistan ajatus on alkanut falskata entistä useammin. Sentimentaalisiksi käyneet opetukset viimeisen vuosikymmenen aikana kuulostavat paikoin vanhan ukon horinoilta, joten lopulta ohjaajan oli sitten tarttuminen nuorisoa kosiskelevaan sataprosenttiseen humpuukijuttuun.
Kalliissa rantatalossaan maleskelevien kauniiden ja rohkeiden kaksikymppisten kannabiskauppiaiden joutumista huumekartellin pelinappuloiksi voisi varmaankin tarkastella mieluummin jenkkien rajavalvontaa, horjuvaa rikoksentorjuntaa ja läheisen Meksikon elintasokuilua puivana yhteiskunnallisena kysymyksenä kuin piukkakroppaisten mallinukkejen petipuuhat keskeyttäneenä välikohtauksena, etenkin ohjaajan taustan huomioiden.
Rahastamassa olevaa Stonea kiinnostaa vain kauhistella uhkausten raakuutta, kun meksikaanit kaappaavat yhden heistä ja vaativat lunnaita tämän vapauttamisesta. Päät vihollisiltaan katkovan mafian puheet kannattaa ottaa tosissaan, mutta annettu aikataulu kiristää kaikkien hermot äärimmilleen.
Tylsistynyt ohjaaja ei saa silti laiskaan tarinaan missään vaiheessa imua vaan viipyilee vain pinnallisuuksissa. Stonella on jumahtanut totaalinen temppuilu päälle, eikä sisältököyhällä elokuvalla ole tarjota kuin mainoskuvia, videoestetiikkaa, pahvidialogia ja poseerauksia sen täytteeksi. Salma Hayekin, John Travoltan ja Benicio Del Toron kaltaisten konkarien rinnalla filmin ruskettuneet tähtöset typistyvät ilmaisurajoitteisiksi pikkurilleiksi.
Verisestä melskeestä huolimatta tuskin kukaan päättelee elokuvasta, että se on rikollisen pelin vastainen. Läpeensä kyynisessä pullistelussa vahvimmat ja viekkaimmat korjaavat potin uhraamatta ajatustakaan tielle tuupertuneitten kohtalosta. Poliisi on korruptoitunut, maailma paha ja media sokea. Yksilöt pärjäävät – jos pärjäävät – omillaan. Petetty patriootti ja virallinen toisinajattelija kaasuttaa nyt u-käännöstä helvettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti