Ohjaus: Kim Ki-duk
★★☆☆☆
Tuottelias korealaisohjaaja Kim Ki-duk tunnetaan silmiähivelevän kauniista elokuvistaan, joissa tarjotaan vastapainoksi väkivaltaa, naisvihaa ja eläinrääkkäystä.
Ohjaaja perustelee näkemyksiään väittämällä elokuviensa vain heijastavan hänen kaikkialla todistamaansa tuskaa ja ahdistusta. Hänen perustelunsa on helppo kumota huomauttamalla siitä ristiriidasta, joka syntyy kun mässäilee nuivan aineiston määrällä ja visualisoi iljettäviä yksityiskohtia.
Ki-duk ei ole silti yksiselitteinen tai olankohautuksella ohitettava elokuvantekijä. Hänen suosimansa vertaukset esimerkiksi luonnon julmasta luonteesta jäävät vaivaamaan mieltä, koska hän harvoin vastaa vihjeisiinsä.
Vaikka digitaalisen lähetyksen tekstitys temppuilisi ja oma korean osaaminen kaipaisi kohennusta, se ei liiemmin haittaa, sillä vuoropuhelua Rautakolmosen(2004) arvoituksellisessa asetelmassa on vähän etenkin teoksen ensimmäisen puoliskon aikana.
Juoni kertoo mainoslähettinä toimivasta miehestä, joka tunkeutuu tyhjillään oleviin asuntoihin oleillakseen niissä hetken aikaa ja ikuistaakseen itsensä valokuviin perheiden rinnalla. Muutoin vaarattoman oloinen nuorukainen paljastuu hienossa lukaalissa aviomiehensä alistamalle alastonmallille, joka lähtee murtautujan matkaan. Siitä seuraa ikävyyksiä.
Vaikkei Rautakolmonen ole samalla tavalla sadistinen kuin esimerkiksi Saari(2000), sen miesten alituinen turvautuminen väkivaltaan vaikuttaa tarkoitushakuiselta väitteeltä. Naisten esineellistäminen ei myöskään tunnu perustuvan turhan kriittisiin painotuksiin, joten heidän mykkyytensä piirtää vapauden rajat kodin seiniä myötäileviksi.
Teennäistä mysteeriä vaaliva suhde voi olla vain, koska henkilöt eivät vaadi tai pyydä toisiltaan mitään. Romanssi on illusorinen, joten elokuva esittääkin lopuksi eräänlaisen filosofisen ajatuksen: ”On vaikea tietää, onko maailma totta vai unta”.
Ohjaaja perustelee näkemyksiään väittämällä elokuviensa vain heijastavan hänen kaikkialla todistamaansa tuskaa ja ahdistusta. Hänen perustelunsa on helppo kumota huomauttamalla siitä ristiriidasta, joka syntyy kun mässäilee nuivan aineiston määrällä ja visualisoi iljettäviä yksityiskohtia.
Ki-duk ei ole silti yksiselitteinen tai olankohautuksella ohitettava elokuvantekijä. Hänen suosimansa vertaukset esimerkiksi luonnon julmasta luonteesta jäävät vaivaamaan mieltä, koska hän harvoin vastaa vihjeisiinsä.
Vaikka digitaalisen lähetyksen tekstitys temppuilisi ja oma korean osaaminen kaipaisi kohennusta, se ei liiemmin haittaa, sillä vuoropuhelua Rautakolmosen(2004) arvoituksellisessa asetelmassa on vähän etenkin teoksen ensimmäisen puoliskon aikana.
Juoni kertoo mainoslähettinä toimivasta miehestä, joka tunkeutuu tyhjillään oleviin asuntoihin oleillakseen niissä hetken aikaa ja ikuistaakseen itsensä valokuviin perheiden rinnalla. Muutoin vaarattoman oloinen nuorukainen paljastuu hienossa lukaalissa aviomiehensä alistamalle alastonmallille, joka lähtee murtautujan matkaan. Siitä seuraa ikävyyksiä.
Vaikkei Rautakolmonen ole samalla tavalla sadistinen kuin esimerkiksi Saari(2000), sen miesten alituinen turvautuminen väkivaltaan vaikuttaa tarkoitushakuiselta väitteeltä. Naisten esineellistäminen ei myöskään tunnu perustuvan turhan kriittisiin painotuksiin, joten heidän mykkyytensä piirtää vapauden rajat kodin seiniä myötäileviksi.
Teennäistä mysteeriä vaaliva suhde voi olla vain, koska henkilöt eivät vaadi tai pyydä toisiltaan mitään. Romanssi on illusorinen, joten elokuva esittääkin lopuksi eräänlaisen filosofisen ajatuksen: ”On vaikea tietää, onko maailma totta vai unta”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti