Salakuljettaja (2012)

Ohjaus: Baltasar Kormákur

★☆☆☆☆

Pohjoismaisten ohjaajien viimeaikaiset esitykset jenkkirahalla maksetun väkivaltaviihteen alttarilla turhauttavat kokenuttakin katsojaa. Hankkeiden kunniallisuudesta he eivät ainakaan ole piitanneet suostuessaan toinen toistaan tympäisevämpien tuimistelujen kumileimasimiksi.

Ruotsalaisen Daniel Espinosan Turvatalo (2012) kilpailee sentään rutiinivetojen sarjassa, mutta Antti Jokisen The Resident (2011) ja viimeisimpänä islantilaisen Baltasar Kormákurin Salakuljettaja (2012) hakevat masentavuudessa vertaistaan. Näistä jälkimmäisin on koko porukan mätämuna.

Siinä rikoshommista oman hälytinfirman omistajaksi siistiytynyt perheenisä (Mark Wahlberg) sotkeutuu sukulaismiehensä kautta vaaralliseen salakuljetusoperaatioon, jonka tarkoituksena on kuitata langon huumevelat häiriintyneelle psykopaatille. Keikka Panamassa valmisteluineen ja jälkilöylyineen muodostaa naurettavan juonen, jonka epäuskottavuudelle nauravat naurismaan aidatkin.

Katsojan täytyy ummistaa silmänsä ja korvansa muun muassa vaimon suostuttelulta, viranomaisten sokeudelta ja kokaiinikovisten kuvioilta pitääkseen hölmöä juttua tai päähenkilön pääsyä paikkaan kuin paikkaan mitenkään mahdollisena.

Käsikirjoitukselle palkollinen Kormákur ei voi mitään, joten hänen suurin syntinsä on sallia elokuvan hoippuminen rikosdraaman ja toimintafilmin välimaastossa. Sen jännittäminen, ehtivätkö kontit laivaan, tuskin tyydyttää tulista tappelua ja laukaustenvaihtoa odottavaa yleisönosaa. Teoksen petosteemassa ei puolestaan ole yllätyksen häivää.

Tekijöiden huoleton suhde väkivaltaan ulottuu myös henkilöihin ja jopa lapsiin, jotka eivät ole moksiskaan kotiin tunkeutuneiden asemiesten uhkauksista. Islantilaisohjaajan ura Hollywoodissa sukeltaa syvällä.