Ohjaus: Jean Renoir
★★★★☆
Viimeksi tulin pohtineeksi asiaa arvioidessani Jean-Luc Godardin ikonisoitua klassikkoa Viimeiseen hengenvetoon (1960), kuinka kriitikoissakin tapahtuva sukupolvenvaihdos tulee näkymään suhtautumisessa elokuvamaailman monumentteihin.
Minun ikäiseni eli pyöreästi kolmekymppiset eivät eläneet uuden aallon elokuvavallankumousta tai välttämättä ihastelleet lapsuudessaan ensisijaisesti juuri niitä elokuvantekijöitä, joista kuusi- ja seitsemänkymppiset nauttivat nuoruudessaan.
Onko Jean Renoir yhtä itsestäänselvästi palvottu ohjaaja enää 50 vuoden päästä kuin esimerkiksi Tarkovski, Welles, Kubrick tai Chaplin, joiden joukkoon hänet tänään luetaan?
Suuri illuusio (1937) ja Pelin säännöt (1939) sijoittuvat vielä kärkipäähän listalla, johon kootaan vuosikymmenen välein "maailman parhaat elokuvat", mutta saa nähdä, kuinka jatkossa käy. Edellinen edustaa enimmäkseen visuaalisesti korkealuokkaista näyttämötaidetta eikä niinkään modernia elokuvaestetiikkaa.
Suuri illuusio sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja kertoo syrjäiselle saksalaiselle sotavankileirille kiinni jääneistä ranskalaisupseereista. Kapteeni ja kaksi luutnanttia kaivavat tunnelia ja etsivät pakoreittiä," koska leireiltä paetaan".
Sisätiloihin hiukan liiankin hurtin huumorin varaan rakentuu lämmin ja kauniin solmun kansojen välille sitova humaani elokuva, joka heijastelee luokkaperustaisen maailman murtumista viime vuosisadan ensimmäisessä eurooppalaisessa suursodassa.
Pelargonia-kukkastaan hoivaava saksalainen komentamajuri ystävystyy luonnostaan ylvään ranskalaiskapteenin kanssa. Asema johon he ovat syntyneet on henkisesti tärkeämpi kuin kansallisuus, koska he kauneudenpalvojina tunnustavat samaa väriä ja universaalia ideologiaa.
Minun ikäiseni eli pyöreästi kolmekymppiset eivät eläneet uuden aallon elokuvavallankumousta tai välttämättä ihastelleet lapsuudessaan ensisijaisesti juuri niitä elokuvantekijöitä, joista kuusi- ja seitsemänkymppiset nauttivat nuoruudessaan.
Onko Jean Renoir yhtä itsestäänselvästi palvottu ohjaaja enää 50 vuoden päästä kuin esimerkiksi Tarkovski, Welles, Kubrick tai Chaplin, joiden joukkoon hänet tänään luetaan?
Suuri illuusio (1937) ja Pelin säännöt (1939) sijoittuvat vielä kärkipäähän listalla, johon kootaan vuosikymmenen välein "maailman parhaat elokuvat", mutta saa nähdä, kuinka jatkossa käy. Edellinen edustaa enimmäkseen visuaalisesti korkealuokkaista näyttämötaidetta eikä niinkään modernia elokuvaestetiikkaa.
Suuri illuusio sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja kertoo syrjäiselle saksalaiselle sotavankileirille kiinni jääneistä ranskalaisupseereista. Kapteeni ja kaksi luutnanttia kaivavat tunnelia ja etsivät pakoreittiä," koska leireiltä paetaan".
Sisätiloihin hiukan liiankin hurtin huumorin varaan rakentuu lämmin ja kauniin solmun kansojen välille sitova humaani elokuva, joka heijastelee luokkaperustaisen maailman murtumista viime vuosisadan ensimmäisessä eurooppalaisessa suursodassa.
Pelargonia-kukkastaan hoivaava saksalainen komentamajuri ystävystyy luonnostaan ylvään ranskalaiskapteenin kanssa. Asema johon he ovat syntyneet on henkisesti tärkeämpi kuin kansallisuus, koska he kauneudenpalvojina tunnustavat samaa väriä ja universaalia ideologiaa.
Käytävän sodan tragedia merkitsee salonkien herrasmiehille yhden aikakauden loppua ja vastentahtoista velvollisuutta, jolle Renoir hakee vielä uuden tason työläisluutnantin lyhyeksi jäävästä romanssista.
Taistelut erottavat toverit ja rakastavaiset hetkeksi, pitkäksi aikaa tai lopullisesti, koska me sallimme niin. Jylhät vuoristomaisemat jyrkkine pudotuksineen luovat symbolisen taustan riipaisevalle sanomalle.
Taistelut erottavat toverit ja rakastavaiset hetkeksi, pitkäksi aikaa tai lopullisesti, koska me sallimme niin. Jylhät vuoristomaisemat jyrkkine pudotuksineen luovat symbolisen taustan riipaisevalle sanomalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti