The Sessions (2012)

Ohjaus: Ben Lewin ★★☆☆☆ Valtavirran amerikkalaiselokuvat ovat tunnetusti siveyden sipuleita seksissä, vaikka ruskettuneet vartalot kietoutuvatkin toisiinsa kuin turistirysien postikorteissa. Varsinainen alastomuus ja intiimi fyysisyys ovat silti kauhistus, mutta väkivallan viihteelliselle esittämiselle ei kukaan ole esittämässä rajoituksia. Uskonnollisen oikeiston poliittinen voima synkentää harhaista maailmaa, joka ilman sitäkin olisi tarpeeksi vaillinainen. Puhevetoinen ja ilmeisen epävisuaalinen The Sessions (2012) ei ole elokuvana kummoinenkaan, mutta sen sikäläisittäin rohkeat pääosasuoritukset ovat tuoneet niitten esittäjille veikkailuja Oscar-ehdokkuuksista. Heistä sänkyyn sidottu indie-tähti John Hawkes makaa vaakatasossa läpi elokuvan ja Helen Hunt viettää puolet ajasta ilman rihmankiertämää. Tosielämän esikuvaan perustuvan teoksen päähenkilö on polion halvauttama neljääkymmentä lähestyvä neitsyt mies, joka joutuu viettämään leijonanosan vuorokaudesta hengittämään auttavan laitteen sisällä. Tietoisena oman elämänsä rajallisuudesta ja seurustelukumppanin hankkimisen epätodennäköisyydestä aktiin kykeneväinen aikuinen hankkii palvelun erityisiä istuntoja myyvältä ammattilaiselta, tilittäen tuntojaan paitsi tälle myös selibaattilupauksen antaneelle katoliselle papille. Kuvio voi tuntua mutkikkaalta, sillä kehoaan kauppaava on myös äiti ja onnellinen aviovaimo. Elokuvaansa käsikirjoituksenkin laatinut viihteen veteraani Ben Lewin katsoo täysivaltaisten ihmisten vapaa-ehtoisia suhteita avarakatseisesti tuomitsematta kenenkään henkilökohtaisia valintoja. Puritaanikonservatiiveille pelkästään tämä riittää ärsytykseksi, mutta tuskin muissa länsimaissa kuin Yhdysvalloissa. Silti enemmän kuin vaikeasti vammautuneen oikeutta seksiin ohjaaja painottaa intiimielämän aloittamisen hankaluutta ja seksin synnyttämää hellyydenkaipuuta. Mitä enemmän erotiikan opetustunteja kertyy terapeutiksi itseään kutsuvan ammatinharjoittajan ja miehen välille, sitä tärkeämpää olisi ymmärtää rajanvetoa prostituutioon ja naisen avioliittoon. Aina reippaasta ja huumorintajuisesta päähenkilöstä annetaan yksipuolisen miellyttävä kuva. Olisi kai liian julkeaa odottaa ja ennakkoluulotonta näyttää, että myös vammaisella voi olla luonteen heikkouksia, kuten tavoillaan rajallisilla terveillä.