Ohjaus: Aleksi Mäkelä
★☆☆☆☆
Suomalaisella elokuvalla ei ole liikaa rikoskomedian perinteitä, mikä näkyy myös Aleksi Mäkelän uusimmassa ohjaustyössä. Meikäläisen huumorikulttuurin panostus kohdistuu vahvasti karrikoituihin, sketseistä revittyihin henkilöhahmoihin silloinkin, kun varsinaista tarinaa tulisi kiihdyttää.
Visuaalisessa asettelussa kotimaiset kaupparatsut joutuvat puolestaan vetoamaan amerikkalaismielisten sähäkkään vauhdikkuuteen silloinkin, kun se ei edes juonellisesti ole millään muotoa perusteltua. Tämänkin filmin esikuvina kummittelevat yhä Quentin Tarantinon ja jopa Guy Ritchien tyylittelyt pöllämystyneillä älykääpiöillä.
V2 Jäätynyt enkeli (2007) onkin siinä mielessä lajiuskollinen elokuva, että se omaan asiaansa uskoen jatkaa ensimmäisen Jussi Vares -filmin virheitä välittämättä tippaakaan, mitä tosikkomaiset kriitikot siitä mahtavat ajatella.
Tällaisesta periksiantamattomuudesta on Suomessa esimerkkejä viljalti, mutta Spede Pasanen, Ere Kokkonen, Visa Mäkinen ja Timo Koivusalo riittänevät tässä yhteydessä. Edellisistä poiketen Aleksi Mäkelä tuhlaa ruutiaan myös roskansa mehevään kuorrutukseen, jota hänen tuotantoyhtiössään kutsutaan kansainväliseksi kädenjäljeksi.
Totinen nimihenkilö sylikoirana
Vareksen (2004) tavoin Reijo Mäen rikosdekkarisarjan toinen elokuvasovitus hyödyntää sarjakuvien puhekuplia muistuttavia pysähdyskuvia kerronnassaan. Valkokankaalla toikkaroivien lurjusten persoonat pyritään tiivistämään niihin liitetyissä selittävissä väliteksteissä yhteen lauseeseen, mikä teoreettisena ideana onkin hyvä ajatus.
Valitettavasti käytännön toteutus ontuu, koska alatyyliin sortuvista alapäävitseistä ja viinakaskuista eivät katsojat kostu laisinkaan. Ammattitaitoisten tekijöiden kynäilemien sarjakuvien tiiviissä stripeissä sankarien ja konnien luonteet sekä tarinan teemat kiteytyvät rajallisen tilan puitteissa, kun taas Vareksen seikkailuissa välitekstien motot kertovat lähinnä vastuullisten huumorintajusta.
Yhtäältä tällaisesta koulupoikamaisesta revittelystä, toisaalta keskushahmo Vareksen puuttuvista bravuurinumeroista johtuen kummallisen totisen Juha Veijosen yksityisetsivä jää myös Jäätyneessä enkelissä pahoin sivurooliin. Hänellä ei tunnu olevan lainkaan niin hauskaa kuin muissa osissa tyypittelevillä Hannu-Pekka Björkmanilla, Jussi Lammella ja Kari-Pekka Toivosella.
Filmisarjansa nimihahmolla myyvälle tuotteelle on suoranainen munaus, ellei sen pääroolia saada muokatuksi kylällä huutelevia hikinaamoja mehevämmäksi. Viinaan ja naisiin menevän hunsvotin sijasta Vares vaikuttaa tunnolliselta virkamieheltä ja helposti komennettavalta sylikoiralta.
Satakunnan viihdekeskus Pori
Ensimmäisessä Vares-filmatisoinnissa sadekoneisiin ihastunut tuotantotiimi halusi hukuttaa filminsä paheen tummiin roiskeisiin, jotka istuivat epämukavasti täkäläiseen ympäristöön. Nyt kulissit ovat sentään luontevammat. Mäkelä huristelee taksilla pesunkestävästä turkulaisesta nimihahmostaan huolimatta Satakunnan viihdekeskuksessa, Porissa, missä Jussi Vares tutkii nuoren naisen kuolemaa.
Surmasta epäillään paikallista yrittäjää Jussi Tienviertä, joka haluaa Vareksen puhdistavan hänen pahasti tahraantuneen käytettyjen autojen kauppiaan maineensa. Tämä on myös elokuvan ainoa huvittava sutkautus.
Porilaisten taparikollisten, metallimuusikoiden ja kunnallispoliitikkojen osuutta tutkimuksillaan valottava oikeustieteen ylioppilas Vares joutuu itse moneen liemeen selvitystyötä tehdessään.
Helteisen kesän muhivat mätämunat
V2 Jäätynyt enkeli liikkuu siis supisuomalaisessa suvessa, missä toinen toistaan ääliömäisemmät hahmot aukovat leukaperiään. Helteisen kesän hikisistä tunnelmista osaava tekijä poimisi monta ahdistavaa tallennusta paineen alla muhivista mätämunista, ellei huomio olisi jatkuvasti epäolennaisissa jorinoissa.
Möykkäfarssien kyläseutuhenkeä Mäkelä vielä koristelee monenmoisilla visuaalisilla tempuilla, joista mustavalko-otokset, hidastukset ja pysäytyskuvat ovat itsetarkoituksellisen keikaroivia.
Kaikkein matalamielisimmältäkin viihteeltä toivoisi edes kunnianhimoa sarallaan, mutta Aleksi Mäkelä näyttää hylänneen tällaisetkin tavoitteet Lomalla-filmin (2000) harmittavaan haaksirikkoutumiseen. Olen aivan varma, että ohjaaja pystyy paljon parempaan.
V2 Jäätynyt enkeli (2007) onkin siinä mielessä lajiuskollinen elokuva, että se omaan asiaansa uskoen jatkaa ensimmäisen Jussi Vares -filmin virheitä välittämättä tippaakaan, mitä tosikkomaiset kriitikot siitä mahtavat ajatella.
Tällaisesta periksiantamattomuudesta on Suomessa esimerkkejä viljalti, mutta Spede Pasanen, Ere Kokkonen, Visa Mäkinen ja Timo Koivusalo riittänevät tässä yhteydessä. Edellisistä poiketen Aleksi Mäkelä tuhlaa ruutiaan myös roskansa mehevään kuorrutukseen, jota hänen tuotantoyhtiössään kutsutaan kansainväliseksi kädenjäljeksi.
Totinen nimihenkilö sylikoirana
Vareksen (2004) tavoin Reijo Mäen rikosdekkarisarjan toinen elokuvasovitus hyödyntää sarjakuvien puhekuplia muistuttavia pysähdyskuvia kerronnassaan. Valkokankaalla toikkaroivien lurjusten persoonat pyritään tiivistämään niihin liitetyissä selittävissä väliteksteissä yhteen lauseeseen, mikä teoreettisena ideana onkin hyvä ajatus.
Valitettavasti käytännön toteutus ontuu, koska alatyyliin sortuvista alapäävitseistä ja viinakaskuista eivät katsojat kostu laisinkaan. Ammattitaitoisten tekijöiden kynäilemien sarjakuvien tiiviissä stripeissä sankarien ja konnien luonteet sekä tarinan teemat kiteytyvät rajallisen tilan puitteissa, kun taas Vareksen seikkailuissa välitekstien motot kertovat lähinnä vastuullisten huumorintajusta.
Yhtäältä tällaisesta koulupoikamaisesta revittelystä, toisaalta keskushahmo Vareksen puuttuvista bravuurinumeroista johtuen kummallisen totisen Juha Veijosen yksityisetsivä jää myös Jäätyneessä enkelissä pahoin sivurooliin. Hänellä ei tunnu olevan lainkaan niin hauskaa kuin muissa osissa tyypittelevillä Hannu-Pekka Björkmanilla, Jussi Lammella ja Kari-Pekka Toivosella.
Filmisarjansa nimihahmolla myyvälle tuotteelle on suoranainen munaus, ellei sen pääroolia saada muokatuksi kylällä huutelevia hikinaamoja mehevämmäksi. Viinaan ja naisiin menevän hunsvotin sijasta Vares vaikuttaa tunnolliselta virkamieheltä ja helposti komennettavalta sylikoiralta.
Satakunnan viihdekeskus Pori
Ensimmäisessä Vares-filmatisoinnissa sadekoneisiin ihastunut tuotantotiimi halusi hukuttaa filminsä paheen tummiin roiskeisiin, jotka istuivat epämukavasti täkäläiseen ympäristöön. Nyt kulissit ovat sentään luontevammat. Mäkelä huristelee taksilla pesunkestävästä turkulaisesta nimihahmostaan huolimatta Satakunnan viihdekeskuksessa, Porissa, missä Jussi Vares tutkii nuoren naisen kuolemaa.
Surmasta epäillään paikallista yrittäjää Jussi Tienviertä, joka haluaa Vareksen puhdistavan hänen pahasti tahraantuneen käytettyjen autojen kauppiaan maineensa. Tämä on myös elokuvan ainoa huvittava sutkautus.
Porilaisten taparikollisten, metallimuusikoiden ja kunnallispoliitikkojen osuutta tutkimuksillaan valottava oikeustieteen ylioppilas Vares joutuu itse moneen liemeen selvitystyötä tehdessään.
Helteisen kesän muhivat mätämunat
V2 Jäätynyt enkeli liikkuu siis supisuomalaisessa suvessa, missä toinen toistaan ääliömäisemmät hahmot aukovat leukaperiään. Helteisen kesän hikisistä tunnelmista osaava tekijä poimisi monta ahdistavaa tallennusta paineen alla muhivista mätämunista, ellei huomio olisi jatkuvasti epäolennaisissa jorinoissa.
Möykkäfarssien kyläseutuhenkeä Mäkelä vielä koristelee monenmoisilla visuaalisilla tempuilla, joista mustavalko-otokset, hidastukset ja pysäytyskuvat ovat itsetarkoituksellisen keikaroivia.
Kaikkein matalamielisimmältäkin viihteeltä toivoisi edes kunnianhimoa sarallaan, mutta Aleksi Mäkelä näyttää hylänneen tällaisetkin tavoitteet Lomalla-filmin (2000) harmittavaan haaksirikkoutumiseen. Olen aivan varma, että ohjaaja pystyy paljon parempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti