Ohjaus: David Lynch
★★★★★
Nostalginen musiikki, valkoinen puuaita, punaiset ruusut, kättään heiluttava mies paloautossa ja vehreää nurmikkoaan kasteleva vanhus käynnistävät David Lynchin mestariteoksen.
Näkymä voisi olla samalla vuosikymmenellä teinikomedioita valmistaneen John Hughesin elokuvasta tai lähiöiden terveellisyyttä puoltavista mainoksista, elleivät keskiluokan unelmassa jo pilkottaisi pahuuden siemenet.
Sitten amerikkalainen idylli saa ensimmäiset vihjeet toisenlaisesta todellisuudesta, kun televisiossa vilahtaa pistooli, kasteluletku juuttuu pensaan oksaan ja mies tuupertuu halvauksen saaneena kotipihalleen. Lopulta nuorukainen käyskentelee syrjäisellä niityllä, paiskoo maasta poimimiaan kiviä ja huomaa mullan seassa muurahaisia vilisevän, irtileikatun ihmiskorvan.
Sensuuriongelmiin monissa maissa joutunut Blue Velvet - Ja sinisempi oli yö (1986) hätkähdytti viranomaisia väkivallan suorasukaisella esitystavalla ja avoimella eroottisuudella, mutta paljon rumempaa teoksessa on sen raadollinen ihmiskuvaus itsetuhoisine ja perversseine roolihenkilöineen.
Lynch ei tyydy raaputtamaan pikkukaupungin kulissien somaa pintaa, vaan sukeltaa estoitta mustaakin mustempaan painajaiseensa. Siinä yökerholaulajatar on sotkeentunut sadistisen pedon elämään, johon joutuu mukaan myös naiseen tuhoisaa viehtymystä tunteva nuori mies.
Melodramaattisena noirina etenevä sairaskertomus katsoo paholaista suoraan silmiin ja taltioi turmeluksen kosketuksen uteliaisuuttaan tyydyttäviin sivullisiin. Hurjimpina hetkinä Dennis Hopper ja Dean Stockwell laulavat iskelmiä kuristavan pelon ilmapiirissä.
Unelmien kääntöpuoleen porautuva, makaaberilla kauhulla tapahtumiaan sävyttävä teos on temaattinen keskikohta ja kokoamispiste ohjaajan kolmikymmenvuotisella uralla, jonka synkimmät johtolangat ulottuvat Eraserheadin (1975) kautta Blue Velvetiin ja viimeisimpään ohjaustyöhön Inland Empireen (2007).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti