torstai 9. tammikuuta 2014

Flash of Genius (2008)

Ohjaus: Marc Abraham
★★☆☆☆
Greg Kinnearin esittämä keskiluokkainen perheenisä tekee keksinnön, joka helpottaa henkilöautoilua sadesäässä. Pyyhkimien arvon oivaltava autojätti Ford varastaa idean itselleen miehen patenteista piittaamatta.

Huijattu keksijä aloittaa vuosikausia vievän oikeustaistelun, jonka aikana hän menettää perheensä, rahansa ja terveytensä.

1960-luvulla sattuneeseen tositapaukseen perustuvassa Marc Abrahamin ohjaustyössä kapitalistisen kilpailuyhteiskunnan perusperiaate, yksilön peruuttamaton oikeus omaan hengentuotteeseensa, nostetaan muita amerikkalaisia arvoja merkittävämmäksi moraaliseksi ohjenuoraksi.

Keksijä on hankala tapaus vastustajilleen, puolustajilleen sekä itselleen, koska hän ei myötäile taaloja tottelevan järjestelmän sekkivihko-oikeutta vaan tuijottaa tiukasti omaan napaansa.

Sinänsä ymmärrettävän ja yleistä merkitystä sisältävän kamppailun karvaiden seurausten luulisi herättävän myös joitakin kriittisiä epäilyjä uhrausten järkevyydestä.

Niiden sijasta ohjaaja kajauttaakin kuuluvaksi keksijän joustamattomuutta hehkuttavan ylistyslaulun, jolla voi kiljua suohon myös rikki revityn perheen tragedian.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti