Georg Ots - rakkaani (2007)

Ohjaus: Peeter Simm

★☆☆☆☆ 

Virolaisilla ja suomalaisilla on kieliyhteyden lisäksi monia yhtymäkohtia historiassaan.

Siksi nimenomaan meillä voidaan varmasti ymmärtää vasta edellisellä vuosikymmenellä - toista kertaa - itsenäistyneen maan tarvetta käsitellä lähimenneisyytensä haavoja ja haaveita lukuisissa kirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa. Kansallisina tilityksinä ne kaikki palvelevat terapian ja uuden identiteetin luomisen välineinä.

Ehkä tällaisia samastumiseen kytkeytyviä motiiveja voi löytää suomalaisten ja virolaisten yhteisten filmihankkeiden taustalta. Rahallisen tuen lisäksi Ilkka Matilan ja Marko Röhrin elokuvayhtiö lainaa muutaman tunnistettavan täkäläisen näyttelijän teosten markkinoinnin helpottamiseksi. 

Samaa kaavaa hyödynnettiin jo Viron ensimmäisen itsenäisyyden kauden pihtisynnytystä kuvanneessa sotafilmissä Nimet marmoritaulussa (2002). 

Suomalaisesiintyjistä Jonna Järnefelt ja Matti Onnismaa käväisevät tällä kertaa antamassa nimensä tuotantotietoihin väkisin väännetyissä rooleissaan.

Venäläisetkin mukana hankkeessa

Etenkin Baltiassa suositusta laulajasta muokattu muotokuva ei ole lainkaan niin vaaraton hanke kuin aihe iskelmätähdestä saattaa vaikuttaa, ja se on Venäjälläkin oivallettu. 

Sen osallistuminen Virossa sisäpoliittisesti tärkeään elokuvaprojektiin korostaa liennytyshenkeä virolaisin silmin kenties juuri riittävästi, sillä maan enemmistökansan ja venäläisen vähemmistön välit lienevät keväisen patsaskiistan jäljiltä entistäkin sähköisemmät. 

Tällä kokoonpanolla kipeiden aiheiden käsittely rehellisesti osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi ja pidemmän päälle kaunistelusta saattaa seurata vain uusia umpikujia.

Rakastetun laulajan elämäkerta

Sinänsä Georg Ots - rakkaani (2007) kertoo tietysti kuuluisan laulajan vaiherikkaasta elämästä (1920-1975) vuosikymmeniä sitten, mutta väärentämätön kamera tallentaa sittenkin aina nykypäivää. Elokuvan perusteella venäläisten pakkovallalla ei näytä olleen ikäviä seurauksia.

Tästä rutikuivasta potretista päätellen arki miehitysjoukkojen valvottavana oli toisinaan epämieluisaa, kun kommunistisen puolueen kätyrit esittivät vaatimattomia toiveitaan. Laulajakin pestataan sanallista uhkailua käyttäen neuvostoviranomaisten palvelukseen, josta hän kuitenkin myöhemmin irtaantuu näyttävällä suorasanaisuudella.

Samankaltainen sepitteellisyyden leima hallitsee kokonaisuuden jokaista osaa. Ikäistään vanhemmaksikin taipuva nelikymppinen Marko Matvere näyttää parikymppisen Georg Otsin roolissa perin pönäkältä ja ongelma paisuu filmin viipyessä juuri noissa vuosissa kaikkein pisimpään. 

Muutenkin laulajasta syntyy kovin jähmettynyt ja eloton vaikutelma, kun hän toistuvasti poseeraa lavasteissa asioiden tekemisen sijasta.

Toinen vaimo kertojana

Georg Otsin toisen vaimon, venäläisen Astan, kertomana avautuva teos kärsiikin tuotantobudjetin pienuudesta joutuen käyttämään runsaasti kulunutta mustavalkoista arkistomateriaalia aukkokohtia täyttääkseen. Jaksot pomppaavat esiin visuaaliseen kokonaisuuteen kuulumattomina osina yhtä räikeästi kuin Astan muistelu jättää väliin kokonaisen vuosikymmenen laulajan läpimurtoa seuraanneesta elämänvaiheesta.

Varojen niukkuudesta kielii myös ohjaaja Peeter Simmin toistuva turvautuminen kertojaääneen kuvallisen ilmaisun korvaajana.

Kaksikymmenvuotinen avioliitto pelkistyy elokuvassa muutamiksi illanvietoiksi, jotka huipentuvat alkoholiongelmaisen vaimon julkisiin tempauksiin ja miehen naista kouluttaviin yksityisiin läksytyksiin. Vihjaukset Otsin väkivaltaisuuteen ja hedonistiseen luonteeseen jäävät kuitenkin pelkiksi pintaraapaisuiksi.

Hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan teos puolestaan vaikenee yhtä tarkasti kuin Viron tosiasiallisesta ahdingosta sirpin ja vasaran alla. Ne olisivat liian kovia väitteitä taiteilijasta ja tälle korkeimman valtiollisen tunnustuksen myöntäneestä Neuvostoliitosta.

Korvaamaton kansansankari

Elokuvan valmistamisen henkilömyyttinen syy Georg Otsin ainutlaatuisuudesta tulkitsijana jää niinikään hyödyntämättä. Muotokuvan kohteesta syntyy erikoinen vaikutelma historian ajopuusta eikä niinkään omaa kunnianhimoaan ja lahjakkuuttaan ajaneesta taiteilijasta.

Silti teos lataa johtopäätökset virolaisten itsetuntoa pönkittävällä varmuudella. Poskiontelon syöpään kuollut Georg Ots oli kaikkien palvoma kansansankari ja jopa hyljätyn Astan ikuinen lemmikki, vaikka kultakurkku vaihtoikin vaimon nuorempaan ja säyseämpään versioon.