Good Night and Good Luck (2005)

Ohjaus: George Clooney

★★★☆☆ 

Näyttelijä George Clooney hyödyntää kahdessa ensimmäisessä ohjaustyössään televisiohistoriasta löytyviä aiheita, joissa on runsaasti yleisempääkin yhteiskunnallista merkitystä.

Salaisen agentin tunnustukset (2002) perustuu tv-visaisäntä Chuck Barrisin muistelmiin, joissa hän väittää toimineensa CIA:n värväämänä palkkamurhaajana.

Good Night and Good Luck (2005) kertoo puolestaan senaattori Joseph McCarthyn vainokomitean nostamista tunnelmista 1950-luvun Yhdysvalloissa, mutta vetää ajan tapahtumista ja henkilöistä yhteyksiä Bushin Amerikkaan ja sen harjoittamaan terrorinvastaiseen politiikkaan.

Retorisella tasolla nyt väistyvä presidentti ja halveksittu senaattori ovat samaa maata jakaessaan omatkin kansalaisensa mustiin ja valkoisiin, hyviin ja pahoihin.

Sisällön ytimessä on demokraattinen sananvapaus, jota vastaan kohdistetut hyökkäykset koskevat peruuttamattomia yksilön oikeuksia. Teoksen päähenkilö on tutkivan journalismin edelläkävijä Edward R. Murrow.

Hänen viikottainen uutislähetyksensä sekä  näytteet "epäamerikkalaista toimintaa" tutkivan komitean kuulustelumetodeista ja vainoharhaisen McCarthyn kiihkon piiskaamista syytösvyöryistä muodostavat elokuvan selkärangan.

Murrown joukot kypsyvät viimein vallitsevaan vääryyteen ja suuntaavat kriittisen katseensa vallasta huumaantuneen senaattorin lietsomaan hysteriaan. Televisio ei saa tekijöiden mukaan milloinkaan tyytyä halpahintaiseen viihteeseen tai luovuttaa päätösvaltaansa muualle, koska se merkitsee hiljaista hyväksyntää McCarthyn ja Bushin tyylisille häikäilemättömän aggressiivisille populisteille.

Mustavalkoinen elokuva sulkeutuu neljän seinän sisälle ruotimaan kansanvaltaisen järjestelmän haurautta systeemiä hyödyntävän julkean tyrannian edessä. Teoksen ilmapiiriä sävyttävät alakuloiset tuijotukset, lakoniset lohkaisut ja odotusta pursuavat jännitteet. Ne istuvat mainiosti ilmaisustakin tukea saavaan tulkintaan kansakunnan jakautumisesta kahteen jyrkkään leiriin.

Rajatusta uutishuoneesta avautuva näkymä senaikaiseen yhteiskuntaan jää silti harmillisen vajaaksi. Ohjaaja tiedostaa ongelman käyttäessään arkistomateriaalia näyteltyjen osioiden tukena, mutta vaimeat henkilöhahmot kätkevät tunnekuohunsa viileän ulkokuorensa alle. Lopputulos on säällisesti tarkastellusta aiheestaan huolimatta jotenkin persoonaton.