Ohjaus: David Cronenberg
★★☆☆☆
Kanadalainen David Cronenberg loi maineensa b-filmien estetiikkaa ja aihepiirejä hyödyntävillä kauhuelokuvilla jo vuosikymmeniä sitten, mutta siirtyi ruumiillisista metamorfooseista hiljalleen pään sisään. Spider (2002) tapahtuu jo kokonaan keskushenkilönsä, skitsofreenisen miehen mielen harhatasoilla.
Myös ohjaajan ilmaisukieli muuttui hillitymmäksi loikassa marginaalien säikyttelijästä identiteettikriisejä puntaroivaksi taiteilijaksi. Eräänlainen synteesi koko uran teemoista ja visuaalisista kärjistyksistä on A History of Violence(2005), seesteisen pinnan alta ryöpsähtävän hillittömän väkivallan kuvaus amerikkalaisessa perheidyllissä.
Sen ohjattuaan Cronenberg on jotenkin uuvahtanut. Kristillinen kuorrutus Lontooseen sijoittuvassa mafiaelokuvassa Eastern Promises(2007) on vähintäänkin epäilyttävää, vaikkei teos ole kokonaisuutena epäonnistunut. Nyt tiedetään jo, että ohjaajan seuraava teos jo kuluvana vuonna on Don DeLillon romaaniin perustuva yhden vuorokauden odysseia Cosmopolis, jota edeltävä pieni periodipala tuntuu väistämättä välityöltä.
Siivohkoa kamaridraamaa
Uudessa elokuvassaan Cronenberg kieltämättä kyllä jatkaa johdonmukaista linjaansa mielen murtumisten kuvauksessa, kun yksi sun toinen julkisivu taas kerran sortuu, mutta ilman todellista intohimoa, vakaumusta tai suurta sanomaa. Hänen ensimmäinen varsinainen epookkinsa edustaa sisäsiistiä, kummallisen perinteistä ja vain kelvollista kamaridraamaa. Se kertoo kuuluisan psykiatrikaksikon pyrkimyksistä todistaa teorioittensa paikkansapitävyys.
Carl Jungin hoitolaitokseensa ennen ensimmäistä maailmansotaa ottama hysteerisenä rimpuileva naisopiskelija osoittautuu oivaksi kohteeksi lääkärille kehittää edelleen Sigmund Freudin vallankumouksellisia ajatuksia. Mystiikkaan taipuvainen seuraaja arvostaa vanhempaa kollegaansa, mutta pitää tämän tieteellistä ehdottomuutta myös rajoittavana. Ammatillisten kehityskeskustelujen ja erimielisyyksienkin lomassa porvarillinen perheenisä solmii suhteen nuoren potilaansa kanssa vain huomatakseen ettei jutun katkaisu katumisen hetkellä hoidukaan helposti.
Rutiinimainen luento
Näytelmän pohjalta sovitettu käsikirjoitus pohtii psykoanalyysin syntyä välistä osoittelevassa vuoropuhelussa ja seksikohtauksissa. Freud jopa ennustaa teorian kumouksellisuutta vielä sadan vuoden päästäkin. Potilas Sabine Spielrein, tunnettu psykoanalyytikko myöhemmin, hyväksyy kovassa koulussa itsensä ja löytää lahjansa. Sen sijaan parantaja suistuu raiteiltaan.
A Dangerous Metdod (2011), suomeksi vaarallinen menetelmä, vastaa nimensä huutoon vain muutaman henkilön sisäpiirissä. Wieniin, tieteen silloiseen kenttään tai yhteisön tuomioon ei saada lainkaan tarttumapintaa. Samalla henkilöt typistyvät kuoriinsa ja ovat historiattomia. Lopputekstit saavat kertoa, kuinka kävi.
Cronenberg luennoi oppituntia rutiinilla, vaikka alan murroskohdasta voisi kaivaa isompaakin henkilötragediaa hiukan enemmän pintaa raaputtamalla. Sen alla sivistyksemme on ontto ja hauras, kuten monessa muussakin ohjaajan elokuvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti