Ohjaus: Doug Liman
★★☆☆☆
Robert Ludlumin luomaan hahmoon perustuvia elokuvia on kasassa jo kolme, joista ensimmäisen, Medusan verkon (2002), ohjasi sujuvasti Doug Liman.
Yllätyshitiksi ponkaisseen elokuvan tarina monisyisine juonihaaroineen heijasteleeNixonin ajan jälkeisiä epäluuloja virallisen koneiston rehellisyyteen, mutta terrorikautemme kähminnät näyttävät tarjoavan aivan yhtä hyvät puitteet valtion kouliman teloittajan epätoivoiselle pakomatkalle.
Tuottajaksi siirtyneen Limanin paikan jatko-osissa otti Paul Greengrass, joka hallitsee vauhdinpidon niinikään erinomaisesti juoksuttaen päähenkilöä mantereelta toiselle. En millään usko sarjan loppuvan vielä Medusan sinettiin (2007), vaikka näyttelijä Matt Damon onkin vannonut keskittyvänsä muihin projekteihin.
Juttu käynnistyy valtamereltä, josta laivaan poimittu haavoittunut mies herää horroksestaan muistamatta nimeään tai määränpäätään. Sveitsiläisen pankin tilinumero johdattaa minuutensa kadottaneen harhailijan Zürichissä sijaitsevaan pankkiholviin, jossa CIA:n palkkamurhaajaksi paljastuva päähenkilö löytää tietonsa, väärennettyjä passeja ja ison summan rahaa.
Pian takaa-ajetun ja tämän matkaan päätyvän naisen perässä ovat keinoja kaihtamattomat tappajat, jotka eivät esitä perusteluita luotisuihkulleen.
Seikkailu valaisee tiedustelupalvelu CIA:n sisällä kyteviä valtapelejä, joista koituvat likatahrat kiero eliitti siirtää mieluusti alemman portaan putsattaviksi.
Kylmän sodan asetelmia kierrättävää juonta onnistuneemmaksi osoittautuu filmin sähäkkä visuaalinen tyyli, joka asettelee Euroopan kulttuurikaupunkien vanhahtavia maisemia realistisiksi kiinnekohdiksi. Myös Jason Bournen häilyvällä identiteetillä arvuuttelu liimaa filmin nykytodellisuuden armottomiin pelisääntöihin.
Pakollisen romantiikankin Doug Liman annostelee täpärien pelastumisten lomaan niin konstailemattomasti, ettei hempeily pääse sotkemaan ripeästi etenevää, arkisen karskia suoraviivaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti