Ohjaus: Tom Hooper
★★☆☆☆
Victor Hugon romaani Kurjat (1862) antoi pohjan ensi-esityksensä vuonna 1985 Lontoossa saaneelle musikaalille, josta sovitetusta filmatisoinnista vastaa suuren läpimurtonsa Kuninkaan puheella (2010) tehnyt brittiohjaaja Tom Hooper. Hänen teatraalinen versionsa on herättänyt huomiota maailmalla ennen kaikkea siksi, että näyttelijät lauloivat osuutensa itse jo kuvausvaiheessa, eikä jälkiäänityksellä ole paikattu heidän puutteitaan. Tavoitteena oli antaa heidän ilmaisulleen liikkumavaraa.
Yritys on tietysti kaiken kunnian ansaitseva, sillä mukaan palkattuja filmitähtiä ei ole tähän mennessä tunnettu laulajantaidoistaan. Metodin varjopuolena tulkinnoissa riittääkin sitten skaalaa paitsi esiintyjien myös kohtausten välillä. Minusta laulajina pärjäävät parhaiten näyttelijäkatraan nuorimmat, erityisesti naiset, jotka toisaalta pääsevät enemmän herkistelemään surujaan tappioissa kuin joutuvat miesten tavoin kuuluttamaan julistuksiaan kumouksissa.
Vanki ei pääse vartijastaan
Les Misérablesin (2012) tapahtumat sijoittuvat siis 1800-luvun alkupuoliskon Ranskaan ja sen päähenkilöitä ovat vaivaisesta leivänryöstöstä pitkään vankeusrangaistukseen tuomittu köyhä Jean Valjean, pakkotyössä tämän ankarana vartijana toimiva Javert ja vuosia myöhemmin joukko muita heidän elämäänsä työn, perheen ja velvoitteen vuoksi kytkeytyneitä.
Hugh Jackmanin Valjean on ensin pahoillekin tavoille oppinut pikkurikollinen, joka karkaa myös ehdonalaistaan mutta armoa yllättäen saatuaan hän lupaa tehdä parannuksen ja auttaa muita. Yleensä urhoollisten sankarin rooleja tekevä Russell Crowe on nyt periksiantamaton haukka Javert, joka vasta monta vuotta karkulaisen pakenemisesta löytää hänet pikkukaupungin arvostettuna pormestarina vaatien tätä vastuuseen.
Kurjuutta yli äyräiden
Yksilötasolla elokuvan tarina kertoo siis syntien sovittamisesta, joka yhteiskunnan poliittisella parvella yhdistyy vaatimuksiin sosiaalisistakin uudistuksista, joihin maahan lyöty kansa on liian pitkään jatkuneen kurjistamiskierteen jälkeen yhtä oikeutettu kuin aikanaan vääryyttä kokenut Valjean toiseen mahdollisuuteen. Menneisyytensä virheet korjatakseen ja hyvään pyrkiessään tämä joutuu vaarantamaan itsensä lisäksi läheisensä vallan jättiläisten raskaassa aseistuksessa. Vuosikymmeniä kattavan kehityksen kulminaatiopiste on vain päivän kestänyt epäonnistunut vallankumousyritys vuonna 1832.
Tom Hooperin ohjaus hehkuttaa vähävaraisten ylvästä sisukkuutta taistella tuulimyllyjä vastaan silloinkin, kun ne heittävät heidät vangeiksi, myyntikappaleiksi, takaa-ajetuiksi tai kuolemaantuomituiksi. Laitakaupungin lapsenuskoiset laulut kumpuavat sinänsä jalosta poliittisestakin idealismista, jolle likainen todellisuus elokuvan rähjäisissä kulisseissa jättää silti vain vähän elintilaa.
Ylettömän sentimentaalinen ja valitettavan pitkäveteinenkin vuodatus parempien aikojen puolesta heruttelee kyllä kyyneltä kaikin käytössä olevin keinoin mutta tuntuu juuri siksi jopa musikaaliksi totisen pompöösiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti