Ohjaus: Renny Harlin
★☆☆☆☆
Alkuvuodesta joka tuutissa kasvojaan kuluttanut toimintaelokuvien yhdysvaltalaistunut ekspertti Renny Harlin livahti sopivasti maasta ennen uusimman teatterielokuvansa ensi-iltaa, mutta kyyti oli kylmää lännessäkin.
Suomalaisohjaajalla ei ole tältä vuosikymmeneltä yhtään kaupallista täysosumaa, ja hänen käsiinsä uskottavien käsikirjoitusten taso tuntuu laskevan kaiken aikaa.
Viiden vuoden takainen Mindhunters (2004) kertoo sarjamurhaajien profilointiin erikoistuneista FBI:n agenttikokelaista, joiden koulutus on tarkoitus huipentaa asuttamattomalla armeijasaarekkeella.
Perille saavuttuaan joukko ehättää tuskin tumpata savukkeensa, kun ensimmäinen uhri on jo tiedossa. Porukkaan on soluttautunut oikea sarjamurhaaja, joka listii pahaa aavistamattomia oppilaita Agatha Christien hengessä.
Yllättävän nimekkäitä Hollywood-tähtiä puhutellutta projektia ei pysty silti millään kehumaan tekstuaalisesti ansiokkaaksi, sillä kunkin roolihenkilön tehtävänä on vain antaa kasvot yhdelle luonteenpiirteelle. Jutun idea on nimittäin siinä, että tappaja tietää heidän heikkoutensa ja hyödyntää niitä armottomalla tavalla.
Hyvin etäisesti myös Vincenzo Natalin Kuutiota (1997) muistuttava asetelma ei kehity järin jännittäväksi videopelimäisen toteutuksen vuoksi. Päitä toki putoaa karmaisevasti, mutta iljettyvyydestä (=pelikentästä) toiseen etenevä kaavamainen dramaturgia puhaltaa palkeensa tyhjiksi kauan ennen huipennusta.
Siinäkin mielessä lopputulos vertautuu ennätysmäisen nopeasti teattereista poistuneeseen floppiin 12 Rounds (2009), joka perustuu niinikään eriksi jaettuun jännitykseen.
Suomalaisohjaajalla ei ole tältä vuosikymmeneltä yhtään kaupallista täysosumaa, ja hänen käsiinsä uskottavien käsikirjoitusten taso tuntuu laskevan kaiken aikaa.
Viiden vuoden takainen Mindhunters (2004) kertoo sarjamurhaajien profilointiin erikoistuneista FBI:n agenttikokelaista, joiden koulutus on tarkoitus huipentaa asuttamattomalla armeijasaarekkeella.
Perille saavuttuaan joukko ehättää tuskin tumpata savukkeensa, kun ensimmäinen uhri on jo tiedossa. Porukkaan on soluttautunut oikea sarjamurhaaja, joka listii pahaa aavistamattomia oppilaita Agatha Christien hengessä.
Yllättävän nimekkäitä Hollywood-tähtiä puhutellutta projektia ei pysty silti millään kehumaan tekstuaalisesti ansiokkaaksi, sillä kunkin roolihenkilön tehtävänä on vain antaa kasvot yhdelle luonteenpiirteelle. Jutun idea on nimittäin siinä, että tappaja tietää heidän heikkoutensa ja hyödyntää niitä armottomalla tavalla.
Hyvin etäisesti myös Vincenzo Natalin Kuutiota (1997) muistuttava asetelma ei kehity järin jännittäväksi videopelimäisen toteutuksen vuoksi. Päitä toki putoaa karmaisevasti, mutta iljettyvyydestä (=pelikentästä) toiseen etenevä kaavamainen dramaturgia puhaltaa palkeensa tyhjiksi kauan ennen huipennusta.
Siinäkin mielessä lopputulos vertautuu ennätysmäisen nopeasti teattereista poistuneeseen floppiin 12 Rounds (2009), joka perustuu niinikään eriksi jaettuun jännitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti