tiistai 31. joulukuuta 2013

Muukalainen (2008)

Ohjaus: Jukka-Pekka Valkeapää
★★★★☆
Kun suomalainen elokuvantekijä esittelee esikoisohjauksenaan teoksen, joka ei kumarrakaan turhuuden turuille länteen, vaan meiltä katsottuna Hollywoodista päinvastaiseen ilmansuuntaan, tuntee markkinarihkamaan tympääntynyt katsoja tyydytystä heti ensiminuuteista alkaen.
Kun elokuva osoittautuu vajaat kaksi tuntia myöhemmin otteessaan pitäväksi kypsäksi kokonaisuudeksi, voi suurentelematta sanoa, että Jukka-Pekka Valkeapään ohjaustyö on vakuuttavin kotimainen avaus sitten Olli Saarelan Lunastuksen (1997).

Yhden teoksen perusteella ei ole kuitenkaan tarpeellista sen paremmin kuin kohtuullistakaan lähteä arvuuttelemaan, millaisia elokuvia nuori ohjaaja lähtee vastaisuudessa valmistamaan. Varoittavaa esimerkkiä täyttymättömistä toiveista kun ei tarvitse Saarelaa kauempaa hakea, joten maltti on nytkin valttia.

Tässä vaiheessa Valkeapää asettuu nuoren Saarelan tavoin venäläisen ohjaajatradition suomalaiseksi jatkeeksi. Hänen elokuvaansa ei voi olla millään vertaamatta Andrei Tarkovskin ja nyky-Venäjän kärkiohjaajan Andrei Zvyagintshevin esikoisteoksiin lapsuuden loppumisesta, eikä ohjaaja suinkaan peittele yhtymäkohtia suuriin esikuviinsa.

Outo mies saapuu taloon
Myöskään Jukka-Pekka Valkeapään elokuvassa juonella ei ole ratkaisevaa merkitystä, sillä teos on vahvasti kuvallinen ja symbolinen. Elokuva alkaa pojan kasvot heijastavasta vedestä, jonka pinta väreilee uhkaavasti. Sitten mustat korpit kokoontuvat taivaalle pahan ilman lintuina. Valkeapään ja Jan Forsströmin yhdessä tekemä käsikirjoitus tarjoaa vain luonnosmaisen asetelman syrjäistä metsäpirttiä asuvasta äidistä ja pojastaan, joiden elämään astuu majapaikkaa pyytävä tuntematon mies.

Aviomies ja isä kärsii vankilatuomiota, mutta opastaa läheisiään auttamaan muukalaista vaikeuksissaan. Perheen miehet jakavat salaisuuden metsäkaivoon piilotetusta lippaasta, jonka sisältö muodostaa juonen vähäisen toiminnan motiivin. Yhtään enempää teoksessa ei ole vuoropuhelua, ja ensimmäiset sanat kuullaankin vasta toisen kelan alkumetreillä. Aki Kaurismäen teokset tuntuvat muutoinkin sanantäyteisiltä Valkeapään tuppisuisuuden rinnalla.

Muukalainen (2008) on kuin käänteinen versio Zvyagintshevin Isän paluusta(2003), joka kertoo monimielisen tarinan pitkään poissa olleen isän tunkeutumisesta poikiensa elämään. Valkeapää tarjoaa pureskeltavaksi niinikään valmiita vastauksia välttelevän perhepotretin, mutta kahdesta isähahmosta ja heidän väliin jäävästä pojasta. Pahuuden kosketus ja viattomuuden menetys teemoina viittaavat tietysti myös Tarkovskin debyyttiin Ei paluuta (1962).

Armottomuutta ja arvaamattomuutta


Muukalainen on kunnianhimoinen elokuva halutessaan puhutella taiteenlajinsa elinehdon tunnustaen nimenomaan kuvakielellään. Vaiteliasta ja utuista tunnelmaa hallitsevat selittämättömyys ja odotus, sisältöä (ihmis)luonnon armottomuus ja arvaamattomuus.

Atmosfääriltään elokuva on niin hauraan keskittynyt, että jokainen sana tuntuu kuin veitseniskulta. Silti ohjaaja voisi luottaa vielä lujemmin hitaan kasvun kuvailmaisuunsa, antaa otosten nostattaa voimaansa, koska hänellä kerran on kykyä taikoa ne henkilöjensä mielen peileiksi. Ehkä hän ei uskaltanut vielä koetella yleisöään aivan Béla Tarrin tavoin.

Muukalainen palkitsee kuitenkin kärsivällisen katsojan. Sen tunnistaa esikoisohjaukseksi vasta teoksen viimeisissä käänteissä, kun petoksen kipeys kääritään hivenen paksuun mystiikan verhoon. Kokonaisuuden laskeminen miltei kokonaan vertausten varaan lienee mieluummin ohjaajan taiteellinen käyntikortti kuin teeman käsittelyyn suhteutettu tyyliseikka. Syvämietteisyyden ja hiljaisen arvokkuuden ei tarvitse merkitä mykkää vaikeaselkoisuutta, johon teos hetkittäin nojaa.

Nämä ovat kuitenkin pieniä puutteita sen tosiasian rinnalla, että Jukka-Pekka Valkeapää osoittaa heti esikoisohjauksessaan hallitsevansa taiteenlajinsa ilmaisukeinot poikkeuksellisella tavalla. Seuraava ohjaus pitkään ja hartaasti hiotun läpimurron jälkeen on suuri haaste kenelle tahansa elokuvantekijälle, mutta etenkin lahjakkuudelle, jolla on kaikki edellytykset esitellä tulevat teoksensa maailman tärkeimpien elokuvajuhlien kilpasarjoissa. Paineita merkittävän avauksen jälkeen ainakin riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti