Ohjaus: Luc Besson
★★★☆☆
Ripeäliikkeisen kameleontin Luc Bessonin persoonassa tiivistyy ranskalaisen elokuvataiteen kompleksinen nykytila.
Hankittuaan eurooppalaisen art house -väkivallan erikoismiehen maineen ohjaaja siirtyi Yhdysvaltoihin ja valmisti tyylikästä kitschiä pursunneen kassamenestyksen Fifth Element (1997). Vastoin kaikkia odotuksia Besson käänsi seuraavaksi selkänsä lännen hullunmyllylle ja keskittyi vauraan tuotantoyhtiönsä toiminnan johtamiseen.
Bessonin omissa ohjaustöissä hänen tähtäimensä kohdistuu toistuvasti yhteiskunnan hylkiöiden epätoivoon, jonka perusta syntyy muiden harteiltaan karistamista vastuista. Valtion narkomaanista tappajaksi kouluttamaa naista perkaava Tyttö nimeltä Nikita (1990), jumalallista johdatusta totteleva Jeanne D’Arc (1999) ja palkkamurhaajan muotokuva Leon (1994) ovat sikälikin yhteneväisiä elokuvia.
Bessonin tasokkain teos kertoo yksinäisyyteensä vetäytyneestä, toimintaohjeensa italialaisen ravintolan omistajalta saavasta kielipuolesta siirtolaismiehestä. Hänestä tulee tahtomattaan siivottomassa naapuriasunnossa asuvan pikkutytön ainoa suojelija, kun korruptoituneet virkavallan erikoisyksikön joukot surmaavat huumekaupassa välistä vetäneen isän ja perheen muut jäsenet.
Vaitonaisen tappajan sopeutuminen moraalista selkärankaa ja aikuista vastuuta vaativaan tilanteeseen vie aikansa, sillä tuimalla erakolla ei ole ollut mahdollisuuksia ihmissuhdetaitojen hiomiseen.
Kioskiviihteen asetelmasta ranskalaisohjaaja rakentaa hiukkaakaan häpäilemättömän yhdistelmän rankkaa väkivaltaballadia ja runollista romantiikkaa. Ohjaajan tavassa lähestyä elämän kolhimia henkilöitä on rosoista realismiakin, jonka teho syntyy väkevästä kontrastien käytöstä.
Teos hahmottaa myytinomaisen houreen toisiinsa sidotuista kohtaloista täydeksi kaaokseksi kaatuvan hulluuden keskellä. Väärään maailmaan syntyneet irtolaiset ovat ympäröivien olosuhteiden uhreja, mutta he joutuvat kumpikin sopeutumaan välttämättömiin muutoksiin.
Jos Leonin haluaa niputtaa toimintaelokuvan genreen, teos edustaa lajityypin kiistatonta lippulaivaa.
Hankittuaan eurooppalaisen art house -väkivallan erikoismiehen maineen ohjaaja siirtyi Yhdysvaltoihin ja valmisti tyylikästä kitschiä pursunneen kassamenestyksen Fifth Element (1997). Vastoin kaikkia odotuksia Besson käänsi seuraavaksi selkänsä lännen hullunmyllylle ja keskittyi vauraan tuotantoyhtiönsä toiminnan johtamiseen.
Bessonin omissa ohjaustöissä hänen tähtäimensä kohdistuu toistuvasti yhteiskunnan hylkiöiden epätoivoon, jonka perusta syntyy muiden harteiltaan karistamista vastuista. Valtion narkomaanista tappajaksi kouluttamaa naista perkaava Tyttö nimeltä Nikita (1990), jumalallista johdatusta totteleva Jeanne D’Arc (1999) ja palkkamurhaajan muotokuva Leon (1994) ovat sikälikin yhteneväisiä elokuvia.
Bessonin tasokkain teos kertoo yksinäisyyteensä vetäytyneestä, toimintaohjeensa italialaisen ravintolan omistajalta saavasta kielipuolesta siirtolaismiehestä. Hänestä tulee tahtomattaan siivottomassa naapuriasunnossa asuvan pikkutytön ainoa suojelija, kun korruptoituneet virkavallan erikoisyksikön joukot surmaavat huumekaupassa välistä vetäneen isän ja perheen muut jäsenet.
Vaitonaisen tappajan sopeutuminen moraalista selkärankaa ja aikuista vastuuta vaativaan tilanteeseen vie aikansa, sillä tuimalla erakolla ei ole ollut mahdollisuuksia ihmissuhdetaitojen hiomiseen.
Kioskiviihteen asetelmasta ranskalaisohjaaja rakentaa hiukkaakaan häpäilemättömän yhdistelmän rankkaa väkivaltaballadia ja runollista romantiikkaa. Ohjaajan tavassa lähestyä elämän kolhimia henkilöitä on rosoista realismiakin, jonka teho syntyy väkevästä kontrastien käytöstä.
Teos hahmottaa myytinomaisen houreen toisiinsa sidotuista kohtaloista täydeksi kaaokseksi kaatuvan hulluuden keskellä. Väärään maailmaan syntyneet irtolaiset ovat ympäröivien olosuhteiden uhreja, mutta he joutuvat kumpikin sopeutumaan välttämättömiin muutoksiin.
Jos Leonin haluaa niputtaa toimintaelokuvan genreen, teos edustaa lajityypin kiistatonta lippulaivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti