Ohjaus: Ed Harris
★★★☆☆
Abstraktin ekspressionismin kuuluisin nimi Jackson Pollock tunnettiin erikoisten maalaustapojensa lisäksi maanis-depressiivisenä tyrannina, joka kuoli auto-onnettomuudessa 44-vuotiaana vuonna 1956. Pollock kehitti 1940-luvun lopulla omintakeisen maalaustavan, jossa hän vaiheittain kaatoi, tiputti ja roiski maaleja lattialle asetetuille maalauskankaille. Sattumanvaraiselta vaikuttanut tyyli on myöhemmin todettu jopa matemaattisesti jäsennellyksi.
Näyttelijänä tunnetun Ed Harrisin elämäkertaelokuva Pollock (2000) on muodoltaan tavanomainen kuvitus nimihenkilön taiteellisen uran huippu- ja suvantovaiheista toisen maailmansodan lopusta maalarin kuolinvuoteen. Siinä ei niinkään pyritä kertomaan keskushahmon koko historiaa vaan aivan oikein poimitaan yksi selkeä osa tarkasteltavaksi.
Tässä työssä elokuva on edukseen, kun se takertuu raivopäisen eksentrikon luomistyöhön hellittämättömin vedoin. Aivan yhtä fyysisesti ja kuluttavasti kuin taiteilija maalaa teoksiaan, kuvaa nimiroolia näyttelevä Harris omaan yksinäisyyteensä hukkuvan Pollockin kärsimyksiä. Mielistelemättä laisinkaan arvonsa tuntevaa sietämätöntä tiuskijaa hän paneutuu keskushahmon persoonaan.
Epämiellyttävä luonnetutkielma painottaa niin selkeästi suuren taiteilijan demonisuutta, että se antaa aihetta epäillä Harrisin tutkineen tarkkaan paitsi Pollockin henkilöhistoriaa myös John Mayburyn epäortodoksista Francis Bacon -muotokuvaa Rakkaus on paholainen (1998). Siitä poiketen ohjaaja tasoittelee päähenkilönsä marttyyriluonnetta pitkäaikaisella parisuhteella taidemaalari Lee Krasneriin, vaikka Pollockin miessuhteistakin riittäisi kerrottavaa.
Ed Harrisin henkilökohtainen projekti on odotetusti hyvin näyttelijäkeskeinen, mikä riittää psykologisesti vangitsevaan elokuvaan. Ilmaisultaan teoksessa ei sitten olekaan keittiörealismia kummempaa.
Näyttelijänä tunnetun Ed Harrisin elämäkertaelokuva Pollock (2000) on muodoltaan tavanomainen kuvitus nimihenkilön taiteellisen uran huippu- ja suvantovaiheista toisen maailmansodan lopusta maalarin kuolinvuoteen. Siinä ei niinkään pyritä kertomaan keskushahmon koko historiaa vaan aivan oikein poimitaan yksi selkeä osa tarkasteltavaksi.
Tässä työssä elokuva on edukseen, kun se takertuu raivopäisen eksentrikon luomistyöhön hellittämättömin vedoin. Aivan yhtä fyysisesti ja kuluttavasti kuin taiteilija maalaa teoksiaan, kuvaa nimiroolia näyttelevä Harris omaan yksinäisyyteensä hukkuvan Pollockin kärsimyksiä. Mielistelemättä laisinkaan arvonsa tuntevaa sietämätöntä tiuskijaa hän paneutuu keskushahmon persoonaan.
Epämiellyttävä luonnetutkielma painottaa niin selkeästi suuren taiteilijan demonisuutta, että se antaa aihetta epäillä Harrisin tutkineen tarkkaan paitsi Pollockin henkilöhistoriaa myös John Mayburyn epäortodoksista Francis Bacon -muotokuvaa Rakkaus on paholainen (1998). Siitä poiketen ohjaaja tasoittelee päähenkilönsä marttyyriluonnetta pitkäaikaisella parisuhteella taidemaalari Lee Krasneriin, vaikka Pollockin miessuhteistakin riittäisi kerrottavaa.
Ed Harrisin henkilökohtainen projekti on odotetusti hyvin näyttelijäkeskeinen, mikä riittää psykologisesti vangitsevaan elokuvaan. Ilmaisultaan teoksessa ei sitten olekaan keittiörealismia kummempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti