keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tappo (2005)

Ohjaus: Per Fly
★★★☆☆ 
Koko ajan pinnallistuva elokuvakulttuuri tervehtii ilolla jokaista ajattelevaa taiteilijaa, joka jaksaa vielä kiinnostua kapeiden yksilötarinoiden lisäksi laajemmista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja poliittisista prosesseista.
Pohjoismaista Suomessa Aki Kaurismäki on valmistanut jo kaksi sosiaalisiin kysymyksiin paneutuvaa elokuvasarjaa, Tulitikkutehtaan tyttöön (1990) huipentuneen työläistrilogian ja Laitakaupungin valoihin (2006) päättyneen Suomi-trilogian.
Ruotsissa vastaavaa työtä tekee suttuisilla sensaatioillaan järkyttävä Lukas Moodysson ja Tanskassa valveutuneen älykön viittaa on soviteltu Kaurismäkeä kolme vuotta nuoremman Per Flyn, 48, harteille.
Hänen luokkatrilogiansa ensimmäisen osan Penkki (2000) tapahtumat sijoittuvat yhteiskunnan pohjalle, Perinnön (2003) yläluokan perhedynastian huipulle ja Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon vieneen Tapon (2005) radikaaliin keskiluokkaan.
Jälkimmäinen kertoo perheellisen yliopistoprofessorin suhteesta entiseen oppilaaseensa, jota syytetään poliisin surmaamisesta asetehtaaseen suoritetun iskun yhteydessä. Oikeudessa syyllistä ei kuitenkaan kyetä yksilöimään, sillä kolmesta aktivistista ketään ei pystytä osoittamaan vastuulliseksi teosta.
Ovatko jalon aatteen harhauttamat sielut tuomittavampia kuin aseita sortajien käsiin tehtailevat kansainväliset suuryritykset, Per Fly kärjistää vähääkään epäröimättä. Entä onko omaatuntoa kolkuttava syyllisyys raskaampi taakka kantaa kuin yhteiskunnan langettamat tuomiot?
Seitsemänkymmentälukulainen vasemmistoelokuva puhuttelee moraalisilla teeseillään ja haluaa muistuttaa, että yksilön henkilökohtaisilla ratkaisuilla on aina kasvavina aaltoina kertautuvia vaikutuksia lähiympäristössään. Siksi teoreettisilla käsitteillä ei koskaan muuteta maailmaa toivottavammaksi, ellei niiden siirtämisessä käytäntöön luoteta mielen malttiin. Osoittelevaksi käyvältä elokuvalta olisi odottanut samaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti