Antwone Fisher (2002)

Ohjaus: Denzel Washington

★★☆☆☆ 

Tunnetun vitsin mukaan kaikki Los Angelesissa asuvat tarjoilijat haluavat näyttelijöiksi ja kaikki näyttelijät ohjaajiksi.

Jutussa on vinha perä, sillä Robert De Niron, Al Pacinon ja Sean Pennin kaltaisista luonnenäyttelijöistä alkaen hämmästyttävän moni tähti valmistaa jossakin vaiheessa uraansa myös esikoisohjauksensa.

Kyse on varmasti myös aidosta sanottavan tarpeesta, mutta takuulla myös tarpeesta saada hallita elokuvaa mielin määrin kenenkään siihen puuttumatta. Kuuluisalla nimellä siihen on jopa mahdollisuuksia.

Denzel Washington on ohjannut kaksi elokuvaa, joista kumpikin käyttää lähtökohtanaan tosielämän tapausta. Niitä olisi houkutus tulkita myös rotupoliittisesta näkökulmasta, sillä molemmat teokset käsittelevät mustien ongelmia ja historiaa.

Tuoreempi The Great Debaters (2007) sijoittuu 1930-luvulle ja kertoo lukion väittelyjoukkueesta, kun taas esikoinen Tapaus Antwone Fisher (2002) on yksilötarina nuoren merisotilaan kasvusta kelvollisemmaksi ihmiseksi.

Elokuvan nimihenkilö on laivastossa hermoileva matruusi, joka ajautuu ongelmista toiseen lyhyen pinnansa vuoksi ja ärsykkeitä täynnä olevan ympäristönsä kanssa. Mukiloituaan toveriaan hänet passitetaan laivastopsykiatrin vastaanotolle miettimään, kuinka uhkaava käytös saadaan jatkossa estettyä.

Washingtonin hahmottelema kehityskertomus edustaa sen verran kliseistä siirappia, että sen laskelmoiduista kyynelkanavia kostuttavista kohokohdista on vaikea liikuttua. Pojan myrtyneen mielen takana on tietysti lapsuuden tragedia, joka on ratkaistava aivan konkreettisella matkalla menneeseen.

Itselleen ohjaaja on varannut viisaan ja kärsivällisen psykiatrin roolin.