Ohjaus: Frank Darabont
★☆☆☆☆
Käsikirjoittajana pitkään työskennelleen Frank Darabontin kolme ensimmäistä omaa ohjaustyötä kertovat kovan kohtalon riepottelemista, mutta pohjimmiltaan hyvistä ihmisistä, jotka jaksavat lannistumattomina uskoa yleviin unelmiinsa. Vasta tuoreimmassa elokuvassaan The Mist - Usva (2007) hän rikkoo myyttisten lajityyppien muotteja ja leimaa amerikkalaisen pikkukaupungin kyylät suvaitsemattomiksi pelkureiksi.
The Majestic (2001) on nostalginen sukellus sikäläisen kulttuurimoralismin synkeimpiin hetkiin kommunistivainojen korkeiden laineiden aaltoillessa kansakunnan suojamuurien ylitse 1950-luvulla. Se kertoo b-elokuviin käsikirjoituksia kynäilevästä miehestä, joka joutuu Hollywoodin mustalle listalle mitättömällä verukkeella. Onnettomuuden jälkeen hän herää vieraalta paikkakunnalta muistinsa menettäneenä tietämättä nimeään tai asuinpaikkaansa aivan kuin Aki Kaurismäen Suomi-sankari konsanaan.
Yhdennäköisyytensä vuoksi lauhkea muukalainen tunnistetaan pitkään kadoksissa olleeksi kaupungin omaksi pojaksi, jonka paluu innostaa asukkaat yhteisiin ponnistuksiin elinolosuhteidensa parantamiseksi.
Pastellinsävyinen herkistely ei tietenkään hahmota muotokuvaa väärällä identiteetillä muiden hyvää tahtoa hyödyntävästä kiipijästä, vaan ihanteellista idylliä kapitalistisen elämänmuodon perusperiaatteista. Darabont haluaa osoittaa, että uinuvan yhteisön uumenissa uutteruus ja vilpittömyys ovat säilyneet tahrautumattomina eikä niiden herättelemiseksi tarvita kuin onnettaren oikusta paikalle tupsahtanut rehti jokamies.
Uuden toivon huomisesta antaa eeppisiä haaveita kuluttajille syöttävä filmiteollisuus, jonka arveluttavampia piirteitä ohjaaja peittelee parhaansa mukaan.
The Majestic edustaa capramaisen elokuvanteon sitä puolta, joka on tiukasti aikaansa ja paikkaansa sidottu. ”Väärässä” ympäristössä katsottuna sen yhteishenkeä puoltavat painotukset ovat vain imeliä jaaritteluja.
The Majestic (2001) on nostalginen sukellus sikäläisen kulttuurimoralismin synkeimpiin hetkiin kommunistivainojen korkeiden laineiden aaltoillessa kansakunnan suojamuurien ylitse 1950-luvulla. Se kertoo b-elokuviin käsikirjoituksia kynäilevästä miehestä, joka joutuu Hollywoodin mustalle listalle mitättömällä verukkeella. Onnettomuuden jälkeen hän herää vieraalta paikkakunnalta muistinsa menettäneenä tietämättä nimeään tai asuinpaikkaansa aivan kuin Aki Kaurismäen Suomi-sankari konsanaan.
Yhdennäköisyytensä vuoksi lauhkea muukalainen tunnistetaan pitkään kadoksissa olleeksi kaupungin omaksi pojaksi, jonka paluu innostaa asukkaat yhteisiin ponnistuksiin elinolosuhteidensa parantamiseksi.
Pastellinsävyinen herkistely ei tietenkään hahmota muotokuvaa väärällä identiteetillä muiden hyvää tahtoa hyödyntävästä kiipijästä, vaan ihanteellista idylliä kapitalistisen elämänmuodon perusperiaatteista. Darabont haluaa osoittaa, että uinuvan yhteisön uumenissa uutteruus ja vilpittömyys ovat säilyneet tahrautumattomina eikä niiden herättelemiseksi tarvita kuin onnettaren oikusta paikalle tupsahtanut rehti jokamies.
Uuden toivon huomisesta antaa eeppisiä haaveita kuluttajille syöttävä filmiteollisuus, jonka arveluttavampia piirteitä ohjaaja peittelee parhaansa mukaan.
The Majestic edustaa capramaisen elokuvanteon sitä puolta, joka on tiukasti aikaansa ja paikkaansa sidottu. ”Väärässä” ympäristössä katsottuna sen yhteishenkeä puoltavat painotukset ovat vain imeliä jaaritteluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti