Armadillo (2010)

Ohjaus: Jonas Metz

★★★★☆

Äskettäin julkisuuteen tulleet epäilyt tanskalaissotilaiden syyllistymisestä vankien kidutukseen Irakissa antavat huolestuttavan viitekehyksen Suomessa nyt ensi-iltansa saavalle erinomaisen havainnolliselle dokumenttielokuvalle. Se kertoo Nato-valtioihin kuuluvan Tanskan Afganistaniin lähettämän yksikön toiminnasta maan eteläosissa aivan Taleban-kapinallisten tulilinjan edessä alkuvuonna 2009.

Vastoin rintamakuvausten yleislinjaa Armadillo (2010) valottaa hätkähdyttävän läheltä todistettujen yhteenottojen lisäksi taistelujen poliittista turhuutta tilanteessa, jossa vastustajaa on mahdotonta nujertaa sotilaallisesti. Se aseistautuu hampaisiin asti, vetäytyy vuoristoluoliin ja iskee siviiliksi naamioituneena varoittamatta.

Köyhä ei voi kuin taistella, joten voittajia vaille jäävä sota jatkuu kylväen ainoastaan paikallisten surkeina elinolosuhteina näkyvää hukkakauraa. Mutta onko vaihtoehto jättää maa susille?

Ohjaaja Janus Metz ja kameramies Lars Skree viettivät puoli vuotta maanmiestensä seurassa kaukana kotoa osallistuen heidän matkassaan arkisiin sotilasrutiineihin: palavereihin, tiedusteluihin ja vartiovuoroihin. Mutta tappavan tylsä patikointi tai odottava istuminen voi keskeytyä millä hetkellä tahansa, eikä matka muistutakaan enää vapaa-ajan virikkeenä vieraannuttavaa tietokonepeliä.

Taisteluista verisimmässä ja Tanskassa eniten kohua herättäneessä näyttää kuin kehon voimakkain huume adrenaliini pumppaisi miehet joukkopsykoosiin, jossa vaaran alle tulitettu ryhmä aggressoituu teloituskomppaniaksi. Sen jälkeen, kun juttu on vuotanut tiedostusvälineisiin, moraalinen kysymys käsitellään tukikohdassa lojaalisuuden, ei eettisyyden ongelmana.

Poikkeuksellisen tiiviistä yhteistyöstä huolimatta dokumentintekijät eivät kiillota koneiston sädekehää, vaan säilyttävät etäisyyden kohteisiinsa ja löytävät kihelmöivää kauneutta mielettömyyden keskeltä. Yhdessä hienoimmista hetkistä sotilaat hyppäävät joentörmältä veteen huikaisevan horisontin siluetteina. Maan toivotonta tilannetta tarkkanäköisesti ja kauaskatseisesti purkavat analyysitkin kuullaan kyläläisiltä, ei suinkaan päällystön strategeilta.

Cannesissa palkittu ihanteita ja aatteita julistamaton Armadillo lukeutuu vuoden tärkeimpien elokuvien joukkoon. Sitä ei ole turhaan rinnastettu kuoleman kiihoittavaa vaikutusta tutkailevaan Kathryn Bigelown Oscar-voittajaan The Hurt Locker (2009). Nämäkin pojat tahtovat takaisin.