Ohjaus: Oliver Stone
★★☆☆☆
Pankkikriisin mielipuoliset syyt yhtä lailla kuin absurdeissa mittasuhteissa lasketut seuraukset käänsivät filmatisointiehdotuksiin aikaisemmin kielteisesti suhtautuneen Oliver Stonen pään ja saivat amerikkalaisen lähihistorian uudelleenkirjoittajan viimein tarttumaan juppikuplaa liehakoineeseen trendielokuvaansa Wall Street (1987).
Kasinohuuman kuumimpaan hetkeen sijoittuva teos valaa perustakseen sokeaa ahneutta pimeästi palvovan taloussysteemin, jonka huipulla istuu sikarinkäryssä viisauttaan piiputtava pörssikeinottelija ja sisäpiirikaupustelija Gordon Gekko (Michael Douglas).
Elokuvan keskeiseksi kysymykseksi lasitaloja nuoleva Stone nostaa alalle puskevan nuoren uraohjuksen eettisen vaiheilun ammattiyhdistysliikkeen arvoihin sitoutuneen isänsä ja äkkirikkaan kilpailijakasvattajansa välillä, löytäen suurimman railon sukupolvien etäisyydestä. Se on liian yksinkertaistava ja moralisoiva vastaus tarinan tyrkyttämiin ihanteisiin, jotka kuitenkin estoitta kiillottavat jenkkijärjestelmän säihkyvää pintaa.
Takkinsa kääntäneet
Nyt kun systeemin jo tuolloin tiedettyjen vinoutumien saldo kotitalouksille tiedetään, näkökulmaansa häpeilemättömästi vaihtava Stone kysyy, onko rehellinen peli mahdollista ja voiko kiero peluri muuttua.
Näitä kysymyksiä puiva jatko-osa Money Never Sleeps (2010) tuli äskettäin ensi-iltaan Yhdysvalloissa vanavedessään tukku ristiriitaisia arvosteluja. Se ei missään tapauksessa ole kokonaisuutena huonompi kuin edeltäjänsä, yli tunnin ajan sen kerronta on juuri niin vetävää kuin vain amerikkalaisessa ison taalan showssa voi olla.
Verrokkiaan laveammista talouspoliittisista ja etenkin psykologis-sosiologisista asetelmista ponkaiseva teos tuntuu kiinnostavammalta elokuvalta jo siksi, että yleisen suhde yksityiseen on siinä edeltäjälleen päinvastainen. Systeemi haisee, jokunen yksilö ehkä ei.
Parikymmentä vuotta viisastunut Stone lähtee valottamaan kapitalistisessa järkeilyssä tapahtuneita muutoksia evoluutiorinnastuksella, jossa kuplia on aina nähty ja varmasti nähdään vieläkin. Kehityksen viimeisin vaihe heittää vankilan ulospääsyn portille linnavuosien karaiseman taloustieteen hävinneen Messiaan, jonka eteen rullaavan limusiinin sisään astelee housut nilkoissa heiluva musta kanssavanki. Vanhalla miehellä ei ole kuin rannekello, muutama lantti ja mauton matkapuhelin.
Siitä seitsemän vuoden päähän ulottavan tarinan nykyisyydessä myyntitilastojen kärkeä kolkuttelee takkinsa kääntänyt kirjailijakonna, joka uudestisyntyneenä kritisoi arviointikykynsä menettäneen maan velkavivulla vempuilevia riskiroopeja, luvaten varmaa tuhoa ahneudelle.
Prosperoksi kohotetun miehen tuimaa luentoa kuuntelee haltioituneena tämän tyttären kanssa naima-aikeissa oleva maailmanparantaja, puhtaasta fuusioenergiasta intonsa pumppaava pörssimeklari. Hän aikoo hyödyntää motiivinsa kätkevän mestarin oppeja ja näpäyttää entisen mentorinsa itsemurhaan ajaneen suursijoittajan egoa.
Keinottelijoita kaikki tyynni
Paljon enempää juonesta ei kannata kertoakaan, koska raha ratkaisee ja aatteet ovat vain omaisuutta, jolla käydä vaihtokauppaa. Siksi Oliver Stonen usko nuoriin menestyjiinsä vaikuttaa katteissaan kelvottomalta utopialta.
Vihollisensa talliin värväytyvän nousukassijoittajan (Shia LaBeouf) masokistinen idealismi on täysin väärä lääke tautiin, jota Gekko kutsuu syöväksi. Silti sekään ei ole vielä mitään vasemmistosympatioilla ratsastavan toimittajakihlattunsa (Carey Mulligan) näennäisperiaatteellisuuden rinnalla. Kelvotonta isäänsä halveksuvan naisen valinnoista järjestään jokainen sotii hänen arvomaailmaansa vastaan.
Loputtomasta asuntolainoilla, sijoituspaketeilla ja velkasuhteilla keinottelusta luennoiva elokuva löytää syiksi uusimpaan kriisiin pankkien lisäksi tavallisen kansan kuvitelmat, jotka sokaisivat baarimikot ja sairaanhoitajat pelaamaan elämänsäästöillään upporikasta ja rutiköyhää. Hätiin rientäneen valtion siunaaman pelastuspaketin hintana on veronmaksajien huiputus. Siitä yksilöihinsä hyytyvä moralisti Stone ei vaivaudu kertomaan mitään, koska kapitalismin rattaissa jokainen on oman onnensa seppä.
Sinänsä tarpeellinen vauhtisokeuden joukkotilitys jälkiviisasteluineenkin menettää merkitystään viimeistään kaikki uskottavuusrajat alittavassa lopetuksessa, joka on sensaatiomainen limbo. Sen lienee määrännyt tarkat ehdot osallistumiselleen sanellut kallispalkkainen näyttelijätähti, joka jättää nuoret esiintyjäkumppaninsakin sanattomiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti