Jotain ilmassa (2012)

Ohjaus: Olivier Assayas

★★★★☆

Kuluvan kesäsesongin ensimmäinen, toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen elokuvatapaukseksi luonnehdittava teos käsittelee Ranskan vuoden 1968 mielenosoitusten jälkeistä aikaa ja perintöä muutaman lukiolaisnuorukaisen silmin, kun he yhteiskunnassa virinneiden muutosvaatimusten keskellä heräävät itsekin kipeän tietoisiksi epätasa-arvoisen maailman kymmenistä puutteista vaatien vaikeisiin ongelmiin pikaisia ratkaisuja suoran toiminnan keinoin.

Aikakauden zeitgeistiin aikaisemminkin tuntosarvensa painanut ranskalaisohjaaja Olivier Assayas tunnetaan sekä paikalleen pysähtyneestä intiimistä perhepalasta Kesähetket (2008) että jatkuvassa liikkeessä olevasta muotokuvasta terroristi Carloksesta samannimisessä viisi ja puolituntisessa elokuvassa (2010), joka on esitetty Suomen televisiossa sarjamuodossa.

Hänen uusin ohjauksensa heittää katsojan ensitöikseen helmikuuhun 1971. Moottoripyörillä aktivistien kimppuun hyökkäävät poliisit hakkaavat ja kyynelkaasuttavat niinikään pampuilla aseistautuneita opiskelijoita Pariisin katulabyrintissä. Paitsi omaansa myös työläisten asemaan samastuneet nuoret päättävät asettua poikkiteloin systeemiä vastaan ja iskevät seuraavaksi koululaitokseensa, jonka seinät he spreijaavat iskulauseillaan.

Vartijan loukkaannuttua eräässä yhteenotossa vasemmistolaisin aattein ja epämääräisin suunnitelmin varustellut henkilöt karkaavat kesäksi kotimaan rajojen ulkopuolelle varomaan selustaansa ja pohtimaan seuraavaa liikettään. Yksi nuorista uppoutuu Lontoossa huumeidentäyteiseen hippielämään, toinen paneutuu taiteeseensa ja rakastuu sekä kolmannet, elokuvan päähenkilö Gilles ja tämän rinnalla tuokion kulkeva Christine, kokeilevat muun muassa elokuvaa mutta täysin vastakkaisista tulokulmista. Gilles päätyy tekemään valintoja porvarillisen taustansa ja vallankumouksen välillä.

Boheemit nuorisoradikaalit

Jotain ilmassa (2012) täydentää mielessäni hienosti italialaisen Bernardo Bertoluccin pariisilaista boheeminuorisoa niinikään kuvaavaa vasemmistoradikalismin tilitystä The Dreamers (2004). Jälkimmäisen kapea mutta paljastava perspektiivi elokuvahullujen unelmoijien vääristyneisiin ihanteisiin sijoittuu hullun kevään 1968 ytimeen. Assayas tavallaan jatkaa siitä näyttämällä, keitä olivat sen henkilöitä hieman nuoremmat, jotka jaksavat uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja välttämättömyyteen pari vuotta Ranskan seisauttaneiden lakkojen ja mellakoiden jälkeen.

Heidänkin joukossaan on myös ranskalaisohjaajan mukaan viattomia idealisteja, jotka irtautuvat vauraista kodeista seksuaaliseen vapauteen ja päihteisiin, mutta myös ideologiassaan käytännönläheisempiä sotureita, joitten pyssyjä ovat vuoroin polttopullot, kumousfilmit ja luokkataistelua vaativat lehtiartikkelit. Ilmeisen aiheen lisäksi cinefilia, kiintymys elokuviin, yhdistää Bertoluccin ja Assayasin töitä.

Jotain ilmassa ei ole suuri teemaelokuva, sillä sen sisältö koostuu varsin vaihtelevista aihepiireistä yleisen kontekstinsa alla. Tällä kertaa kokoavan johtoajatuksen puuttuminen ei kuitenkaan häiritse, sillä detaljien rikkaus, yleisilmeen pakottomuus ja tarinan soljuvuus ovat kiitettävän korkeaa laatuluokkaa. Nuoret ja vielä sangen kokemattomat näyttelijätkin arkoine silmäyksineen vailla aikuisuuden kyynisyyttä istuvat mainiosti kuvauksen herkkiin ja viipyileviin tunnelmiin.

Elokuvan musiikkia ja sen käyttöä on kehuttu viljalti, niin myös minä: esimerkiksi öinen juhlakohtaus Englannin maaseudulla olevassa kartanossa lähentelee maagista rappiota, kun Gilles on tullut tapaamaan entistä rakastettuaan.

Rehellisyyden leima

Silti lopputuloksesta uupuu lähes tyystin tämänkaltaisia teoksia usein vaivaava tyhjä romantisointi. Elokuvan nuoret eivät näyttäydy sankareina sen paremmin kuin marttyyreinakaan, sillä heidän auransa on maanläheinen. Henkilöitä ei voi myöskään niputtaa pelkästä aatteesta käsin, vaan heistä kukin säilyttää yksilöllisyytensä.

Vallankumous jatkuu ikuisena vain haihattelijoilla, niin surullista kuin se kenties onkin. Muut taipuvat kompromisseihin: yksi päättää hakea kouluttautumaan arvostettuun opinahjoon, toinen päätyy roskafilmituotantoon ja kolmas ehkä hautaan.

Elämä on raskaita valintoja myös heille, jotka julistavat yhtä totuutta. Kumoussukupolven elämänmakuinen yhteenveto osoittaa sen teitten risteilevän ennakoimattomiin suuntiin.