The Bling Ring (2013)

Ohjaus: Sofia Coppola

★★☆☆☆

Sofia Coppolan syntyminen kuuluisaan amerikkalaiseen elokuvasukuun juhlitun mestarin tyttäreksi ei ole jäänyt näkymättä hänen oman ohjaajanuransa aihevalinnoissa, joissa toistuvat julkisuus, kuuluisuuden kirot ja menestyksen varjopuolet. Niistä lävistyvää kuvaa vaurautensa vankeina tylsistyvien ihmisten irtiotosta Coppola jatkaa uudella elokuvallaan, johon hän sai idean aikakauslehdestä lukemastaan artikkelista.

Se kertoi viihdejulkkisten tyhjiksi jääneisiin taloihin tunkeutuneista ja sieltä miljoonien arvoista omaisuutta anastaneista nuorista, jotka tulivat hyvistä kodeista ja joita ei ensimmäiseksi ajattelisi idioottimaisen rikossarjan toteuttajiksi. Coppolaa ei kuitenkaan kiinnosta jännitys tai kiinnijäämisen riski vaan hidastuneesta aivotoiminnasta kielivän käytöksen syyt.

Tapahtumia ympäröivä Hollywoodin halpamainen hienostokulttuuri tarjoaa käsikirjoittaja-Coppolalle jälleen kerran maukkaita aineksia suloiseen ivaan, sillä sisäpiiristatuksestaan huolimatta tämä ei ole itse hakeutunut pönkittämään mainettaan parrasvaloissa turhilla tempauksilla vaan on pysytellyt työnsä asioissa.

Harmi vain, ettei ohjaajalle ole vieläkään suotu sitä lopullista täysosumaelokuvaa, päinvastoin tietty muodikas näpertely vaivaa hänen uudempia teoksiaan. The Bling Ring (2013) on kuin edeltäjä Somewheren (2010) kääntöpuoli, tokkuraisesta turhaketähdestä katseensa tämän ja kaltaistensa ihailijoihin siirtävä satiiri, joka on nelikymppisen Coppolan viides ohjaustyö.

Kauniit ja rohkeat

Elokuvan löyhässä ja tahallisenkin yksioikoisessa juonessa seuraillaan siis teini-ikäistä ystävysporukkaa, joka enemmän huvikseen kuin hyödykseen alkaa ryöstellä tähtien koteja. Leikki kuitenkin muuttuu vakavammaksi heidän itsensä sitä ymmärtämättä.

Kerronnallinen ratkaisu, jossa Coppola katsoo tapahtumia kaverusten jälkijättöisissä tilityksissä, ei kuitenkaan aina syvennä ironian terää. Joukkoon ydinryhmän ulkopuolelta tulleen, vasta kaupunkiin ja kouluunsa palanneen nuorukaisen näkökulmasta ei löydy yhtään sen ihmeellisempiä selityksiä kuin tyttöjenkään, mutta Coppolan pointtina lieneekin juuri sen puute. Tappavan turhauttavan arjen vastapainoksi he kaikki vain koristautuvat merkkivaatteisiin ja poseerauksiin, meidän aikamme kuviin.

Ei suurta kertomusta

Coppolan teos on Harmony Korinen äskettäin ensi-iltaan tulleen Spring Breakersin (2013) tapaan hämäävä nuorisofilmi, jonka ajatukset väärien idolien ja arvojen kumartamisen sudenkuopista on suunnattu aikuiskatsojalle. Se ei kuitenkaan tee tämänkään elokuvan täysi-ikäisistä jälkikasvustaan juurikaan erottuvaa, sillä filmi kärjistää heistäkin teflonpintaisia tolvanoita.

Motiivien valaisu jää silti selvästi Korinen provokatiivisesta fantasiasta, jonka antisankareissa on sentään ripaus yksilöllisyyttäkin. Nuorten naiivius ja porukassa tyhmyys tiivistyy -tyylinen yleistävyys on liian helppo veto, jota tuotemerkki-ihailun, henkilöpalvonnan ja näkyvyysriippuvuuden vaarat täydentävät syinä kovin ilmeisinä ja ristiriidattomina. Elokuvan ongelmista näkyvin on nimenomaan jengin ainoan pojan Marcin muita tiedostavampi hahmo, jonka ei voi kuvauksen perusteella uskoa luisuvan kaltevalta pinnalta näin pitkälle.

Sofia Coppola katselee unelmateollisuuden hyväosaisten hännystelijöitä sketsimäisesti, ilman valkokankaalle viritettyä taajuutta. Henkilöt eivät herätä katsojassa minkäänlaisia tunnereaktioita, koska kaikki on vain esiintymistä, näyteltyä iloa ja teeskenneltyä katumusta. Vaikka jutun ajatus kai onkin siinä, se ei aivan riitä.